Saamarinmoinen soppa!

Aamun parhaat naurut sain Ylen uutisesta, jonka mukaan Ruotsissa on poissaolevana vangittu kaksi setämiestä (?). He ovat salakuljettaneet kiinalaisia valkosipuleita Norjan kautta Ruotsiin ja sieltä edelleen muualle EU:n alueelle. Ymmärrän toki sen, että tullimaksut, verot sunmuut ovat jääneet saamatta ja se on paha se. Mutta sekin nauratti, että Ruotsin poliisi tulee tekemään etsintäkuulutuksen Interpolin kautta näistä veijareista.

Sana salakuljettajat muistuttaa minua siitä, miten kotiseudullani jotkut soutivat iltapimeässä joen poikki kahvinhakuun Ruotsin puolelle. Mutta heitäkin kutsuttiin vain jobbareiksi. Olenkohan jotenkin vinksallaan?

No joka tapauksessa uutisesta suuresti riemastuneena päätin keittää kanakeiton, jossa melkoista osaa näyttelisi valkosipuli.  Piipahdin (lue viivyin reilusti tunnin) kolmen hehtaarin lähikaupassa ja lastasin kärryihin lihatiskin valikoimasta kanan rintafileitä au naturel. Pohdin hetken josko pakastekasviksia, mutta päädyin punnitsemaan (Wotkinin kananrintoja aidosti kunnioittaen) porkkanoita, palsternakkaa, purjoa, punasipulia ja hyllyn päädystä vahingossa löytyneet kaskinauriit. Ja tietenkin kiinalaisia valkosipuleita. Niitä salakuljetettuja.

Kotona kuorin ja pilkoin kasvikset ja lorautin roimasti basilicalla maustettua rypsiöljyä puolalaiseen punaiseen emalikattilaan. Annoin kasvisten riekkua siinä hetken keskenään ja samaan aikaan asettelin 72 vuotta vanhalle valurautapannulle kananrinnoista leikkaamani suikaleet.

Kymmenen minuuttia erillään oloa tuntui riittävän molemmille osapuolille, sillä kanapalat löysivät yllättäen itsensä kasvisten kainalossa punaisesta kattilasta. Kun ne olivat yhdessä aikansa hautuneet ja sopeutuneet pikkuhiljaa toisiinsa, ripottelin kattilaan kurkumaa, kuivattua rakuunaa, limetinlehtimurskaa ja mustapippureita. Suloiseksi sovuksi, tai ainakin sovun hieromiseksi, kaadoin lopuksi koko komeuden päälle kaksi desiä paksua kookoskermaa ja jätin ainekset toviksi miettimään kannattaako kinastella vai elää sopuisasti.

Mutta missä on dzeizei, eikun siis valkosipuli? No viisi tosi isoa kynttä päädyin pusertamaan keittoon viittä vaille syömisen! En keittänyt. Sillä näin se on parasta tähän soppaan, mutta harvakseltaan. Onneksi tänään ei ole tulossa ketään, vaikka sopasta toki olisi useammallekin.

- Viiniä? Keskellä päivää? Kuulen sieluni korvilla närkästyneitä kannanottoja. Kyllä vaan, aina silloin kun se sopii ruokaan jota erityisesti haluan. Ja kyllä. Keskellä päivääkin joskus! Miksi ei?

Ilo löytyy pienistä asioista! Suunnittelen tässä vaniljalla maustetun kahvimukillisen kanssa, että alan taas olla iloinen. 

Olenko muuten muistanut mainita, että pikkukotikaupunkini Atomissa oleva A-kauppa saa taas kerran parhaat arvosanat palvelusta ja valikoimasta? Ikinä!

Teksti ja kuva AnnaY