201-sana on Jouluihme!

- Maailmaan mahtuu, aloitti alakerran mamman punainen Jupiter, maailmaan mahtuu kaikenlaista.

- Niin ja tapahtuu vaikka mitä, jatkoivat yhteen ääneen ylimmän kerroksen vihreän opiskelijapariskunnan Kierrätyskeskuksesta hankitut Kierrätyspyörät, jotka olivat tähän asti olleet vaiti.

Katonrajassa nyyhkytti itsekseen Annan vaaleanruskeanpinkki Tuuli. Se nikotteli hiljaa niistämisen lomassa ja yritti olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
- Eihän sitä nyt sortua sovi, se kuiskasi itselleen, - kaboom… banzai… uraa. Mutta huudot vaikuttivat tehottomilta sen omastakin mielestä ja olivat niin hiljaisia, että kukaan muu ei niitä edes kuullut. Ne olivat vain ajatuksia sen omassa ohjaustangossa.
- Kyllä tämä tästä. Ollaan hetki hiljaa ja mietitään. Päivä kerrallaan, pala kerrallaanhan se virtahepokin syödään, vai norsuko se oli, se lohdutti itseään samalla, kun kuunteli toisten pyörien hiljaista päivittelyä. Tukijalkaa puudutti, kylkeä kivisti.
 - Miksiköhän Anna ei laittanut pehmikettä tuohon kainalokohtaan, rautatanko sitä nyt niin ikävästi kalvaa? Pala vanhaa patjaa olisi nyt paikallaan. Tai paksu pehmoinen vastapesty froteepyyhe. Mihinkähän ne pyyhkeet joutuivat, kun Anna vietiin? Jäivätköhän ne rappuun vai saunakäytävään?

 Pyörävarastossa oli hiljaista. Jokainen oli omissa aatoksissaan ja ajatteli ystäviään. Alakerran mamman punainen Jupiterkaan ei jatkanut jutusteluaan. Huokaili vain itsekseen. Puheenjohtajan 24-vaihteinen maastoajoon sovellettu Monark ihmetteli puoliääneen miksi Kalevi oli soittanut piipaa-auton ja miksi Anna siihen vietiin.
- Onkohan se pahastikin sairas? Hei kuka tietää milloin Anna tulee kotiin? Eikö meitä käy jouluna kukaan katsomassa? Joudutaanko me olemaan koko joulu aivan pimeässä?

Kierrätyspyörät juttelivat toisilleen. Aikaisemmin niin hiljaisesta nurkasta kuului nyt lämmin ja lohduttava rupattelu. - Oi eivätkö ne olekin kauniita, Kierrätyspyörät kuiskailivat keskenään. Toiset havahtuivat mietteistään. Kellarin lämpöön tuntui asettuvan jotakin uutta, jotakin ihmeellistä ja ennennäkemätöntä. Kärpänen, joka oli ilmastointikanavan suulla hiljaa miettinyt yksikseen joulun tarkoitusta, tuli sekin kovin uteliaaksi ja päätti lennähtää reippaasti päin valokatkaisijaa. Valot syttyivät ja koko pyöräkellarin väki näki kaksi uutta kiiltävää Lastenpyörää, sinisen ja keltaisen, jotka nojasivat onnellisina toisiaan rakastavasti katsoviin Kierrätyspyöriin. Yhteinen ihastunut huokaus kuului kellarissa!

Avain rapisi lukossa. Puheenjohtaja astui kellariin Annan pyyhepino sylissään.
- Pitäisi varmaan… mihinkähän minä nämä pyyhkeet laittaisin, mutisi mies. Miksiköhän täällä on valot? Taisin unohtaa ne palamaan, kun ensihoitajat hakivat Annan. Mitähän sille naisparalle kuuluu, voi sentään. Toivottavasti hän toipuu pian. Niin on tarmokkaasti ottanut osaa taloyhtiön asioihin.. no liiankin kanssa joskus!! No, mutta tuossahan on Annan pyörä, laitankin nuo isot pyyhkeet tavaratelineelle ja nämä pienemmät etukoriin! Lähtiessään Puheenjohtaja sammutti valot.

Kun hän painoi kellarin oven kiinni, ilmavirta tarttui pyyhkeisiin ja ne leijuivat hiljaa pyörien peitoiksi. Erityisen pehmoiset, ne suuret valkoiset, lennähtivät Kierrätyspyörien ja niihin nojaavien pienten peitoksi.

Kärpänen lehahti uudelleen päin valokatkaisijaa. Vain yksi lamppu syttyi, juuri se joka loisti Kierrätyspyörien ja niiden pienten yläpuolella. Joulurauhaa!!

AnnaY