Voi kun kaikki olisi toisin.

Tai ei aivan kaikki, ne asiat vain, jotka ovat nyt huonommin kuin ennen.

Olen huolissani poikieni lasten tulevaisuudesta tässä muuttuvassa ja rajattomassa maailmassa. Olisin toivonut, että heillä on kotimaa, jossa on turvallista elää ja tehdä työtä.

Kasvattaa seuraava sukupolvi tätä susien sukua ilman pelkoa ja epävarmuutta tulevasta. Että pojanpojat löytävät omat Elovena-tyttönsä ja pojantytär oman sinisilmämiehensä heinäpellon laidalta ja että kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Mutta pelkään, että niin ei käy. Pelkään, että taistelu paikasta auringossa tulee olemaan rankka ja että varjoon jää yhä useampi maan hiljainen. Pelkään, että vain röyhkeät pärjäävät. 

Laitoin hopeat pöytään.

Tarjosin itselleni juhlapäivän kunniaksi graavilohta ja tummaa leipää, kirjolohenmätiä, poronkäristystä uuniversiona, puikulamuusia ja puolukkahilloa. Punaviiniä. Jälkiruoaksi nautin suklaakahvit konjakilla terästettynä. Oli sen aika.

Ennen pidin juhlimista turhana rahanhaaskuuna ja melkeinpä häpeällisenä elosteluna, mutta ikä on tuonut muutoksen siihenkin ajatteluun. Silloin on juhlittava, kun on aihetta. 

Ei tätä haurasta olemista enää vuosikymmeniksi piisaa, niin että… skool ystävät. Isänmaalle ja itsellemme.

Teksti ja kuvat: AnnaY