Minullapa on uusi! Lälläällää!

Kun jo alkusyksystä selvisi, että en saa enää tavata vanhaa rakastani, sydämeni melkein lakkasi lyömästä. Olihan rakkauteni sentään ollut niin kokonaisvaltaista. Siihen oli kuulunut intensiivisiä ja haastavia tapaamisia, joissa syke nousi pilviin, hiki virtasi ja iho kuumotti jo melkein alussa.

Tapaamisiin liittyi aina - kuinkas muutenkaan - myös runsaasti toista lempijuomaani. 

Syksyn mittaan suhde haaleni. Niin käy usein. Kun on poissa silmistä, on kohta poissa myös sydämestä. Silti kroppani kaipasi aivan valtavasti ja tunsi tarvitsevansa miltei hillittömästi. Se parkui haluavansa. Se huusi ilmoille ikäväänsä kuin Juice laulussa: ”Kuin hullu huudan rakkauteni perään!” Mutta ei auttanut. Luovuttava oli.

Melkein jo masennuin ja ajattelin, että tämä oli nyt tässä. Elämä. Lojuin kuukauden. Lopulta muistin, että olen huono luovuttamaan ja aivan liian nuorikin (?). Ponnistauduin hetkeksi jalkeille ja lähdin etsimään uutta ja yritin tosissani muutaman kerran kokea samanlaisen ilon toisen kanssa. En onnistunut. Yksi oli liian veltto, toinen liian yksioikoinen ja tylsä, kolmas aivan liian liukas. Lannistuin uudelleen.

Ystävät olivat jo huolissaan. Sain hyviä elämänohjeita. Etsi uusi! Uusi lumi vanhan surma! Mene tanssimaan, lähde kylpylään, mene uimahalliin! Minä! Uimahalliin? Herrajjestas sentään, veteen, kaikkien niiden vieraiden vartaloiden keskelle. Päätin antaa asian hautua.

Mikään ei aamulla herättyäni ennakoinut sitä, että löydän uuden rakkauteni tavallisena keskiviikkona kolmen hehtaarin lähikaupasta. Etsimättä! Siellä hän odotti minua. Alennusmyynnissä. Katselin kauan. Kosketin varovasti. Silitin. Ajattelin, että olen aina ihastunut silmittömästi pitkiin ja solakoihin. Nyt edessäni napotti vekkuli, joka oli lyhyt ja pulska. Peräti pyöreä.

- Ota minut, hän kuiskaili vetoavasti. - Ota minut!

Mietin hetken ja tartuin rohkeasti kahvaan. Jess! Miten tanakka ja käteen käypä! Viis pulskasta ulkomuodosta, olin löytänyt uuden!

 

Kahvakuula. Uusi rakastettuni. Ei enää tylsää vetelyä veltolla kumivetimellä, ei polkemista stepperillä telkan edessä, ei talviliukkaita jalkakäytäviä. Vaihdan kahvakuulaa kädestä käteen. Heilautan sitä edestakaisin reisieni välissä. Makaan selälläni lattialla, rutistan sen rintaani vasten ja nostan yläkroppaa ylöspäin. Teen sahausliikettä, heiluria, heijaan sitä kuin lasta sylissä samalla kun teen kiertoliikettä puoleen sun toiseen. Että tekee makiaa!

Hän nukkuu tyynylläni, sydämen vieressä ja on niin mukava, että olen suunnitellut, josko kävisin hakemassa veljensäkin meille. Kolmistaan elämä saattaisi olla vielä hauskempaa.

Teksti ja kuvat: AnnaY