Sanojen taika

Aloitin blogikirjoittelun melkein vuosi sitten toisella foorumilla. Kun siellä laitettiin blogit poistoon, avasin oman "osaston" tähän maailmaan. Kirjoitan satuja ja tarinoita, pieniä tapahtumia elämästä ja toivon tietenkin, että lukijat löytävät tarinani!

Vasta kun tarina luetaan, se herää elämään! Kommentit ja mielipiteet ovat myös hyvin tervetulleita. Toivon tietenkin, että blogini pysyy hyväntuulisena ja tuottaa lukijoille sekä oivalluksia että muutamat hyvät naurut.

Liitän tähän alkuun edellisen blogini viimeisen tarinan.

Sadasviideskymmeneskolmas sana on

Isottelua

Uusi sohvani tuli kotiin eilen. Tuossa se nyt pullistelee, rehevän ja vanhan, erittäin täyteläisen viinin punaisena, edeltäjänsä sinisen äänekkäästi eläneen sohvan paikalla. Komiasti kankaansa kiiltää ja tyynynsä ovat ryhdikkäät. Runko yksivärinen tyynyt kuviollisia, tummemmilla koukeroilla koristeltuja. Hopeanvärinen uusi matto asettelee itseään tasaiseksi sohvan edessä.

Taulu sohvan takana kainostelee, se tietää selvästi olevansa väärässä paikassa. Vanhat siniset sohvatyynyt näyttävät huutolaisilta ja jalkajakkara sohvan edessä kaipaa aivan selvästi johonkin toiseen kotiin. Sininen nojatuoli, joka aikaisemmin viihtyi oivallisesti vanhaa sohvaa vastapäätä, kuiskaa sinisellä kankaalla verhoilluille ruokapöydän tuoleille. - Saas nähdä koska meidän vuoromme tulee lähteä, se supattaa huolissaan!! Ruokapöydän tuolit vaikuttavat myös levottomilta. Ne napsahtelevat toisilleen, - miten on, onkohan nojatuoli oikeassa, kuinkahan meille käy??

Vanhan sohvan värinen savunsininen matto tuijottaa syyttävästi eteisen lattialta. - Arvonalennus, se huutaa! - Eteisessä, olinhan sentään paraatipaikalla sohvan edessä! Ja vaikka kuinka yritän sitä rauhoitella, että eteinenhän varsinainen paraatipaikka on, siellä voi antaa ensivaikutelman koko huushollista, matto valittaa, kun se ei näe telkasta edes seitsemän uutisia kunnolla!

Vaatehuoneesta kuuluu mutinaa, siellä ihmettelee hälinää vanha persialainen viininpunainen sinikuvioinen käsin solmittu villamatto. - Kuinkahan minun käy talven tullen, minä en sen uuden sohvan eteen kyllä lähde nöyristelemään! Ei siinä ole minun paikkani! Väärät värit ja kuviot! Ja uusi sohva on vain korskeana paikoillaan. Edessään venyttelee hopeanvärinen uutuusmatto mistään piittaamatta!

Voi herrajjestas sentään, meninkin ostamaan tuon pöyhkeilevän ja itsetietoisen istuimen. - Kuulehan, sinä olet vain sohva, koitahan nyt asettua paikoillesi ihan kiltisti, äläkä yhtään katsele nenänvarttasi pitkin toisia huonekaluja. Et sinä voi laittaa uusiksi sentään koko huushollia, komennan sohvaa.

- Vain sohva, tuhahtaa viininpunainen, se erittäin täyteläinen. - Olen UUSI SOHVA! Koitahan pitää huolta että ne tahmatassuiset pojanpoikasi ja se nelivuotias pojantyttö eivät syö suklaamuroja maidon kanssa sylissäni, olen sentään aitoa luonnontuotetta, puuvillaa, eikä minua ole käsitelty likaa hylkiväksi, kas kun en lainkaan pidä sen kyllästysaineen rahvaanomaisesta hajusta! - Pese niiden jalat, ennenkuin hauraalle hopealleni astuvat, kimittää vielä mattokin!

No nyt minulle sohvan lykkäsi! Vanha sininen ei valittanut lastenlasten takia. Se ei katsellut mattojani alentuvasti eikä tuijottanut väheksyvästi sinisellä verhoiltuja tuolejani. Sinisävyinen aika kalliin talvitakin hintainen öljymaalaus sohvan takana seinällä oli jo monessa kodissa ollut aivan oikealla paikallaan vanhan sohvan sitä salaa ihaillessa.

Voihyväjumalasentään, mitä minä olen mennyt tekemään? Eihän sitä sohvaa edes ollut kotiini kuljettamassa se ruskeasilmäinen satakahdeksankymmentäsenttinen komistus, jonka takia koko ruljanssin aloitin. Siitä sijauspatjasta.

Mitähän tästä vielä seuraa? Nousevatkohan persialaismatot kapinaan uutta mattoa kohtaan ja päättävät piiloutua vaatehuoneen uumeniin. Vai haluavatko ne sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena muuttaa vanhemman poikani koirahuusholliin? Alkavatko v. 2000 hankitut muut kalusteet syrjimään uutta sohvaa, vai valittaako se pullistelija sinisistä tuoleista niin kauan, että annan sille hermostuksissani periksi, kun en narinaansa jaksa kuunnella.

Onneksi vanha äänekäs ja pahasti jo lyttyyn istuttu sohvaparkani sai sentään oivallisen uuden kodin. Nuorempi poikani poikineen haki poltergeist - räyhähenkisohvan omakotitalonsa yläkerran TV-aulaan. Hän ja pojat arvelivat saavansa sohvan rauhoittumaan maalla. Se oli heidän mielestään maalaissohva, joka kaipasi maaseudulle. Ei kaupunkilaiskaluste!

Saas nähdä!? AnnaY