155-sana on... hinta

“Cesare Angelotti, entisen Rooman kansantasavallan konsuli, on karannut vankeudesta ja pakenee Sant´Andrea della Valle kirkkoon. Hän piiloutuu kappeliin, jonne Marchesa Agnelotti on jättänyt veljelleen naisten vaatteita”. Näin alkoi oopperan Tosca ensimmäinen näytös.

Mistä lie sitten kaveria aikanaan syytetty, se jäi minulle epäselväksi, kun olin katsomassa www. metsolanmusiikki.com  - organisaation tuottamaa konserttiversiota Tosca-oopperasta. Toscan tarinaan en ole perinjuurin vielä nytkään halunnut paneutua, sillä tapani mukaan tahdon tulkita tämänkin esityksen oman ymmärrykseni kautta ja suhteuttaa sen nykyelämään.

Epätietoisuudestani huolimatta esitys, joka toteutettiin pikkukotikaupunkini vanhassa lämpövoimalassa, oli kokonaisuudessaan sanoilla kuvaamattomissa! Sitä se oli erityisesti upeiden esiintyjien Riikka Hakolan, Christian Juslinin, Raimo Laukan ja Riitta Ingelin ansiosta, muita esiintyjiä unohtamatta. Esitykselle rakensi draamaa myös esityspaikka ja Juuso Viskarin ja Seppo Kaarnalehdon rakentama konsertin tekninen toteutus.

Tosca on käsitykseni mukaan puhdas kolmiodraama. Teoksessa selkenee se kova ja raskas hinta, joka rakkaudesta ja rakastamisesta on usein maksettava. Tavalla tai toisella. Draamassa on kolme päähenkilöä. Tosca, rakastava ja samalla kovin mustasukkainen nainen. Toscaa rakastava Cavaradossi, viaton (?) nuori ja komea taidemaalari ja Scarpia, Toscaa himoitseva hyvin vaikutusvaltainen mies! Draama on valmis.

Scarpia ei kaihda keinoja saadakseen Toscan itselleen. Kiristys, uhkailu ja lahjonta ovat perusaseet, joita mies käyttää saadakseen Toscan omakseen ja selvittääkseen samalla kaikki omat turhautumansa ja vihantunteensa. Toisten kustannuksella.

Voi herrajjestas sentään, kuinka epäinhimillistä ja samalla niin inhimillistä.

“Me ihmisrievut” - pohjoisen kielellä sanottuna. “Me ihmisrievut“, jotka olemme valmiit tekemään kaikkemme, jotta kukaan toinen ei tulisi onnelliseksi. Kuinka kalliin hinnan me olemmekaan valmiit maksamaan siitä, että “jos minä en ole onnellinen, ei sitten kyllä ole kukaan muukaan”!

Toscan tarinan toinen puoli on, kuinka suuren hinnan me ihmiset olemme valmiit maksamaan siitä, että saamme rakastaa juuri sitä ihmistä jonka olemme omaksemme halunneet ja saaneet. Minkälaista kauppaa olemme valmiit käymään sen suhteen, että rakkaus ja rakastettu ovat omiamme kaiken sen kavaluuden keskellä, jonka kurimuksessa me tässä “Kauniiden ja Rohkeiden” maailmassa elämme.

Tosca lupautuu Scarpialle, joka on naisen saadakseen luvannut huolehtia siitä, että Cavaradossia ei teloiteta petoksensa vuoksi “oikeasti”, vaikka tämä on piilottanut ystävänsä Angelottin. Tosca pettää Scarpian kirjallisen vakuutuksen saatuaan ja tappaa miehen tikarilla, juuri kun tämä on valmis sulkemaan himoitsemansa naisen syliinsä ja on varma voitostaan. Mutta Scarpiapa kostaakin lopuksi Toscalle, sillä hän ei ole aikonutkaan jättää kilpakosijaansa eloon, vaikka on luvannut ammuttaa Cavaradossin paukkupatruunoilla. Scarpia on sittenkin, salaa Toscalta, antanut teloittajalle ohjeet ampua Cavaradossi tappavilla luodeilla!

Ja minkä helskutin tähden Tosca, upea ja kaunis nainen, ryhtyy moiseen hankkeeseen? Onko joku mies todella sen väärti, että naisen kannattaa uhrata kaikkensa miehen pelastamiseksi? Ja onko joku nainen muka sen väärti, että miehen kannattaa tuhota toinen ihminen päästäkseen tavoitteeseensa? Kysyn vaan!!

Tosca on upea ooppera niin musiikillisesti kuin draamallisestikin. Oopperana se sopii hyvin kuvaamaan myös nykyaikaisia valtataisteluja niin miesten ja naisten, kuin yleensäkin valtaapitävien maailmassa. Tosca laajeni mielessäni kaikkiin niihin hintoihin, mitä maailmassa nykyaikana maksetaan, jotta saadaan omaksi se kiihkeästi haluttu asia, joka ei sittenkään ole se mitä haluamme!

Tosca halusi Cavaradossin, hinnalla millä hyvänsä, mutta loppujen lopuksi menetti miehen ja millä hinnalla? Scarpia halusi Toscan, hetken huviksi kukaties. Kumpikin halusi. Henkensä kaupalla! Cavaradossi nousee mielessäni selkeästi draaman uhriksi. Keskeiseksi ajatukseksi siitä, että pyyteetön auttaminen ja vilpitön rakastaminen koituvat tässä mielettömässä maailmassa useinkin viattomien päänmenoksi!

Ja jos jaksatte kuunnella Cavaradossin aarian hetkellä kun hän kirjoittaa jäähyväiskirjettään Toscalle, rakastetulleen, itkekää! Niin minäkin tein.

http://www.youtube.com/watch?v=boBaYL8ZnrM

Miksiköhän?

Ihmettelee Anna Y