Tahdistimia ja takkatulia

Kun järjestin paperiarkistojani uuteen uskoon, löysin kirjekuoren, jossa oli viimesyksyinen sydänoireiluni kiteytettynä yhdelle A-neloselle. Kaiken lopputulemaksi oli jäänyt kardiologin lausunto, josta  voi lukea, että olen liian terve ollakseni sairas. Mielenkiintoisena yksityiskohtana oli ”holterin” tallentama alin sykelukema, joka oli aamuyöstä ollut pitkään 36. Sen perusteella omalääkäri suositteli päiväkirjaa johon tuli merkitä tilanteet, joissa rytmihäiriöitä ilmeni ja suositteli, että pitäisin taukoa kuntosalilla ja vain kävelisin.

Mutta kun ne rytmihäiriöt eivät ole koskaan olleetkaan varsinainen ongelma, vaan ne värinät ja tärinät. Ne taas lääkärin mukaan eivät ole ongelmia lainkaan. ”Ne ovat varsin tavallisia ja niihin kyllä tottuu”, oli hänen kommenttinsa. Voin tässä valaehtoisesti todistaa, että ei totu! Mie en ainakaan totu siihen, että sisälläni huristaa Singerin ompelukone yöaikaan liki yhtämittaa. Ja päivälläkin, kun asetun kirjan kanssa soffalle maate.

Aloitin perjantaina kuntosalilla kevennetyllä ohjelmalla, sillä tajusin lopulta, että sydänhyppelyistä tahdistintoiveisiin on jo vuosi, eikä mitään edistystä asian suhteen ole tapahtunut. Tunnin varovainen treeni sai hien virtaamaan ja kropan suorastaan tärisemään. Tällä kertaa silkasta riemusta. Liikuntaa! Ei pelkkää kävelyä, vaan monipuolisempaa LIIKUNTAA. Ans kattoo kuink´ ämmän käy! Paheneeko vai paraneeko?

Muuten olen sitä mieltä, että talvi on luvassa aivan ennen aikojaan, jos ensilumen sataa kun on vielä lehti puussa. Tai sitten pitää vuokrata sukset seuraavalla Levin reissulla viikolla 42, sillä tunturiin on päästävä. Ja metsään. Onneksi tiedossa on hyvää seuraa, joka on tietääkseni hiihtänyt viimevuosinakin, toisin kuin allekirjoittanut. Mie olin suksilla viimeksi vuonna 1967!

Sen kans jauhan edelleen eestaas, että lähetänkö käsikirjoituksen kustantajakierrokselle, vai osallistunko lokakuun 26. päivä päättyvään kilpailuun. Ja sekin aiheuttaa päänvaivaa, kumman novellikokoelman päätän julkaista ja kenen kanssa. Omakustanne vai pienkustantamo?  Ja sitäkin, että pitäisikö jo myydä Nokiat ja jättää koko firmasta jäljelle vain äitivainaan haaltuneen vihreät marjastussaappaat vuodelta 1968.

Sitä on kertynyt taas tuota päätettävää enemmän kuin on hyväksi, sillä siihenkin pitää löytää ratkaisu, että kenen kanssa marraskuussa Palkisiin. Tarttisin taitavan takkatulen sytyttäjän. Viimeksi poltin siinä vain kynttilöitä. 

Teksti ja kuva: AnnaY

ps. kuvan takka ei liity tapaukseen. Se on ystävättären talossa ja lämmittelin sitä liki viime syksynä.