 |
| visitmikkeli.fi |
sanoi äiti aikoinaan, kun kerroin
kaatuneeni liukkaalla kadulla peräti kolme kertaa. Tai oikeastaan se meni niin, että "pitää nousta yhtä monta kertaa kuin kaatuu."
Mie kaaduin Oulun asemalla kuin puu. Vasen silmä, -poskipää ja leuka mustelmilla vietin viikon pohjoisessa. Hiruroid auttoi mustelmiin, Rovaniemen SilmäAsema korjasi lasini veloituksetta ja ystävätär auttoi kuuntelemalla ja tarjoamalla myötätuntoa ja hyvää ruokaa.
Mie kaaduin Oulun asemalla kuin puu. Vasen silmä, -poskipää ja leuka mustelmilla vietin viikon pohjoisessa. Hiruroid auttoi mustelmiin, Rovaniemen SilmäAsema korjasi lasini veloituksetta ja ystävätär auttoi kuuntelemalla ja tarjoamalla myötätuntoa ja hyvää ruokaa.
Luulinkin jo, että kasvojen paraneminen riittää unohtamaan tapahtuneen, mutta ei. Valvoin yllättäen ti-ke välisen yön ja itkin kaatumistani. Minua alkoi hirvittää. Entäs jos kaadun taas? Kuulin korvissani pitkin yötä äänen joka syntyi, kun iskin ohimoni asfalttiin. Samalla tunsin kropassani mäjähdyksen muiston.
Mätkähdin jo ennen pohjoisen matkaa
henkisesti mahalleni, kun sain yhdeltä lukijalta murskaavan arvion käsikirjoituksestani. Kirjoitin siitä blogissani 26.5. Oli pirun liki,
että en silloin hävittänyt koko tekelettä. Onneksi en, sillä Niina-opettajani
kertoi palautteessaan pitäväsä valtavasti kirjoittamastani tarinasta. Hän sanoo sen olevan pientä viilausta
vaille valmis kirja. Hänen kannustava palautteensa auttoi sielun mustelmiin yhtä
hyvin kuin Hiruroid kasvoihin. Paremminkin. Hän sanoi uskovansa kirjaani ja mie
uskon häntä.
”Koko ajan tarinaasi lukiessani olin ”jossakin”. Minulle se
nimenomaan on hyvän tarinan tunnusmerkki. Olin henkilöiden mukana, uskoin sen,
mitä minulle kerrottiin, ja se vaikutti minuun. Kiinnostus ei herpaantunut,
vaikka henkilöitä oli paljon, ja näkökulmat vaihtuivat.” Kirjoittaa Niina
palautteessaan. Hän kirjoittaa myös, että ”Käsikirjoitus on mielestäni hyvin
lähellä valmista, se on pitkälle hioutunut oma todellisuutensa. Loppu on myös
todella hieno, kuten alkukin (ja keskikohta…).” ja antaa ohjeita siitä,
mitä kohtia käsikirjoituksessa on syytä vielä tarkistaa ja hioa!
Voi herrajestas sentään! Olen taas tolpillani – tai
oikeastaan paljon enemmän. Olen onnesta soikeana, itken ja nauran ja
ujostuttaakin välillä.
Ja kun tähän mielentilaan vielä liittää kaksi päivää
Mikkelin musiikkijuhlilla, Kierrokset Päämajamuseossa, Lokki-viestikeskuksessa
ja Jalkaväkimuseossa varsin asiantuntevassa, huomaavaisessa ja iloisessa
seurassa, viikosta tuli täydellinen. Sittenkin! Hmmm?
AnnaY
Niina Hakalahti on seitsemän kirjaa julkaissut kirjailija. Hän opettaa harrastajakirjoittajia ja tulevia kirjailijoita mm. Viita-Akatemiassa, Oriveden opistossa ja Jyväskylän yliopiston avoimessa korkeakoulussa.
”Kiitos lukukokemuksesta. Uskon, että luen tämän tarinan vielä kirjana.” kirjoittaa Niina palautteensa lopuksi! Kiitos Niina!
