276- sana on Näyttelijät ja ”näyttelijät”!

”Teatteri-sana (theatron) tulee esityspaikan yhteydessä olleesta katsomosta. Alun perin sana tarkoittaa rinnettä, jolla saatettiin kuunnella dityrambeja ja katsella tanssiesityksiä, sitten katsomorakennelmia, jotka alkuun olivat puisia, myöhemmin viimeistään n. 400 eaa. kivisiä. Muuta antiikista periytyvää sanastoa on skene, joka alun perin oli teltta tai vaja. Myöhemmin siitä kehittyi puinen tai kivinen, usein kolmella ovella varustettu rakennus, joka toimi myös näyttelijöiden pukeutumistilana. 

Skene oli keskeinen vakiolavastus, joka kuvasi palatsia tai linnaa. Orkhestra (tanssitanner), näyttämö oli alun perin kivetty, pyöreä alue, läpimitaltaan noin 20 metriä. Alkuun orkhestralla esiintyivät sekä näyttelijät että kuoro. Orkhestralla sijaitsi myös thymele (alttari), joka palveli juhliin kuuluvissa uskonnollisissa toimituksissa. Esityksissä alttaria käytettiin näytelmästä riippuen useissa eri merkityksissä.” Lainaus Wikipediasta.

Olin perjantaina Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa Aleksandr N. Ostrovskin klassikkonäytelmää Metsä.    http://www.hkt.fi/ohjelmisto/play.php?name=mets

Näytelmän päärooleissa esiintyivät suomalaisen teatteritaiteen helmet, jos herroja Esko Roine, Asko Sarkola ja Lasse Pöysti sopii helmiksi nimittää. Toki muutkin roolit oli miehitetty erinomaisilla näyttelijöillä. Pertti Koivulan oivallisesti esittämä veijari-huijari-kunniallinen perheenisä - ”moukka”- oli persoonallisesti rakennettu ja rooli oli kuin tilauksesta esittäjän muottiin valettu. Näiden neljän herran ylittämätön lavasäteily ja karisma veivät tarinan ohella suuren osan yöunista kokemusta taas yksin kerratessani.

Usein jään esityksen jälkeen miettimään näyttelijän työtä. Niin nytkin. Mietin koko kotimatkan, kuinka näyttelijät pystyvät ikään kuin ”vaihtamaan vaatetta” näyttämöllä niin, että pellen sijaan edessä seisookin traaginen sankari, joka taas hetken kuluttua on pelkkä työtön näyttelijä, juoppo ja rahaton.

Sitäkin taas kerran mietin, mikä on teatterin tehtävä? Onko se pelkkä viihdyttäminen, onko se tapa kertoa historiaa tai jopa puhua jumalista lukutaidottomalle kansalle niin kuin yksi sen antiikinaikainen tehtävä oli. Onko se tapa kuljettaa viestejä mukanaan, niin kuin kiertävät teatteriseurueet aikoinaan uutisia mukanaan kuljettivat kylästä kylään? Onko teatterin tehtävä olla peili, joka näyttää meille minkälaisia me ihmiset oikeasti olemme ja minkälaisessa ajassa elämme?

Tarina Metsästä alkaa veijaritarinana kahden työttömän ja rahattoman näyttelijän, dramaattisten roolien mestarin ja yksinkertaisen pellen kohtaamisella.  Etenee ahneuden, itsekkyyden ja itaruuden kuvaukseksi ja tuo lopussa syvän tyydytyksen katselijoille, sillä vaikka pahalle jää reilusti palkkaa, hyvä kuitenkin voittaa jutun, sillä ”Hyvä antaa vähästäkin, paha ei paljostakaan”! (suomalainen sananlasku) Tämä on tarinan ensimmäinen opetus.

Näyttelijänä toimiminen ei aina ole ollut kovinkaan arvostettu ammatti. Virkamiehet, hallintoherrat ja omistava luokka pitivät näytelmän valmistumisen aikaan näyttelemistä ala-arvoisena puuhasteluna. Näytelmässä kysytäänkin lopulta, ketkä oikeastaan ovat näyttelijöitä. Näyttelijätkö, jotka nousevat ilta illan jälkeen teatterin lavalle ja esittävät erilaisia rooleja. Ovatko täs elämän suurella näyttämöllä todella ”suurimpia” näyttelijöitä ihmiset, joiden asema perustuu siihen, että me tiedämme heidän olevan palkkaa saavia teatterialan ammattilaisia?

Vai olisiko se sittenkin niin, että ne kansalaiset, joiden hyvyydestä ja jaloudesta, anteliaisuudesta ja oikeamielisyydestä toitotetaan kaikkialla, mutta jotka hädän hetkellä auttavat vain itse itseään, heittämättä koskaan oikeasti pelastusrengasta hukkuvalle, olisivatkin vain näyttelijöitä niissä mieluisissa rooleissa, jotka ovat itse itselleen kirjoittaneet. Ja meille muille ”esittävät”  - kuka paremmin – kuka huonommin?

Ja mikä oikeastaan on teatterirakennus nykypäivänä? Onko se eduskuntatalo, jossa esitetään erilaisia draamoja liki päivittäin? Pressanlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotto? Kirkot? Koululaitos? Tositeeveet – seksitekstiviestit – naamakirja – iltalehdet-julkisuus? Tai EU-parlamentti, Italian tai Kreikan säästötoimenpiteet? Huonosti asiansa hoitaneiden EU-maiden parlamentit? Ruotsin hovi seksi- ja rikollisyhteysskandaaleineen – kuninkaalliset häät ja hautajaiset? Lista on loputon. Tämä olikin minulle tarinan toinen merkittävä opetus.

Ketkä ovat totta ja ketkä vain "näyttelevät"? Mikä on teatteri? Siinä sitä sitten olikin miettimistä taas kerrakseen.

Suosittelen – suosittelen!

AnnaY

Kuvat Colosseum ja Notre Dame HH ja näkymä Senaatintorilla AnnaY