198-sana on tuholaistorjuntaa..

Menin illalla varaamaan pyykkitupaa. Kun ohitin pyörävaraston, siellä oli hiljaista, aivan liian hiljaista. Ei kuulunut kunnon kuorsausta, eikä pienempääkään hyrinää. Ei supatusta, ei komentelua, ei ikävänitkua, ei juutuupetusta. Ei niin mitään mikä olisi kertonut siellä olevan elämää.

Huolestuin kovasti, sillä arvelin kahdeksan aikaan illalla vielä muutaman Kaunottaren ja Kulkurin valvovan ja seurustelevan sivistyneesti. Luulin parinkin onnellisen pariskunnan nojailevan toisiinsa ja supattavan keskenään pehmeän pimeyden sallimista salaisista lemmenleikeistä ja tulevien öiden iloista. Kuvittelin sisäpiirin siellä suunnittelevan yhteisiä kokoontumisia pahamaineisiin miitinkeihin, johonkin periferiaan, minne kyllä kaikki pyörät eivät varmaan haluaisi matkustaa. Eikä sinne kaikkia edes haluttaisi.

Pysähdyin oven taakse ja painoin korvani hantaakin alapuolella olevaan avaimenreikään. Kuolemanhiljaista. Aloin huolestua todenteolla. Onneksi remontin yhteydessä uusittiin koko talon lukitus sellaiseksi, että jokaisen asunnon avaimella pääsee kaikkiin yhteisiin tiloihin, mikä sivumennen sanottuna on oikea ihmejuttu. Avasin oven varovasti. Lukko rapsahti sen verran äänekkäästi, että katonrajasta kuului nopeasti napakka shh! Tunnistin pyöräni komentoäänen.

 - Mitä ihm.. ennätin aloittaa, kun kuului uusi entistä terävämpi shh!!

Seisoin paikallani ja kuuntelin täydellistä hiljaisuutta. Ei sentään, ei se ollutkaan täydellistä. Jostakin päin kuului kevyttä surinaa, joka loppui napsahdukseen. Aivan kuin lentävä hyönteinen olisi laskeutunut pyörän nahkajäljitelmäsatulalle.

- Onko tääl… yritin taas, mutta nyt kuului jo niin tiukka shh, että päätin olla toistaiseksi aivan hiljaa.

Surina alkoi uudelleen. Se jatkui tasaisena ympäri pimeyttä kieppuvana pikamoottorin äänenä, joka väliin päättyi istahtamisnapsahdukseen. Odottelin, aikaahan oli. Pikkuhiljaa aistin varaston ilmapiirissä hienoisen muutoksen. Ikään kuin koko tila olisi sähköistynyt ja valmistautui johonkin ennalta arvaamattomaan. Tunsin pikemminkin kuin kuulin, että jotakin on pian tapahtumassa.

- Nyt!!!- kuului kiljaisu katonrajasta. Säikähdin niin, että astahdin taaksepäin ja olkapääni osui valokatkaisimeen. Valot syttyivät ja näin kuudentoista polkupyörän aseistautuneen erikokoisilla ja –värisillä kärpäslätkillä. Ne tähtäsivät ja huitaisivat, tähtäsivät ja huitaisivat.
- Kaboom Banzai! kuului katonrajasta. - Taisteluun siskot ja veljet, uraaaaaaaaaaaaaaaaaa! Ilma oli sakeanaan kärpäslätkiä ja surinaa, taisteluhuutoja ja kaverien kannustamista.
- Ajetaan se ulos, jos ei saada sitä muuten nujerrettua, huusi alakerran mamman punainen Jupiteri. – Anna, avaa ovet!

Avasin oven rappukäytävään ja kipaisin avaamaan myös ulko-oven. Kärpänen pujotteli lätkien välistä kuin Palander parhaimillaan ja sujahti käytävään. - Surr surrttrrt… yht´äkkiä kuulin sen lyövän jarrut pohjaan. Hrrr hrr kalikali, sen hampaat kalisivat kylmää aavistaen. Mitä tehdä, takana verenhimoiset polkupyörät ja edessä lumi ja jää? Se teki nopean valinnan ja palasi pyöräkellariin, sujahti valkoiseen venttiiliaukkoon ja pelastui. Hetken tuumattuaan, se lähti rohkeasti surffailemaan talon ilmastointijärjestelmään.

Rauha asettui pyöräkellariin, toistaiseksi! Nyt siellä odotellaan Kärpäsen seuraavaa offensiivia ja suunnitellaan uutta taktiikkaa sitä varten.

Todistaa AnnaY