Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Luovuus!! Apua?



Viimeinen opiskeluviikonloppu on edessä.

Sen ennakkotehtävä oli tosi mielenkiintoinen! Piti pohdiskella itsetykönään, millainen ilmiö luovuus on. Se piti määritellä omien kokemuksen pohjalta ja kertoa kaiken kukkuraksi miten oma näkemys luovuudesta on muodostunut. Sekin piti kertoa, josko on tutustunut luovuutta koskevaan tutkimukseen tai osallistunut siitä käytävään keskusteluun.

Prosessin vaiheiden tunnistaminen ja nimeäminen, oli ennakkotehtävän toinen osa. Piti miettiä omaa kirjoittamisprosessia, sen tyypillisiä piirteitä ja vaiheita ja tutkia mitä tunteita siihen kuuluu? Ja herrajjestas sentään, piti vielä miettiä sekin, että millaisissa kohdissa koen olevani luova. Ja sitten oli kirjoitettava essee, jossa piti verrata omaa kirjoittamisen kokemusta prosessikirjoittamisen teoriaan. 

Piti miettiä, miten; valmistautuminen, suunnittelu, tiedonhankinta, rakenteen suunnittelu, raakatekstin kirjoittaminen, palaute, tekstin muokkaaminen, oikoluku ja julkistaminen, sopivat oman kirjoittamisen prosessiin ja/tai miten hyvin malli vastasi omaa kokemusta.

”Entä millaisia ongelmia prosessikirjoittamisen -teoriaan mielestäsi liittyy?” oli tehtävän viimeinen kysymys. Juurikin se, että mistäpä mie sen tietäisin, enhän ole koskaan perehtynyt mihinkään teorioihin. Olen vain kirjoittanut ja korkeintaan ajatellut, että se on vähän kuin kirjanpitoa, tilikarttoineen ja tarkkoine ennakkosuunnitelmineen.

Olin vastikään perehtynyt Julia Cameronin kirjaan Tie luovuuteen, jonka takakannessa sanotaan, että ”Jokainen on pohjimmiltaan luova. Luovuus ei vain aina pääse nousemaan esiin, koska sen tukkivat pelko, epävarmuudet, kateus, syyllisyys ja erilaiset riippuvuudet.” 

Cameronin mielestä luovuudessa on kyse hyvästä energiasta, sisäisestä virtauksesta ja jopa henkisestä sähköisyydestä. Ajatus sisäisestä virtauksesta ja henkisestä sähköisyydestä viehättää minua. On lohdullista ajatella, että kaikki soljuu, melkein itsestään. Vai soljuuko?

Löysin kirjasta myös ajatuksen, jonka on muotoillut Paul Tillich: ”Ihmisen odotetaan tekevän itsestään sitä mitä hänen täytyy, toteuttaakseen oman kohtalonsa.” Tähän ajatukseen yhdyn täysin innoin, samoin kuin siihen, mitä Louis Armstrong, yksi lempimuusikoistani, on sanonut: ”Soitamme itseään elämää!" 
”Opimme tekemään tekemällä. Ei ole muuta keinoa!” on John Holtin tärkeä päätelmä.

Jaa? Mihinkäkö päätelmään mie tulin sen suhteen, että voiko luovuutta opiskella? No siihen, että luovuus taitaa olla syntymälahja. Vähän kuin lauluääni. Tai matikkapää. En usko, että oopperalaulajaksi oppii pelkästään opiskelemalla laulua tai että ihmisen sielua näppäileväksi soittajaksi päätyy, ellei ole nuottikorvaa. Lahjakkuuteen liittyviä taitoja voi toki kehittää ja opiskella, jotta luovuus alkaisi kukkia kunnolla.

Saas nähdä, miten mun täs kohtaa käy? Onko Luovuus kyky jonka voi oppia, vai onko se kyky nähdä miten voi oppia? Mielenkiintoista.

Teksti ja kuva: AnnaY

20 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, Anna! Kiinnostavaa. Antaa ajattelemisen aihetta, syvyyssuunan tähän tahmeahkoon, harmaaseen päivään, vaikka enempää en nyt osaa kommentoidakaan. Luen vielä uudestaan kunhan olen juonut kupin kahvia ja käynyt lenkillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petriina, että luit. Kävin eilen runoryhmssä kiivasta keskustelua luovuudesta. Väittivät, että ihminen voi oppia laulamaan, vaikka hänellä ei olisi lauluääntä! Voihan sitä toki oppia tuottamaan ääntä ja äänelläänhän se variskin laulaa. Laulamisesta siinä ei liene kuitenkaan kysymys. Ihmisen kohdalla.