Niina Hakalahti on seitsemän kirjaa julkaissut kirjailija. Hän opettaa harrastajakirjoittajia ja tulevia kirjailijoita mm. Viita-Akatemiassa, Oriveden opistossa ja Jyväskylän yliopiston avoimessa korkeakoulussa.
”Kiitos lukukokemuksesta. Uskon, että luen tämän tarinan vielä kirjana.” kirjoittaa Niina palautteensa lopuksi! Kiitos Niina!
Niina H. oli täällä meillä pitämässä viikonlopun runoseminaaria joitakin vuosia sitten. Tykästyttiin!
VastaaPoistaNiina on hyvä opettaja, sellainen mukaansatempaava persoona. Pidän hänen tavastaan antaa palautetta. Se tulee tekstistä eikä kirjoittajasta itsestään. Pidän myös hänen runoistaan. Ne tuntuvat kopsahtelevan päähäni hyvällä tavalla.
PoistaKiits kommista. Yritän ennättää vastailla näihin, mutta kirja elää päässäni nyt niin intensiivisesti, että aika menee siihen. Ja auringolle.
Luota itseesi, AnnaY. Usko tekee kirjan! Tiedämme kaikki, myös sinä, että olet taitava kirjoittaja! Ikävä, että taas kaaduit. Ymmärtääkseni tasapaino heikkenee ikää myöten, mutta se ei vaikuta aivokapasiteettiisi eikä luovuuteesi!
VastaaPoistaKiitos Milena, yritän kovasti. Oli vain niin rankka se toukokuinen palaute. Opin siitä sen, että kirjoittajan ei tarvitse kaikkia miellyttää, se ei edes onnistu, sillä jokainen lukee tekstit omista lähtökohdistaan ja jos joku asia osuu omiin kipukohtiin, tottakai kirja on huono!
PoistaOn ollut varsin mielenkiintoista seurata kirjabloggaajia ja toisaalta arvostelijoita. Niin montaa mieltä kuin miestäkin - ja naista!
Nimekkäät saavat bloggaajilta enimmäkseen hymistelyä ja käännöskirjallisuus varsinkin, mutta annas olla kun ilmestyy uusi suomalainen kirjoittaja markkinoille, hänet joko vaietaan kuoliaaksi tai alennetaan roska- tai kioskikirjallisuusluokkaan!
Se on helppoa hymistellä laumassa. Ei tarvitse ajatella eikä muodostaa omaa mielipidettä kun "peukuttaa" kimpassa toisten kanssa.
Ai niin - kaatuminen. Aikaisemmin ovat polveni ja sääriluuni olleet vaarassa, nyt oli tämä suomalainen perusnaama. Se tapa kaatua, pelottaa!
PoistaVieläkin ihmettelen, miten ihminen voi kaatua kuin puu ja jysähtää maahan koko pituudeltaan!
Ja se mäiskähdyksen ja rusahduksen ääni, voiherrajjestas sentään!
Anna! Onnea kaikkeen! Onpa hienoa lukea - pitkästä aikaa siis luen taas :) - tekstiäsi, ja kuulla kirjasta!
VastaaPoistaAjattelin myös tässä taas kirjoittaakin, ja Sinun tekstisi on siihen mitä parhainta kannustusta.
Kiitos siskotaivis! Editointi meneillään, tiivistän joissakin kohdissa ja lisäilen yksityiskohtia toisaalle. Mukavaa.
PoistaJa mukavaa kun alat taas kirjoittamaan. Olen kaivannut tekstejäsi!
Onneksi olkoon Anna !! Surkea juttu tuo kaatumisesi, tiedän sen räsähdyksen ja ohimoluun murtumisen, sitä ei hevillä unohda. Paljon on muutakin, mitä ei unohda, pelko, niin turha tunne kuin se onkin, kurkistelee taas, mutta kai sen kanssa vain pitää elää ja niinhän me elämmekin. Tai Sinä ELÄT minä vain kuvittelen:)
VastaaPoistaKiitti siskoseni. Kyllä mie sitkeästi yritän, mutta aamulla viideltä heräsin taas kaatumisen tunteeseen. Pitäisiköhän puhua jonkun kanssa. Mietin sitä liikaa yksin. Pirskatti sentään - kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa. Ei näistä kirjan henkilöistä ole kavereiksi.
