Jätkänkynttilä

Voi herrajjestas tätä maailmaa! Mihin se on menossa?

Ei pitäisi lukea lehtiä. Drive-In-seksikioskeja kaupungin rakennuttamassa autokatoksessa Sveitsissä Zyrichissä. Ja vielä hinta? 1,73 miljoonaa euroa. Sillä on saatu yhdeksän autokatosta. Voiko tällainen olla totta? Voi meitä ja voi maailmaa. Sveitsiläisillä ei liene muita murheita?

Lukiko kukaan sitä yhden aamun uutista, jonka otsikko oli jotensakin tähän tapaan: Kolme ihmistä kuollut sienimyrkytykseen. Kun uutisen avasi, yksi oli kuollut kai jo 2004 tai 2005, muut 2009 mennessä. Ja miekun luulin, että juur viime viikolla. Otsikkoon uskoen.

Muutoinkin uutiset ovat pääasiassa kehnonlaisia. Maailmalta. Ja meiltäkin. Ja sekin harmittaa, että Tero Pitkämäki ei tuulettanut kakkossijaansa. Miksi ei? Olis kyllä ollut aihetta. Niin kuin sillä 50 km:n kävelijälläkin, joka tuli liki viimeisenä maaiin. Nostin peukkua hänelle. 

Olen täs miettinyt sitä, mikä tekee ihmisen onnettomaksi ja tyytymättömäksi? Onko syynä se, että ei aseteta elämässä riittävän realistisia itselle sopivia tavoitteita ja odotuksia, vaan kurkotetaan kuuhun lyhyemmilläkin koivilla, kun kerta nuo toisetkin kurkottavat. Miksei huomata, että ylemmäksi yltävillä on pidemmät jalat, fyysisesti ja henkisesti.

Lyhkäsenä ja pikkasen pulskana ihmisenä ei tulisi kuuloonkaan, että olisin aikoinani pyrkinyt koripallojoukkueeseen, mutta matonpesussa olin nuorempana melkoinen haka. Lyhyet tukevat kintut kontallaan laiturilla ja puhdasta tuli. Mäntysuopa hajosi harmaana rantaveteen ja aurinko paistoi. Enkä muuten joutunut häpeään lypsyjakkarallakaan! Uskokaa pois.

Kesänavetalla Kukkolassa me serkukset nojattiin aikuisten tapaan otsamme lehmän lämmintä kylkeä vasten ja lypsettiin niitä hereämpiä ja kiltimpiä, Marjattaserkku vanhimpana hoiteli ne tiukemmat ja kiukkuisemmat.

Sain eilen viestin, jossa minulta kysyttiin, mitä on onni ja onnellisuus. Vastasin, että minulle se on sitä, että olen oppinut asettamaan tavoitteeni sellaisiksi, joihin yllän, joskus helpommin, joskus jakkaran avulla.

Olen täs vanhemmiten alkanut ajatella, että tyytyväisyys liittyy realiteettien ymmärtämiseen ja niiden hyväksymiseen. Kun oppii siihen, että yrittää muuttaa vai niitä asioita, joihin voi vaikuttaa, elämä kevenee ja olo tuntuu paremmalta. Tuulimyllyt eivät ole enää minua varten.

Kirjoitin naamakirjaan, että Ystävät! On! Miten se onkin niin rauhoittavaa, kun ymmärtää puolesta sanasta olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Se elähdytti ja ilahdutti. Isosti.

Teksti ja kuva: AnnaY