Yksi osa Jyrki Nousiaisen esityksestä Sirkus Finlandiassa pulpahti mieleeni, kun pohdiskelin elämääni välillä häiritseviä tekijöitä. Hänen pantomiiminsa siitä, miten ampiainen pörrää ympärillä, häiritsee kiepunnallaan, sukeltaa vaatteisiin ja lopulta kohtaa vahinkokuoleman yhteen läpsähtävien käsien välissä, on kiukun ja katumuksen kuvauksena kerrassaan mainio!
Jokaiselle on varmaan käynyt niin, että ampiainen tai kimalainen alkaa jostakin syystä kesäisenä päivänä pörrätä kiusallisesti ympärillä. Tai illansuussa nukkumaan mennessä alkaa kärpänen viuhahdella surahdellen pitkin tupaa tai kammaria, napsahtaa vasten ikkunalasia ja sirklaa siinä halkojaan edestakaisin kunnes pääsee verhojen lomasta olettamaansa vapauteen ja surahtelee taas ilmassa syöksykierteitään. Pysähtyy sitten ja yht´äkkiä poskella, paljaalla säärellä tai käsivarrella kutittaa sen kosteiden koipien kipitys.
Siinä sitä huitoo ja yrittää kaapata sitä pirulaista viltin mutkaan - läppästä sanomalehdellä. Lopulta suostuu pakosta nousemaan vuoteesta ja etsimään keittiön puolelta kärpäslätkää vain huomatakseen kärpäsen piiloutuneen pöytälevyn alapuolelle, sängyn pohjaan tai johonkin muuhun katvepaikkaan, muuttuneen näkymättömäksi tai äänettömäksi.
Vaikka tietää kärpäsen vain piiloutuneen, teeskentelee itselleen, että se on ”out of order” ja pujahtaa takaisin petiin kuullakseen hetken päästä kuinka kärpänen aloittaa taas tanssinsa. Pikkuhiljaa kärpäsestä kasvaa härkänen. Ja vain otuksen lopullinen liiskautuminen lätkän alle riittää enää soveliaaksi kostoksi iltaunet pilanneelle pedolle, joka sinikukkaiseen talouspaperiin käärittynä polttohaudataan saunan uunissa seuraavan lämmityksen alussa lajitovereidensa seurassa.
Paarmat, joiden uhmaava liki tiukaksi viritetyn mopon ääntä mainostava murina ennakoi kipeätä puraisua pohkeesta. Mitä enemmän huidot sitä vihaisemmin paarmat käyttäytyvät ja lopulta puraisevat, teit mitä teit. Lihasipareesta luopuminen on pieni hinta siitä, että jos onnistut ajoituksessasi, paarma litistyy kämmenen alle ja näkee hämärtyvin silmin kuinka paha paukama kasvaa puremakohtaan ja iho sen ympäriltä muuttuu tulipunaiseksi.
Tai itikat, verenimijät, joiden leppymätön ininä onneksi ilmaise niiden aikomukset ennen lopullista pistosta. Ja kämmen läjähtää, hemoglobiini on otettu ja itikka on vainaja ennen kuin se on muuttunut pohojanmaan itikooren kokoiseksi! Ja kun seuraava ja sitä seuraava ilmoittavat tulostaan on pakko ottaa käyttöön järeämmät aseet, suihkauttaa myrkyt ilmaan ja sulkea ovet ja ikkunat, paitsi se yksi jossa on verkko!
Vaikka on syksy, kuulostaa siltä, että jokunen Ötökkä on jäänyt pörräämään ympärille, milloin kutittaen tai yrittäen palaa napata. Väleen inisten milloin isommalla ja milloin pienemmällä volyymilla, mieltä rassaten. Olenkin miettinyt, josko annan inistä. Nämä syksyiset kun eivät kuitenkaan saa mitään muuta aikaan kuin äänen ja sehän ei loppujen lopuksi ole kovinkaan suuri juttu. Kun vain itse päättää olla sitä kuuntelematta!
Läps!
AnnaY
Jösses!!!Miten kaikenmaailman inisijöistä voikin saada ihanan jutun!Ens yönä näen nauravaisia unia,se on varma se:))
VastaaPoistaSamaa mieltä syksyisistä ötököistä!
VastaaPoistaEivät pysty hajottamaan yhtään yhteisöä, eivät saa ketään tuntemaan oloaan epävarmaksi, mikä saattaa olla niiden perimmäinen tarkoitus.
Onneksi ne paarmat sun muut on kaikki siellä, kun noin ihanasti niitä liiskaat... Mut ei kai enää sentäs..:)
VastaaPoistaNeljäs kerros meren lähellä on kans oiva keino pitää itikat loitolla.
Lisäys... Sinullakin on tämä ponnahduikkuna... niin mukava käyttää :)
VastaaPoistaKiitti myrskysisko, nauraminen voimaannuttaa!
VastaaPoistaTotta puhut petriina, kiitos ajatuksesta.
Orvokki.. joskus tekee vain mieli läpsiä kun lähistöllä surisee ja inisee, kiitti mietteestäsi.
Pidän ponnahdusikkunasta ja tutkin viel noita lisäsivuja ja niiden käyttäytymistä. Arvelin siirtäväni sinne olemassaolevia tarinoita, mutta homma ei taida toimia niin.