PoistaVanhemmiten näköjään alkaa pelkäämään enemmän kun huomaa, että ei ole enää samalla tavalla voimissaan kuin ennen. Eletään silti Mustissisko, eletään vimmaisesti - enemmän kuin ennen. Aika tulee vastaan kiihtyvällä vauhdilla. Se ei jarruttele, miksi siis me?
Anna, luin nyt vasta tämän juttus.
VastaaPoistaEnsiksi toteaisin, että paha arvostelu aina sattuu, mutta siitä on päästävä yli ja unohdettava, ja kun on unohtanut, voi analyoida sen, ja mahdollisesti ottaa sieltä sittenkin jonkin asian..., ja nauttii sitten niistä hienoista arvosteluista. Onnitteluni.
Tuosta kaatumisesta, älä hyvä ihminen ala pohtimaan sitä. Se mikä tapahtui, se tapahtui. Saatat kaatua vielä uudelleen tai sitten et. Kroppa ja aivot jotenkin muistaa ja varoittaa sinua vastaisuudessa samankaltaisissa tilanteissa. Esim. mä en mene enää sotkeutumaan mihinkään, missä jokin liikkuu ja on monta jalkaa (käsi on edelleen kipeä ja päässä tykyttää sen kaatumiseni seurauksena). Mutta jos alkaisin pelkäämään, en enää liikuisi rakastamillani kallioillakaan. Tietenkin sitä tietää, ettei enää loiki siellä ja/tai mene sinne minne ei polvien joustavuus riitä.
Mutta ethän sinä ole vielä lähestulkoonkaan vanha, ihan oikeesti. Vielä ne 70-75 vuotiaatkin juoksee, urheilee ja esim. tanssii, ja tarkoitan fuskua ja jenkkaa ym vauhtilajeja, ja siinä jos missä on kaatumisvaaraa, ja lavoilla on törmöyskurssillakin. Jos pelkäis ei uskaltais mennä sinne.
Ja kaatuu ne nuoretkin :) Eli pelko pois.
Paha arvostelu sattuu ja jos arvostelija vielä arvioi kirjoittajaa eikä tekstiä, se on persi..i(a)sta -ä. Suomeksi sanottuna.
PoistaMun kohdalleni sellaisia on sattunut muutama. Yksi blogissa, toinen käsikirjoituksen kanssa ja kolmas - joka sanoi, että ... no, olkoon.
Yritän unohtaa kaatumisen, vaikka asia on taas aktuelli, kun leukaluu ei aio parantua! Leukanivel päätti pienen murtuman seurauksena tulehtua ja nyt on päällä lääkitys siihen. Ottaa vähän sinne sun tänne! Prkl!
Muutoin en aio jäädä paikoilleni. Uhmaan kohtaloa ja matkustan taas pohjoiseen. Perjantaina lähden ekaa kertaa uuteen lomakotiini. Ans kattoo miten viihdyn!
Kiitos tuesta ja kanustuksesta. Eletään me vaan eteenpäin, vaikka väleen kaaduttaisiinkin. Muistetaan vain nousta yhtä monta kertaa kun mennään nurin. Se on se juttu!
Kaikkien kirjailijoiden "peikko" on kriitikko.Niin useimmat ainakin tunnustavat.Ja kuten tiedetään ,on sekä hyviä,että pahoja peikkoja.
VastaaPoistaNiiden kanssa on vaan elettävä ja uskottava eniten itseensä.
Kaikkihan eivät koskaan voi pitää kaikesta,en minä,etkä varmasti sinäkään,joten...sou not,sanoi Mattikin :)
Ikävää tuo kaatumisesi,mutta ajan kanssa paranet ja jos tuntuu,että siitä jäi jotain arjen eloa haittaavaa pelkoa,niin siihenkin on apua saatavilla ja kannattaa hakea.
Muuten toivottelen sinulle ihanaista kesää,jota on vielä jäljellä,ja kaikkia sen riemuja.Niin etelässä,kuin siellä pohjoisemmassakin.Hyvää matkaa siskosein!
