183-sana on Ofelia

”Huomenna, huomenna ja huomenna!

Näin päivä päivält´ aika vitkaan mataa

elämän kirjan viime tavuun asti.

Jokainen eilispäivä synkkään hautaan

on narrin vienyt.

Sammu pikku tuohus!

Elämä vaan on varjo kulkevainen,

näyttelijä-raukka, joka näyttämöllä

rajuupi aikansa ja katoo sitten;

tarina on se, hupsun tarinoima,

täynn´ ilmaa, tulta, mutta mieltä vailla."

Kirjoitti William Shakespeare Macbeth-näytelmässä ja sangen osuvasti sanoikin. Osuva oli myös Riihimäen teatterin näytelmä, jossa esitettiin kaikki Shakespearen 37 klassikkonäytelmää ja 158 sonettia parissa tunnissa. Esko Rissanen ja Jani Johansson ovat oman teatterin varmaeleistä ja erinomaista väkeä. Kun näytelmässä kuitenkin tarvitaan kolmaskin mies jotta kaikki 37 roolia saadaan hoideltua, Markku Toikka hoiti kunnialla osansa vierailijana.

Olen sitten vihdoinkin nähnyt kaikki Shakespearen kirjoittamat näytelmät aina Romeosta ja Juliasta - Tanskan synkkäilmeiseen prinssi Hamletiin asti ja kaikki siltä väliltä. Jos kertoisin kaikki tarinat, siihen menisi noin kuusi vuotta, siksi tyydynkin vain taas kerran kehumaan näyttelijöiden työtä.

Olen aina teatterissa käydessäni ihmetellyt ja ihaillut Esko Rissasen monipuolisuutta ja hänen perusteellista paneutumista rooleihinsa. Hitlerin nuoruusvuosista kertovaa Mein Kampf-näytelmää varten hän oli istunut yliopiston kirjastossa viikkotolkulla tutkimassa Juutalaisuutta ja aikaa ennen toista maailmansotaa. En epäile yhtään, etteikö hän tähän esitykseen valmistautuessaan ollut sangen laajasti perehtynyt  Shakespearen aikaiseen tapaan tehdä teatteria, sillä niin sujuvasti hän vaihtoi roolista toiseen ja teki eri näytelmien henkilöistä aina uudennäköisen persoonan. Herrajjestas mikä Hamlet ja pitkästä aikaa tosi hyvä teatterikuolinkohtaus!

Jani Johanssonin hulvaton heittäytyminen milloin miehen milloin naisen ”osaan” sai katsomon kiemurtelemaan naurusta. En ole aikaisemmin nähnyt yhtä suloisen oikukasta Ofeliaa, kuin hänen luomansa. Onneksi näyttelijätoverit saivat myös "Äkäpussin kesyyntymään" ja näytelmä jatkui.
Shakespearen tuotanto on minulle tuttua enempi oopperoista ja suuremmista teattereista. Kuinka äkäpussi kesytetään, Hamlet ja Romeo ja Julia.... Pienessä teatterissa näyttelijät joutuvat käyttämään ja saavat käyttää monipuolisuuttaan. Se on rikkaus, sillä Jani Johanssonin rooli lapsista vastuun kantavana isänä Reko Lundanin näytelmässä Aina joku eksyy – jäi myös mieleen upseerin ja ”hauskan veikon” sielunelämää kipeästi käsittelevänä suorituksena.

Markku Toikan salaviisaan veitikkamainen asenne seremoniamestarina, ”kertojana” ja tapahtumien yhteen punojana vaati tarkkaa keskittymistä juonen kuljettamiseen ja hän onnistui.. roolien vaihdon lisäksi.

Suuren ruusukimpun saa haastavaa työtä ”yhä kutistuvassa Riihimäen teatterissa” tekevä teatterin johtaja Aleksander Anria, joka oli ohjaustyössään onnistunut istuttamaan ”näytelmän” paikalliseen maisemaan ja ihmisiin, niin kuin valtakunnan politiikkaankin, lujasti ja ajankohtaisesti.

Aika ei tullut pitkäksi ja nauru maittoi. Ennakkokäsitystään ja  - odotuksiaan joutui tarkistamaan myös Hyvin Mieluisa Vieras, joka enempi ooppera- ja musiikki-ihmisenä lähti mukaani – kait silkkaa kiltteyttään – ja tuntui silti illasta nauttivan. Mielenkiintoista on katsoa miten esitys kehittyy. Seuraavan kerran menen katsomaan sen joulukuussa. Käykää teatterissa, oopperassa, konserteissa, ne voimaannuttavat!

AnnaY