312 –sana on Nolojen tilanteiden nainen

Yle/Elävä arkisto

Jokaiselle – väitän että aivan jokaiselle - sattuu elämän varrella tilanteita, joissa sanoo aivan vääriä asioita. Tällaiselle suulaalle niitä sattuu väleen enemmän kuin laki sallisikaan yhden ihmisen osalle, sillä suklaa on aina virvoittanut mieltäni ja kirvoittanut kieltäni. Se on myös auttanut ahdingossa ja tuottanut mitä suurinta iloa moneen otteeseen elämässä. 

Ensimmäinen selkeä suklaamuistoni on apteekista ostettu Jekovit-suklaa, joka oli D-vitaminoitua ja jota sai vain palan kerrallaan. Valkoinen oli parempaa, mutta sitä sai vain sisareni. Minä jouduin tyytymään ruskeaan, joka oli karvasta ja katkeraa niin suulle kuin sydämellekin. Olin siskolle kateellinen.

Kun poikamiesenomme vierailivat jouluna, pääsiäisenä ja kesälomillaan luonamme, oli heillä usein tuliaisina suklaata levytolkulla. Muistan Suuret Siniset suklaalevyt, joista taitettiin rivi kerrallaan. Ruskea väri herätti kyllä ensi alkuun epäilykseni siitä, että taas on osanani ruskeankarvas Jekovitin tapainen tarjoomus. Katselin pitkään saamaani palariviä ennen kuin rohkaistuin maistamaan. Ja ihan ensimmäisestä palasesta oli myyty. Muistan myös suomalaisten suklaatehtaiden markkinoille lanseeraamat pienet levyt, jotka hintansa puolesta sopivat lapsuuteni herkuksi. Äidin harvoin tuomat tuliaiset kauppareissulta olivat pikkulevyjä. Toki hän olisi niitä enemmänkin ostanut, rahaa vain ei ollut sellaiseen turhuuteen.

Kaakao oli herkkujen herkku. Parhaat kaakaokokemukset muistan - yllättäen – Pesiön kansakoulun asuntolasta, joissa jouduin pitkien koulumatkojen vuoksi viikot viettämään. Saimme joskus, tosi harvoin kylläkin, maitoon keitettyä kuumaa kaakaota ja voilla voideltua näkkileipää niin aamiaiseksi kuin iltapalaksi. Se oli todella hyvää ja sokerista, harvinaista herkkua minulle.

Pääsiäismunat sulivat kerran auringonpaisteessa. Äiti oli kasvattanut rairuohoa ja laittoi tipujen sekaan värikkäitä suklaamunia. Asetelma oli kamarin pöydällä koko pääsiäisen ajan. Aurinko kuumensi sitä myös pääsiäispäivänä monta tuntia, sillä vasta illansuussa saimme luvan maistaa munia. Kun yritimme siskon kanssa raapia värikästä kuorta irti, koko herkku hajosi kädessä täytteineen päivineen ja jouduimme lopulta nuolemaan suklaan sormistamme ja kääreestään. Makutäyttymyksen odotus kääntyi lopulta karvaaksi pettymykseksi, sillä suklaa maistui jotenkin eltaantuneen esanssiselta. Monen päivän oleilu auringossa ei tehnyt herkulle hyvää.

Olen julistautunut suklistiksi! Olen suklaariippuvainen. Kun minulla on sydänsuruja, Suuri Sininen auttaa toipumaan. Kun ikävöin, Suuri Sininen helpottaa kummasti – ainakin hetken! Kun koen olevani aivan yksin maailmassa, muistan yht´äkkiä, että onhan minulla ystävä ja kipaisen kadun yli hakemaan luokseni Suuren Sinisen, jota ihmisen ikävässäni suutelen. 

Olen matkannut maailmalla ja maistellut suklaita siellä sun täällä, mutta palannut aina vanhan ystäväni seuraan. Maailman suklaat ovat hyviä, ei niissä mitään vikaa ole. Uskollisuus ja rakkaus, jota ikuisesti tunnen Suurta Sinistä kohtaan, on kuitenkin kannatellut minut läpi elämän tuulten ja tuiskujen. Levyt ovat olleet laastaria haavoihin, suklaanapit ovat korvanneet kipupillerit ja toimineet myös unilääkkeenä.

Jaa … se nolo tilanne?
Kirjoittajaryhmässä piti kirjoittaa runo aiheesta Himo. Uudelleenkoulutin vanhan suklaasta kertovan blogini runoksi. Onneksi luin sen täyterunona tunnin lopuksi, sillä arvelin – aivan oikein – että se ei olisi ansainnut paikkaansa antologiassa eikä sen ollut syytä jäädä aikakirjoihin. Julkaisen sen tähän lopuksi kuitenkin. Olkoon se varottava esimerkki siitä mitä ei sovi kirjoittaa tai ainakaan kannata lukea ääneen hienostuneiden ja eteerisesti ajattelevien kanssarunoilijoiden killassa!

Himo

Minä himoitsen - minä himoitsen, olen himon ammattilainen.

Minun himoni kohdistuu sellaiseen liki - kaksikymmentäsenttiseen

aika pitkään kovaan ja kapeaan.

(Löytyy muotoa littanaa pulskempaa - on pyöreetä kantikasta

on mustaa ruskeaa valkoista - ai ai – ne kiihottaa ihmislasta!)

Tavanomaiset – keskinkertaiset jätin äkkiä huomiotta,

löysin uuden ja tartuin pidempään liki - kolmekymmentäsenttiseen

täysin kolmikanttiseen - upeaan.

Kotimaisista suosiolla kait sillä hetkellä luopua taisin.

Oman uskollisuuteni hinnalla ulkomaalaista vain himoaisin.

Jätän kaiken ja mukaansa lähden!

Ei itsestään selvää lie rakkaus, vaikka omani löytyneen luulin?

Taas uudesta kohteesta lehdestä luin ja äkkiä pusakan päälleni puin.

Lähdin kadulle mainoksen tähden!

Ah autuutta, ah autuutta vai? Minä suuhuni kymmensenttisen sain!

Maistoin varovasti jo pihassa - löytyi valttina ässä sen hihassa!

Oli ensin se kova ja napakka, mutta pehmeni sitten - lopussa.

Kivan suolaisen jätti se jälkimaun - hyvin palkitsi iltaisen kaverihaun!

(On mausteena chili tai salmiakki, pähkinää vaniljaa mansikoita

on täytettä päällyste kuorrutetta varsin monipuolinen valikoima!)

Olen suklisti - tässä sen tunnustan ja suklistineuvoston perustan.

Kerho avoin on kaikille naisille, jotka suklaata hamuaa kielelle

- minä suklaalle kaikkeni annan!

Tekee suklaa juhlan se surun voittaa, 

se särkyneen sydämen kuntoon hoitaa!

Ja kun seuraavan patukan suuhuni heitän, 
sille maitokahvia seuraksi keitän ja

- vastuuni aatteesta kannan!

Teksti ja suklaakuvat: AnnaY
Vanha kuva Ylen Elävästä arkistosta