Ystävänpäivää?

Pidän näitä kalenteriin merkittyjä erityispäiviä melko tarpeettomina, sillä minulle jokainen päivä on niin ystävänpäivä kuin äitien- tai isänpäivä. Tai herraparatkoon niin lasten-, kuin lastenlastenkin päivä. 

Viimeöiset ajatukseni sopivat kuitenkin syitä sen enempää erittelemättä erityisen hyvin tähän päivään.

Kirjoitan rakkaudesta, niinkuin aina, mutta teksti sopii yhtä hyvin ystävyyteen, sisaruuteen, veljeyteen, työtovereihin tai jopa harrastuksen myötä saatuihin ja menetettyihin ihmisiin.

Ajatukset sopivat mihin tahansa tavalla tai toisella päättyneisiinn ihmissuhteisiin. Eroa ei ole edes sillä, jätitkö vai tuliko itse jätetyksi, muutitko pois paikkakunnalta, vai vaihdoitko itse koulua tai työpaikkaa.

”Rakasta, kärsi ja unhoita” lauletaan vanhassa iskelmässä, jonka tekijää en tähän hätään muista, enkä viitsi lähteä etsimään. Rakastaminen kannattelee ja tuo iloa, kärsimys on syvältä ja unohtaminen on joskus miltei mahdotonta.

Jotkut minua viisaammat ovat sanoneet, että ihminen unohtaa aina ja toiset vielä viisaammat, ovat sanoneet, että ihminen voi opetella olemaan muistamatta. Joku kolmas on sanonut, että pitäisi muistaa vain ikävät asiat, muistaa vain sanat ja teot jotka satuttivat, ja että sillä tavalla pääsee irti. Mutta sehän tekee ihmisestä vain katkeran ja saa vihaamaan!

Ja olisihan se silkkaa itsepetosta! Kyllä minä ajattelen niin, että ei rakkautta sen enempää kuin ystävyyttäkään kannata sentään vihaan vaihtaa. Se olisi hyvin itsetuhoista.

Joku neljäs, viides tai kuudes viisas on sanonut, että pitää nopeasti etsiä uusi ihminen, että ”uusi lumi vanhan surma”. Mutta eihän kukaan ihminen voi korvata toista. Saattaa päinvastoin käydä niin, että jos menetetty jää surematta, uusi ihminen, toveri, ystävä tai peräti rakastettu joutuu täysin syyttömänä vastuuseen toisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä ja tulee pahan kerran ja jatkuvasti verratuksi edeltäjäänsä.

Ihmiset eivät ole kulutushyödykkeitä, vaikka siltä saattaa joskus tuntua, kun katselee nykyaikaisten ihmismarkettien vilinää. Hakuilmoituksia ja profiileja tunnistaessaan tulee väkisin ajatelleeksi, miten nopeasti ”vanha” vaihdetaan uuteen. ”Uusi lumi vanhan surma”-ihmisiä saattaa olla paljon enemmän kuin niitä, jotka antavat itselleen aikaa toipua.

Mikä sitten auttaa unohtamaan? En tiedä! Minä yritän opetella olemaan muistamatta. Eikä se ole helppoa. Viisas vanha ystäväni neuvoi minulle tammikuun alussa hyvän unohtamisharjoituksen ja se on se, että palaa vanhoille paikoille ja katsoo sielunsa silmillä miten tumma hahmo tunturin rinteessä etääntyy ja pienenee ja viimein katoaa lopullisesti sen takimmaisen tunturin taakse. Eika enää koskaan palaa!

  

Ja –a, mikä merkillisintä ja samalla tärkeintä: Haluan muistaa, että en koskaan unohtaisi.

Pitäisiköhän ehdottaa EU:lle, että se säätäisi lain tai antaisi edes asetuksen yleiseurooppalaisesta toipumisajasta

Pohtii AnnaY
Kuvat: HH

Ja avaa lauantai-iltana kauniiksi lopuksi pirun kalliin samppanjapullon. Ja särkee lasin. Saariselällä!