Se ajatteellee taas!

- Son Anna alkanu taas ajattelemhan, Oiva tiedotti nähdessään poropojat Sammuntuvan  pihassa. - Täälä näkkyy olevanki vielä lunta yli oma tarphen, se huokasi ja asettui Riston rinnalle. - Mitä sie syöt?

- Se toi isäntä jyvinä ylivuotista ohraa, mie sen parempaa tiäkhän ko tämä!

- Kyllä se vain on jäkälä porolle parasta, Pena tuumi ja pullautti palan märehdittäväksi.  - Jotakiko erilaista se Anna nyt?

- No, miepä kerron. Se ko laitatti makkuukammarhin uuen tapetin, sen päässä alko kihistä. Se rupes kattomhan sänkypeittoa vaihtosilmällä ja mattoja ko vähäpäinen. Lopuksi se alko mutisemhan kirjotuspöyästä, että son muka ihan vääränlainen.

- Vääränlainen? Riston purema jäi puolitiehen. Suu auki se tuijotti Oivaa. - Kirjottaako se pöyällä, eikö sitä varten ole konheet?

- No onhan Annalla kone, ja se hankki  uuenkin vehkhen millä aikoo kesällä opetella kirjottamhan. Se pöytä on kuulemma vääränlainen uuteen tapethin. Oiva harmitteli Riston ymmärryksen puutetta .

Pena kaivoi hankea, aurinko paistoi ja lämmitti kummasti kuvetta.  - Son sisustaminen tarkkaa puuhaa, mie kuulin Sammuntuvan emännältä ko isäntä raahasi tuphan vääränlaiset länget. Nuot on hevosille, emäntä sanoi ja käski viä pois.

Oiva seisoi hetken hiljaa. Se mietti mitä sanoa. Kuukaudet etelässä Annan luona olivat vaikuttaneet sen olemiseen melkein liian kanssa.  - Jo se vain ihmiselle merkittee, missä tilassa se ellää, se vaikuttaa mielialhaan, se  aloitti.

- Mielialhan? Annalla? Eikös sen paras paikka ole täälä meän kanssa, Risto melkein nyyhkäisi.

- Tieteski son täälä, mie tarkotin vaan että ihmisillä se asuminen on vähän toisenlaista, Oiva hätääntyi.  - Sepä Anna tullee jo toukokuun loppupuolella, ja eläpä huoli son vielä viikon kesäkuullekki, se jatkoi ja jätti kertomatta, että Anna oli jo miettinny uutta tapettia olohuoneen pitkään seinään vanhan sohvan taakse, kattellu kierosti jo sohvaaki ja mattoa.

- Joku enämpi viisas pitäs löytyä ja vähän äkkiä. Sen olis syytä sanoa, että eisole elämä tapeteista kiinni, Pena sanoi ja Oiva huomasi vasta nyt, että vanha ystävä oli käynyt Raattaman kautta.

- Eihän se Risto ole vielä hoksinu, että sieki? Se sitä kestäs...

- Ei, ei ole hoksinu vielä, enkä mie ole raskinu sille mithään sanoa. Annakhan ei  tiiä, Pena sanoi hiljaa. - Mie piipahan tuvassa sitte toukokuussa.

Teksti ja kuvat: AnnaY