Risto Rasaa ja porakaivoo

Montaa hommaa olen minäkin eläissäni tehnyt ja useammanlaiseen asiaa törmännyt, väleen vahingossa ja toisinaan tarkoituksella, mutta tämä mökin myynti se vasta on vekkulia puuhaa kaikkine käänteineen. Voi miten ihanan pitkä virke. Ja toimii!

Mutta mökin myynti ei toimi, sillä ostajat haluaisivat uuden mökin kaikilla mahdollisilla aitoustodistuksilla ja vermeilla varustettuna. Mökki pitäisi silti myydä halvalla tai oikeastaan antaa ilmaiseksi ja teettää tontille kaupanpäälisiksi porakaivo. 

Luulin jo kohdanneeni sen edellisen ”tarjouksen” kohdalla eriskummallisimman ilmiön, kun mun edellytettiin takaavan että maa ei roudi. Tai jotakin sinnepäin. Mutta ei, vielä oudompaa tuli eteen. Täs uuden tarjouksen yhteydessä hintapyynnöstä oli raapaistu pois kaksikymmentäviisi prosenttia ja mun olisi pitänyt taata a) että tontilta löytyy vettä porakaivoon ja b) että sitä riittää ostajan käyttöön kesästä kesään. Ja jos niin ei käy, kauppa pitää purkaa ja rahat palauttaa HETI!

Minä hämmästelemään, että mitä ihmettä, myyn mökkiä sillä kaivolla mikä siellä on? Välittäjä naurahti ja sanoi, että tällaisia ihmiset ovat. Hän sanoi, että kaupankäynti saa usein niin eriskummallisia piirteitä, että kaksikymmentä vuotta alalla olleena, hän ei aina pysy ihmisten aivoituksissa mukana.

Vastasin, että ei tule kuuloonkaan. Onneksi ei ole pakko myydä!

Runoilijat ovat muuten ujoja. Olin kuuntelemassa Risto Rasaa. Hän kertoi runoistaan salilliselle naisia hennosti punastellen. Yhtä ujoilta vaikuttivat kolme raavasta miestä naisten joukossa.

Rasan niukkojen ja herkästi luontoa, perhe-elämää ja rakkautta kuvaavien, usein naivististen avoimien säkeiden taustalla on japanilainen runous, haikut ja tankat. Hän kertoi innostuneensa niistä jo varsin nuorena. Rasan ensimmäinen kokoelma ”Metsän seinä on vain vihreä ovi” julkaistiin, kun hän oli 17 v. 

Ymmärrän hyvin. Ne kiehtovat minuakin, sillä ne opettavat tiivistämään ajatuksia. Risto Rasa tosin sanoi toivovansa, että osaisi joskus tehdä jotain värikästä, olla sanoissaan rehevä ja runsas kuin renessanssi-ihmiset.

Mielenkiintoista oli sekin, että hän kertoi sanoneensa (toistaiseksi) runoilijana kaiken ja kirjoittavansa nykyisin esseen ja pakinan välimaastossa. 

Ai niin, c) mun pitäisi erikseen taata vielä, että mökin savupiippu on varmasti kunnossa ja pysyy ilmeisesti ikuisesti, vaikka esitteessä kerrotaan, että se on nuohoojan toimesta tarkistettu kesällä 2012 ja pellitetty samana syksynä. Prkl! Mie saan savupiipputrauman näiden kaikkien muiden traumojen lisäksi.

Teksti ja kuvat: AnnaY