      Poista
  2. Olen neljänä talvena opiskellut luovaa lumenluontia, samalla naapureita luimistellen, kuka luovimmin luovii lumenluonnista ja luovuttaa lumenluonnin muiden luotavaksi.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Pedro, luovinta puuhaa maailmassa, lumen luonti! Kun ei ole omaa pihaa, täytyy yrittää luoda muuta, latoa vaikka sanoja peräkkäin ja katsoa mitä syntyy. vai syntyykö mitään.

      Poista
    2. Lumisia tuleviakin talvia toivottelen luotavaksi!

      Poista
    3. Lumenluonti on pitkänpäälle luotaantyötävää puuhaa.

      Oma luovuuteni on useimmiten jokapäiväisten ongelmien ratkaisua jotka luovat uusia ongelmia ratkottaviksi. Olen siis luonut ikiliikuttajan.

      Poista
  3. Luovuus lienee (siis oma ajatelma) sen kaiken perityn, opitun ja omaksutun sekä tahattomasti omitun tunne-elämyksen ilmaisemista sanoin, kuvin tai elein kanssaihmiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen tiivistys, kiitos Make.

      Poista
  4. Tartun tuohon viimeiseen lauseeseesi. Ehkä luovuus on ainakin kyky nähdä, miten voi oppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ripsis. Mun ristiriitani syntyykin siitä, että väitetään voitavan opettaa ja oppia luovuutta ja mie olen päätynyt ajattelemaan, että luovuus on juuri kyky nähdä miten voi oppia.

      Pitää olla tikku ja raapaisupintaa, jotta saa nuotion syttymään. Tai ainakin kaksi palikkaa hangattavaksi, tai kaksi kiveä lyötäväksi yhteen. Kaikissa tapauksissa tarvitaan hyvät ja kuivat sytykkeet ja sopivaa poltettavaa, jotta saa tarpeeksi lämmittävän nuotion aikaan.

      Kipinä - intohimo tekeillä olevaan.

      Poista
    2. "Kipinä, intohimo tekeillä olevaan", siinä se on tiivistettynä. Luovuus. Siihen sisältynee myös sisäinen virtaus ja henkinen sähköisyys. Tarvitaanko teorioita, prosesseita, lienee hyvin henkilökohtaista. Jatkuuko kurssi vielä syksyllä?

      Poista
    3. Kurssi tai oikeastaan jatkuu kirjoittamisen aineopintoina, mutta ennakkotiedoissa aivan liian teoreettisena. Jos haluaa, voi valmistua ohjaamaan harrastajakirjoittajaryhmiä ja se ei minua kiinnosta.

      Menen syksyllä romaanipajaan ja marraskuussa novellipajaan. Ne on lyhytkursseja. Saan tästä jaksosta kasaan 30 opintopistettä ja yritän saada lisää viimesyksyisestä neljän päivän jaksosta. Pisteitä on mukava keräta ja arvosanoja, vaikka en niillä varmasti mitään teekään.

      Tampereella Viita-Akatemiassa alkaa syksyllä mielenkiintoinen koulutus, olen katsellut sitä sillä silmällä josko hakisin sinne. Tiedä vielä?

      Poista
  5. Kommenttini karkasi käsistäni vaikka aikomus oli vielä jatkaa. Luin tekstisi useampaan kertaan ja tuntemukseni on kahtalainen: olisi mielenkiintoista kokeilla, millaisia ajatuksia annetut tehtävät itsessäni synnyttäisivät, toisaalta olen hyvilläni, että mun ei tarvitse sitä tehdä, että rahkeet, voimat eivät riittäisi! Olisiko se samalla oman mielenmaiseman pohjamutien ruoppaamista, jokaisen kiven kääntämistä... ja mitä sieltä löytyisikään vai eikö mitään uutta? Kaipaan nimittäin omaan kirjoittamiseeni uudistumista ja senkin vuoksi seuraan mielenkiinnolla millaisia tehtäviä kurssillasi tulee eteen. Vaikeita! Kiehtovia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vähän on ruoppaamista ja kivien kääntämistä ja mielenkiintoisia asioita löytyy. Löytyy myös uusia ideoita pilvin pimein. Olisi mukava joskus istua nokakkain ja käydä näitä kirjoittamiseen liittyviä asioita läpi.

