296-sana on Keittolaukauksia 1.

Lainaan Wikipediaa: Tomaatti (Solanum lycopersicum) on koisokasvien (Solanaceae) heimoon kuuluva kasvi, joka on lähtöisin Perusta ja Chilestä. Nimitystä tomaatti käytetään sekä koko kasvista että sen syötävästä, voimakasvärisestä (useimmiten punaisesta) hedelmästä, joka kasvitieteellisesti on marja. Nykyään tomaatti on maailman eniten viljelty vihanneksen tavoin käytetty kasvi. Huomattava osa maailman tomaattisadosta käytetään ketsupin valmistukseen.

Suomeen tomaatti tuli 1870-luvulla. Tomaateistaan tunnetussa Närpiössä niitä alettiin viljellä luultavasti 1917. Tomaatteja pidettiin pitkään haitallisina, ja enemmän niitä alettiin käyttää vasta sotien jälkeen. Tomaattivalmisteiden syönti vähentää riskiä sairastua sydäninfarktiin perustuen sen sisältämään karotenoidiin, lykopeeniin. Tutkimusten mukaan sydäninfarktin ja aivohalvauksen riski oli kolminkertainen niillä miehillä (varmaan naisillakin, kirjoittajan huomautus), joiden veren lykopeenitasot olivat matalat verrattuna korkeampiin lykopeenimääriin. Tomaatin lykopeenin on todettu ehkäisevän myös eturauhassyöpää.  Eteläeurooppalaisten veren lykopeenitasot olivat vuonna 2002 kolme-neljä kertaa suuremmat suomalaisten lykopeenitasoihin verrattuna. Tomaatin punainen väriaine lykopeeni, imeytyy parhaiten kuumennetusta tomaatista. Tästä syystä erilaiset tomaattivalmisteet (kuten paseerattu tomaatti, tomaattimurska ja tomaattipyree) ovat hyviä lykopeeninlähteitä. 

Tomaatit ovat aina olleet lempisyötävääni. Lapsuuden perheen ruokapöydässä tosin koreilivat punajuuret ja herkkukurkut ja niin ne tulivat mukaan myös oman perheeni ruokapöytään. Itse säilöttyinä – totta kai!  Tomaatteihin tutustuin Savossa järvenrannalla asuessamme, kun eräs naapureista toi niitä muutaman maistettavaksemme kuopuksen syntymän aikoihin toukokuussa. Hän kannusti syömään niitä niin, että ripoteltiin päälle hienoasokeria! Voi että ne olivat makeita!

Olivat kuitenkin kaupassa siihen aikaan sen verran kalliita, että seuraavat tomaatit söin vasta Hämeessä pitsamuodin hiippailessa meidänkin ruokapöytään. Jäin koukkuun! Pitsojen aikoihin erilaiset salaatit ilmaantuivat myös kehiin (lue pöytään)! Siihen asti salaatin virkaa olivat hoidelleet porkkana- ja kaalipuolukkaraaste ja joskus sellainen salaatinlehdistä riivitty mättö, joka maustettiin kermalla johon oli lisätty suolaa, sokeria ja etikkaa.

Tomaatit ilmaantuivat ruokapöytääni ja jäivät ilostuttamaan aterioita niin väreillään kuin maullaankin. Punaiset, oranssit ja keltaiset, pienet, suuret ja keskikokoiset ovat löytäneet tiensä milloin minkäkin ruokalajin täydennykseksi. Aurinko- ja uunikuivattuina, marinoituina, murskana, paseerattuna jne….

Käytän kotikokkauksissa ja aamiaisella vain kotimaisia tomaatteja, vaikka niiden hinta alkaa marraskuussa jo pilviä hipoa. Yksinsyöjän keittiössä on kuitenkin tarkasti laskien mahdollista keskittyä kotimaisiin tuotteisiin silloin kun niitä on saatavilla. Käytän paljon myös valmista tomaattimurskaa, yleensä italialaista ja ostan välillä aurinkokuivattuja oikeasti kuivina.

Marinoin ne itse rypsiöljyssä valkosipulin tai chilin tai molempien kanssa.

Tomaattimurska on oivallinen soppapohja. Siihen voi sovittaa erilaisia lisukkeita. Suosikkisoppani pakkasella rakentuu seuraavasti: Lorautan puolikuuman punaisen emalikattilan pohjalle reilusti rypsiöljyä. Lisään lapsennyrkinkokoisen sipulin pieniksi pilkottuna öljyyn kevyesti tirisemään. Valkosipulin kynsi kokonaisena mukaan makua antamaan. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisään kattilaan kaksi suurta kourallista porkkanaraastetta, pakkaspussillisen ohuiksi suikaloituja parsakaalin nuppuja ja jatkan hauduttellen. Lisään mukaan pahvitetran verran tomaattimurskaa ja saman verran vettä, pari raakasokeripalaa, sopivasti suolaa ja reilusti chilimurskaa myllystä. Ja jätän kattilan liedelle rauhaan, hiljaiselle lämmölle.

Puolen tunnin kuluttua lisään soppaan purkillisen valkoisia papuja, joista olen siivilöinyt liemen pois. Niitä saa kaupasta valmiiksi kypsennettyinä luomutuotteina. Katkaisen liedestä virran ja annan papujen kuumeta jälkilämmössä vartin verran, etteivät ne hajoa tuhannen mössöksi keiton kiehuessa. Lopuksi ripottelen pinnalle kourallisen silputtua tuoretta persiljaa (kuivattukin käy). Laitan lautasen pohjalle reilun ruokalusikallisen cream freshiä ja kuuman sopan sen päälle! Mitä sitä muuta ihminen kaipaa paitsi paksun viipaleen parmesaania herkuttelun lopuksi.

Keiton runkoa (ilman papuja) keitän yleensä hyvin sakean parin litran kattilallisen, sillä ”runkoon” voi lämmitysvaiheessa lisätä tilkkasen vettä ja melkein mitä muuta vain; joskus pieniä kanapaloja, toisinaan uunilohenjämät, keitettyjä linssejä, sienisalaatin tai peurapaistin lopun, oliiveja, herkkusieniä… jne, jopa poronlihamurenia kokeilin. Oma suosikkini on papujuttu ja hyvänä kakkosena uunilohen jämät (kerma vain parantaa makua).

Runsaalla Sinihomejuustolla mikrossa kuorrutettu perussoppa on nopeasti valmis ja helppo ruoka pakkaslenkiltä palattua! Jälkkäriksi kaakaojauheella ja rippusella raakasokeria maustettu maitokahvi.

Kyllä tomaatti vain on – tomaatti!

Teksti ja kuvat: AnnaY
Kuvan keitto tai miltei muhennos, on sakea sunnuntaiversio. Siinä on vihreitä papuja ja chilimarinoituja kanasuikaleita, kuivattuja tomaattimurusia ja hillosipuleita. Muut kuvat kertovat Kettukallion talvesta.