Toisinajatteleva toisinajattelija

Eilisen ensimmäisellä lenkillä kirjaimellisesti törmäsin yli kolmikymmenpäiseen porotokkaaan. Jalkani luiskahti jyrkässä alamäessä ja kierin jonkun matkaa alaspäin päätyen melkein porojen syliin. Ensimmäinen ajatus koski kameraa, toinen oikean jalan nilkkaa. Jäin istumaan polun reunaan, avasin repun ja kokeilin kameraa. Helpotuksen huokaus! Se oli kunnossa. Seuraavaksi kenkä ja sukka pois ja hetki lumihierontaa, sukka ja kenkä takaisin ja varovainen ylösnousu. Pisti, mutta toimi! Jatkoin matkaani.

Porotokka oli laiduntanut eteenpäin ja kohtasin sen uudelleen pitkän suoran päässä. Laskin päät, tai  ”persiat”, sillä ne kalvoivat syötävää ohuen lumikerroksen alta. Pääsin kolmeenkymmeneenkahteen. Yksi laumasta kulki  hiihtouraksi hissunkissun muuttuvan purupolun  toista puolta. Se oli erivärinen kuin toiset

Taas ajauduin ajattelemaan ja taas toisin. Oliko se erilainen ajettu lauman sivuun, vai oliko se itse päättänyt kulkea omia polkujaan? Kysyin porolta sen omaa mielipidettä ääneen. Se ei edes vilkaissut minuun, saati vastannut, mutta ohikulkeva naiskolmikko katsoi minuun hämmästyneenä ja iski kävelysauvojaan napakasti puolijäiseen polunpintaan. Siinäpä iskevät, ajattelin. Sitä en sentään sanonut ääneen, mutta päätin samantien, että se erilainen poro oli valinnut oman puolensa ihan itse. Niin kuin monet erilaiset valitsevat.

Toki on myös niitä, jotka suljetaan pois laumasta toisten toimesta ja se on väärin, mutta se ei ole, että itse ei halua kuulua laumaan. Varsinkin, jos jossakin vaiheessa huomaa olevansa täysin vääränlaisten joukossa, väärässä laumassa, ja jumal`avita menossa vielä täysin vikasuuntaan.

Pirullisinta ihmisissä on, että jotkut katsovat olevansa oikeutettuja tunkeutumaan seuraan kuin seuraan ja ottavat naapuripöydistä kantaa käynnissä oleviin keskusteluihin omine mielipiteineen. Ja kun heille ei vastaa, he loukkaantuvat ja sanovat katkerina: Eikö seura kelpaa! Sellaisten sietäisi ajatella, ennen kuin huutelevat vieraisiin pöytiin, se tapa kun kertoo vain huutelijasta itsestään, eikä välttämättä hyvää!

Miten minä nyt tähän päädyin, kun alun perin piti puolustamani oman tiensä valinneita? 

Siksi vissiin, että on tämän reissun toiseksi viimeinen aamu, ja siitä(kin) on kipeä olo. Nilkka on hieman turvoksissa. Tänään ei kävellä – ainakaan paljoa. No, onkin siivouspäivä ja huomenna etelän kotiin. Eilinen oli silti hyvä päivä, niin kuin nämä kaikki muutkin. 

Sillä eilisen paras yllätys oli Selänpesijän tapaaminen. Annoin hänelle pussillisen Takkatulen sytyttäjän tuomia muikkuja ja siikaa, sillä en halunnut kuljettaa hienosti pakattuja ja pakastettuja kaloja sittenkään etelään. Mitäpä ne siellä…

Teksti ja kuvat: AnnaY