Luovuus!! Apua?

Viimeinen opiskeluviikonloppu on edessä.

Sen ennakkotehtävä oli tosi mielenkiintoinen! Piti pohdiskella itsetykönään, millainen ilmiö luovuus on. Se piti määritellä omien kokemuksen pohjalta ja kertoa kaiken kukkuraksi miten oma näkemys luovuudesta on muodostunut. Sekin piti kertoa, josko on tutustunut luovuutta koskevaan tutkimukseen tai osallistunut siitä käytävään keskusteluun.

Prosessin vaiheiden tunnistaminen ja nimeäminen, oli ennakkotehtävän toinen osa. Piti miettiä omaa kirjoittamisprosessia, sen tyypillisiä piirteitä ja vaiheita ja tutkia mitä tunteita siihen kuuluu? Ja herrajjestas sentään, piti vielä miettiä sekin, että millaisissa kohdissa koen olevani luova. Ja sitten oli kirjoitettava essee, jossa piti verrata omaa kirjoittamisen kokemusta prosessikirjoittamisen teoriaan. 

Piti miettiä, miten; valmistautuminen, suunnittelu, tiedonhankinta, rakenteen suunnittelu, raakatekstin kirjoittaminen, palaute, tekstin muokkaaminen, oikoluku ja julkistaminen, sopivat oman kirjoittamisen prosessiin ja/tai miten hyvin malli vastasi omaa kokemusta.

”Entä millaisia ongelmia prosessikirjoittamisen -teoriaan mielestäsi liittyy?” oli tehtävän viimeinen kysymys. Juurikin se, että mistäpä mie sen tietäisin, enhän ole koskaan perehtynyt mihinkään teorioihin. Olen vain kirjoittanut ja korkeintaan ajatellut, että se on vähän kuin kirjanpitoa, tilikarttoineen ja tarkkoine ennakkosuunnitelmineen.

Olin vastikään perehtynyt Julia Cameronin kirjaan Tie luovuuteen, jonka takakannessa sanotaan, että ”Jokainen on pohjimmiltaan luova. Luovuus ei vain aina pääse nousemaan esiin, koska sen tukkivat pelko, epävarmuudet, kateus, syyllisyys ja erilaiset riippuvuudet.” 

Cameronin mielestä luovuudessa on kyse hyvästä energiasta, sisäisestä virtauksesta ja jopa henkisestä sähköisyydestä. Ajatus sisäisestä virtauksesta ja henkisestä sähköisyydestä viehättää minua. On lohdullista ajatella, että kaikki soljuu, melkein itsestään. Vai soljuuko?

Löysin kirjasta myös ajatuksen, jonka on muotoillut Paul Tillich: ”Ihmisen odotetaan tekevän itsestään sitä mitä hänen täytyy, toteuttaakseen oman kohtalonsa.” Tähän ajatukseen yhdyn täysin innoin, samoin kuin siihen, mitä Louis Armstrong, yksi lempimuusikoistani, on sanonut: ”Soitamme itseään elämää!" 

”Opimme tekemään tekemällä. Ei ole muuta keinoa!” on John Holtin tärkeä päätelmä.

Jaa? Mihinkäkö päätelmään mie tulin sen suhteen, että voiko luovuutta opiskella? No siihen, että luovuus taitaa olla syntymälahja. Vähän kuin lauluääni. Tai matikkapää. En usko, että oopperalaulajaksi oppii pelkästään opiskelemalla laulua tai että ihmisen sielua näppäileväksi soittajaksi päätyy, ellei ole nuottikorvaa. Lahjakkuuteen liittyviä taitoja voi toki kehittää ja opiskella, jotta luovuus alkaisi kukkia kunnolla.

Saas nähdä, miten mun täs kohtaa käy? Onko Luovuus kyky jonka voi oppia, vai onko se kyky nähdä miten voi oppia? Mielenkiintoista.

Teksti ja kuva: AnnaY