Uuestisyntynny

– Se hyrräilee. Anna. Tiiätkö sie mikä son saannu sen tuolatavala olemhan, Pena kyseli huolissaan.

– Siinä mittään pahhaa jos hyrräilee. Pahempaa solis jos se itkis ja vielä pahempaa jos meuhkais yhtälailla ko Raattaman pankopoika pahimilhan ja vielä kirhven kanssa, jos pihaporot vähissä, Oiva makoili jo takan edessä. – Mitä outoa siinä? Ainahan son ollu onnessansa ko on tänne ollu lähössä.

– Piessa ko on kylmä, Penaa puistatti. Olis se huoltomies saanu takkatultaki vähän poltella, eikä vain sähkölämpöä nostaa, on tullu kylmä sishän, ko sää on lauhtunnu. Seki kumma ilmiö.

– Anna se laittaa takkatulet ensimmäiseksi, ko tullee, millon sie palasit? Oiva painautui lattiaa vasten, lämmitti jo vähän. – Millon se Anna sano sanokhan tulevansa.

– Keskiviikkona tiemmä. Aamujunala lähtee. Tiiä vielä onko Roaniemelä yötä ja tullee torstaiaamusta vai tulleeko jo illansuusta. Naiset! Neko ei ossaa päättää, Pena pyöräytti silmiään. 

Ystävän hengenahdistus huoletti, liekö Annakhan hoksinu miten heikolla kaveri oli, se mietti. Oiva oikaisi jalkansa. Ne vapisivat. Ei sille voi mithän roppiakhan antaa, henkiporolle. Se vain saisi itte Isoporo paremmin varjotokastansa huolehtia. Käyvävvähhiin viishaat, jos Oivaki katoaa kokonhaan.

– Uuestisyntyny! Pena muisti ja hihkaisi ääneen.

– Uuestisyntyny?

– No niin se sano yksi Annan tokasta sille, että son ko uuestisyntyny. Reipas ja ilosempi. Sinunki pitäs semmonen temppu tehä. Syntyä uuesti.

– Uuestisyntyny, Oiva jäi miettimään. – En mie vain halua uuestisyntyä, sehän tarkottaa, että saattas pian syntyä samanlaiseksi ko ennenki. Tekemhän samat pahat uuelleen, samat erreykset ja virheet.

– Vaikka kuinka sais uuen maholisuuen korjata ittesä ja tekemänsä? Pena ihmetteli. – Ja löytää uuelleen miten hyä on ellää ja olla.

– Vaikka! Harvemmin sitä kukhan niin viisas on, että ittekseen korjautuisi. Vaan jos syntysi kokohnan uueksi, vois alottaa tyihästä ja kasvaa toisenlaiseksi ihmiseksi tai poroksi ja vaikka vaihtaa palkista jos niikseen tullee.

– Tai syntyski kokonaan uutheen tokhaan. Syntys vaikka uueksi johtoporoksi, viishaammaksi ja tieteski komeammaksi, Pena keksi. Vaikkei varaa juur oliskaan, se mutisi itsekseen ja nosti ylpeästi päätään. Toinen sarvi puuttui, se vähän harmitti.

Oiva hymyili. Pena oli entisellään.

– Missähän se Risto viipyy, se kysyi ja meni ikkunaan.

Päivä oli käyny näyttäytymässä jokusen tunnin kahden hämärän välissä. Pitenisi kevättä kohti. Anna tulisi ja tuvassa olisi lämmintä. Se puhuisi ittekseen muka viishaita ja vähemmän viishaita. Laukkos tunturissa ja kutos sukkaa. Polttelis kynttilöitä ja takkatulta. Lukis ja toivottavasti kirjottas kans, Oiva mietiskeli ja siirtyi lähemmäs uunia. Jo pelkkä ajatuskin takkatulesta lämmitti.

– Sen pitäs kyllä päästä pian taas kirjottamisen alkhun. Annan. Siitä muuten mithän tule, hermostuu vain.

– Nimpitäs, Pena huokasi. – Miepä käväsen kattomssa missä se Risto. Sanon sille, että son Anna pian taas omalla paikalhaan Palkisessa.

Oiva hengitti jo helpommin. Tai siltä ainakin Penasta kuulosti.

Teksti ja porokuva: AnnaY
Yläkuva tunturikamerasta.