Kritiikistä, sen antamisesta ja vastaanottamisesta puhuttiin koulutuksessa. Todettiin kuorossa, että kaikki eivät pidä kaikista kirjoista, en minäkään niinkuin sanotkin. Olen miettinyt, että ei edes tarvitse miellyttää kaikkia, vaikka lukijoille kirjoittaakin.
PoistaIlkeys kritiikissä on pahinta. Sellainen jossa on selvästi teilaamisen maku. Aivan kuin se olisi joillekin ihmisille liikaa, että joku toinen saa kirjan aikaan. Arvostan suuresti reilua palautetta, se auttaa korjaamaan tekstiä. Samahan se on missä tahansa palautteessa, kasvattamisessakin. Jos mitätöidään, tulos ei ole koskaan hyvä.
Kaatuminen kauhustuttaa, mutta ei täs auta jäädä pelkoon kiinni. Nokka vaan kohti uusia kaatumisia ja kompasteluja. Kiitos ja kiitos siskoseni, saas nähdä tarttuuko sieltä joku Jänkä-Joonas liepeeseen... hih..
Kaikki me ollaan kriitikoita, ja sidottuja omaan ympyräämme, ei kannata pilata aistejamme kriitikoiden takia Näkö, kuulo, haju, maku, tunto, tunne aistimme on työkaluja joita tarvitsemme kirjoitus työssä. Toivon tosissani, että et kaatuessa saanut mitään vakavanpaa. Se on ollut hyvin vakava tapaturma. Tarkkaile itseäsi, pidä päiväkirjaa ja käy lääkärissä jos vähänkin epäilet jotain vakavampaa..Itse olen saanut vakavan pää vamman putoamalla 5 metriä betoniin, käsi ja lonkka murtui päässä oli iso patti ja helkutin kova särky.. on aina jos rasitun liikaa.
VastaaPoistaTunnen Niinan, hän on ollut myös minun ohjaaja, muutama antologia on tullut tehtyä hänen ohjauksessaan sekä runoja. Ninalla on Runopysäkki Eläkeläiset lehdessä, Hän on fantastinen ihminen, ihmettelen sitä taitoa miten hän osaa sukeltaa aina uuteen tekstiin ja löytää sen vahvuudet ja helmet, hän osaa ohjata kannustavasti. Minun ikäinen ei enää välitä mitä mieltä joku on, viime vuosina on käyty monta mankelia läpi, vannomatta kuitenkin paras. Tunne herkkänä voin mennä lukkoon ja silloin ei synny oikein mitään muuta kuin sitä tuskaa mitä käy läpi. Kaikki tunteet on lopulta kuitenkin hyväksi kirjoittajalle Minäkin teen kahta kirjaa. Toinen on runoja toisessa on elämänkertaa liitettynä oman aikani historiaan, mm: "Kekkosen aika" Aikatherine blogissani oli osa siitä, kun blogini Aikatherine hakkeroitiin minun piti lopettaa se, olin onneksi tallettanut hyvin paljon tekstejä, en kaikkia siirsin ne uuteen blogiini.
Tänä kesänä on ollut paljon kaikenlaista, mieli pyörii monissa asioissa, mutta lopulta kaikki on on ohan hyvin. Päivä kerrallaan ja ainahan on noustava kun kaatuu, muuten maatuu. Toivotan luovia ja idearikkaita hetkiä tekstisi parissa, unohda ilkeily, sellainen ei kuulu kriitikon osaan. Omana itsenämme me voimme kasvaa ja elää toisten saappaissa voimme vierailla vain kirjallisissa hahmoissa.
Kiitos hyvästä kommentista. Allekirjoitan sanomasi. Ilkeily on vaan niin satuttavaa, että siihen en koskaan opi. yritän elää niin, että en sanoisi kenellekään pahasti, jos aihetta sellaiseen ilmenee, sanon mieluummin "hyvästi"!
PoistaPohjoinen kiskoo. Nousen illalla yöjunaan ja jatkan Rovaniemeltä bussilla lomakotiini. Toivottavasti en kaadu matkalla - lankeamista sensijaan en panisi lainkaan pahakseni. ;-)