      Tänään luonani oli kaksi luottolukijaani, joiden kanssa viimeistelen romaaniani. Olen saanut heiltä kullanarvoisia vinkkejä, niinkuin sinultakin. Kiitos ja kiitos!

      Poista
  6. Minä ajattelen,että luovuus tarvitsee mielikuvitusta.Ja mielikuvitus ,syntyäkseen,tarvitsee mielikuvia.Jos ihmisellä ei ole mahdollisuutta rakennella mielessään kuvia,en oikein usko,että luovuuskaan on mahdollista.Sillä tavoin,kuin minä sen näen.Luovuus on myös sensitiivisyyttä ja sitä joko on tai ei.Minun mielestäni luovuutta ei voi opetella.Mutta voi oppia tunnistamaan erilaisia tunnetilojaan ja sitä kautta myös luomaan.Kaikki eivät ole taiteilijoita,eikä tarvitsekaan.Useimmille riittää,että taide eri muodoissaan tuottaa hyvää mieltä.
    Onnea opinnoissa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. myrskysiskoseni, juuri niin, ja kykyä ratkaista ongelmia. Tai ainakin vähäisempiä pulmia. Tunnetilojen tunnistaminen on hyvä oivallus, kiitos siitä. Sen lisäsi tarvitaan kykyä toimia tunnistamansa mukaisesti suhteessa toisiin ihmisiin. Ja kirjoittamiseen. Ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.

      Poista
  7. Syysmyrsky on lähellä ajatuksiani. Petriinan kirjoittama "kipinä ja intohimo tekeillä olevaan" ei oikein nappaa minulle käsitteeseen luovuus. Tuo on intuitiota, inspiraatiota, impulsiivisuutta ja ne ovat eri asiota kuin luovuus, joka voi saada muotonsa hyvinkin hitaasti, rauhassa, liki transsissa - mahdottoman kaukana "henkisestä sähköisyydestä". Luovuus on rauhallinen tila. Siis minulle, jollekin muulle se voi olla jotain ihan muuta. Kinata tästä ei kannata.

    VastaaPoista
  8. On ollut mielenkiintoista lukea opiskelutovereiden kuusitoista erilaista esseetä asian tiimoilta. Aika monessa pohditaan luovuutta "luovana tilana" enemmän kuin kykynä olla luova.

    Syntymälahjaksi sen onneksi määrittää pari muutakin kuin minä. Ja syntymälahjan kehittäminen tarvitsee sen kipinän ja intohimon. Jos ei ole intohimoa ja/tai tarvetta hangata kahta palikkaa toisiinsa, tuli ei syty, eikä nuotio lämmitä.

    Kopion "luvallanne" nämä kommentit mukaani luovuuskeskusteluun. Näistä saisi hyvän uuden esseen asian tiimoilta.

    Palaan teemaan viikonlopun jälkeen. Jos jaksan. Kiitos ajatuksestasi Make.

    VastaaPoista
  9. Olen siis sitä miletä myös, että luovuus on synnyinlahja tai hyvin varhain lapsuudessa opittua, omittua. Tyttärenpoikani 1,5 vuotta, oli päiväkodissa saanut eteensä vesivärit ja paperi. Hän alkoi maalata. Tädit olivat äidillee sanoneet kotiinlähtiessä, että poika on tainnut vesiväreillä maalata jo kauan, kun heti tiesi miten toimia ja syntyi harkittuja kuvioita. Tytär oli sanonut totuuden: ei poika ole koskaan edes nähnyt vesivärejä. EHKÄ hänellä on se luovuus.

    En väitä mitään totuudeksi, vain oman ajatukseni luovuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hyvä lahja onkin, auttaa löytämään monenlaista iloa arkeen. Saattoi olla varsin hauskan näköistä, kun puoltoista vuotias maalasi. Miltä hän itse mahtoi näyttää session jälkeen?

      Tähdetkin sen kertovat kenellä on luovuuden lahja ja jokaisen totuus on hänen omansa. Yleisiä ja yhtäläisiä totuuksia lie kovin harvassa.

      Poista