”Omakustannekirjailija pyörtyi”

Kuvakaappaus Hissitieltä 8.12.

(Omakustanne)kirjailijan rooli on sangen monimuotoinen, monimuo-toisempi kuin osasin ajatellakaan. Samalla kun hän kirjoittaa, hän on markkinoija, myyjä, pakkaaja, lähetti, laskuttaja, kirjanpitäjä ja se, joka saa vatsanväänteitä katsellessaan puolityhjää kirjalaatikkoa työpöydän alla.

Kyllä kirjoittaminen on paljon mukavampaa. Saa seikkailla tuiki tuntemattomien ihmisten keskellä ja tehdä tyypeistä mieleisiään. Hyviä tai pahoja tai siltä väliltä, miten milloinkin sattuu huvittamaan. Luoda maisemaa, tilaa, tilannetta, rakentaa interiööriä. 

Lopuksi voi huvitella kuvittelemalla kaikenlaista outoa ja sekoittaa soppaa heittämällä sekaan pari todellista tapahtumaan kansakunnan historiasta.

Taustojen tutkiminen on myös varsin mielenkiintoista. Vanhojen lehtiarkistojen (netti)penkominen, Ylen Elävä arkisto, Wikipedian valokuvat. Hakusanalla ”Vuosaari 1970” eteen lävähtää tekstiä ja valokuvia. Joillakin hakusanoilla avautuu melkoinen määrä opinnäytetöitä, lehtiartikkeleja, mietintöjä niin että melkein huimaa. Todellinen elämä on varsinainen aarreaitta josta ammentaa kehyksiä tarinoille. Tai ydintä!

Mutta että pitäisi myydä? Kas siinäpä pulma.

Lehtimainonta on kallista, eikä tuntematon kirjoittaja juurikaan saa kirjastaan ”puffia” maanlaajuisesti leviäviin sanomalehtiin, ellei joku (merkittävä) ihminen kirjaa ja kirjoittajaa suosittele. Joulukin tuppaa päälle ja aikakausilehtien artikkelit keskittyvät pääasiassa joulun lavasteisiin ja joululahjaneuleisiin. Ne tutkivat jouluisen graavilohen uusia ilmenemismuotoja ja rosollin syvempää olemusta. Tai perehtyvät taatelikakun ajanmukaisuuteen ja ylimääräisten piparkakkujen uusiokäyttöön jouluisen juustokakun pohjana.

Kirjoittaminen läks tauolle ja niin lehahdin minäkin taas leipomaan. Kokeilin gluteenittomilla piparkakuilla. Kakusta tuli aivan liian hyvää, eritoten kun lirautin reilun tipan brandya piparimurskan ja laktoosittoman voivaahdon sekaan. Luit oikein: voivaahdon. Ei sulatetun voin. Kun vielä leikkelin pehmeitä taateleita juustomassan sekaan, meinasi käydä kuin eräälle itämaiselle herralle, joka uudenlaista munakoisovuokaa syödessään vallan pyörtyi, ja ruoka sai myöhemmin nimensä tapahtuneen mukaan.

Olisiko kehittelemäni juustokakun nimi täst edes ”Omakustannekirjailija pyörtyi”?

Sukkaakin pukkaa pukinkonttiin. On hauska kerätä kutomavuoden langanloput ja tehdä niistä hassuja sukanvarsia ennalta suunnittelematta. Laitoin nimittäin kaikki jämäkerät ruskeaan paperipussiin ja kun edellinen lanka loppuu, työnnän käden pussiin ja nostan katsomatta seuraavan värin tai värisekoituksen. Tuli mitä tuli.

Palkinen tammikuussa 2015

Palkinen odottaa. Lippu on ostettu.

Oiva on huokaillut harmaalla matolla jo kohta kuukauden. Erotan sen juuri ja juuri. Penakin käväisi, mutta kuulin sen sanovat Oivalle, ettei ennätä pitkään olla, Ristoa kun täytyy vielä vahtia. On kuulemma alamaissa ja toivoo pääsevänsä edes varaporoksi pukin raitoon. Oiva kuulu vastaavan, että Ristosta on kasvanut uljas nuorukainen. Kyllä se ainakin varaporoksi päätyy.

Ans kattoo!

Adventtiaikaa ja kynttilöitä, toivottaa Anna Y.

www.annatiitta.com