Tonttulasta. |
Minulla on
kaksi poikaa, kaksi varsin epätavallista suomalaista poikaa, mikäli on
uskominen monen suomalaisen naisen suulla viimeaikoina esitettyihin
väitteisiin. Eilisessä mielenosoituksessa Helsingissä taas yksi naisista väitti
kameralle silkkana totuutena, että kaikki suomalaiset naiset ovat joutuneet
suomalaisten miesten ahdistelemiksi jossakin elämänsä vaiheessa. Huom! Eivät kaikki! Minä en ole, jos mukaan
ei lasketa sitä säälittävänoloista puolituhmaa ”turkulaista”, joka Hirvensalon Maanpään päätepysäkillä
armonvuonna 1985 yritti räväyttää berberinsä levälleen edessäni juuri, kun
bussi kaarsi näkösälle mutkan takaa. Se ei silti naurattanut, hävetti kai
enemmän. Miehen puolesta.
Poikani ovat
jo aikuisia. Uskon, että he ovat vastuuntuntoisia perusmiehiä, jotka yrittävät
ymmärryksensä mukaan tehdä sen mikä oikein on. Vastata velvoitteistaan ja –
mikä tärkeintä, suhtautua kunnioittavasti niihin kanssaihmisiin, jotka heidän
mielestään ovat kunnioittamisen arvoisia. Pyhimyksiä he eivät, luojankiitos, kumpikaan
ole, enimmäkseen he ovat rakastavia, joskus jopa lempeitä vaimoilleen ja lapsilleen. Minulle myös, vaikka pitävätkin
äitiään rakastettavana hupsuna, jonka tekemisiä on varmuuden vuoksi vahdittava,
ainakin mitä Palkiseen tulee. Pukevat kuitenkin parasta päälleen ja tulevat
kirjani ”julkkareihin”, vaikka ovat ensin sanoneet, että älä meidän varaan
laske!
Tunnen poikieni lapsuudenkavereita. Suurin osa myös heistä yrittää parhaansa mukaan huolehtia
jälkikasvunsa tulevaisuudesta. He harrastavat soittamista, metsästystä, moottoripyöriä
ja maksavat kymmenyksensä kunnalle ja valtiolle. Minulla on myös neljä poikien poikaa. He katsovat
silmiin tervehtiessään ja yrittävät kovasti luottaa siihen, että löytävät omat
Elovenatyttönsä ja paikkansa tässä horjuvassa maailmassa. Tilan, jossa voivat
olla tyytyväisiä aikaansaannoksiinsa ja toteuttaa itseään miehinä, olla kelpo
ihmisiä niillä eväillä mitä repuissa on.
Tunnen myös
suomalaisia naisia. (Heh.. Melkein jo itsenikin toisinaan.) Tiedän kotiäitejä,
jotka imettävät
kahviloissa ja valittavat kotona väsymystä koko päivän
kauppakeskuksissa kierreltyään. Tunnen rakastavia perusnaisia, mutta myös naisia,
jotka suunnittelevat elämänsä tarkasti: Naimisiin tietyssä iässä, lapsia oikeassa
iässä oikea määrä, ympärille sisustuslehtien mukaiset elämisen puitteet satoine
asuinneliöineen ja Artekin valaisimineen.Luvattumaan lumihotellista |
Tiedän, että on olemassa myös naisia, jotka ilta illan jälkeen, väsymykseen, ja jopa aikapulaan vedoten, siirtävät miehensä vuoteen kylmälle puolelle miettimään (kukaties), löytyisikö mistään lämmintä ja halukasta perusnaista edes satunnaisesti ”sijaistamaan” elämäntoveriksi valittua nykynaista, joka on itsekkäästi sivuuttanut hyvin yksinkertaisen perusasian. Sen, että ”läheisyys ja seksi ovat parisuhdetta parhaiten koossapitävä liima”. Näin sanoo esikoiseni, joka on viisas mies.
Niin väsynyt ei kukaan voi olla. Tai sitten en
vain enää muista.
Siltikään en
suostu uskomaan, että nämä suomalaiset villasukkamiehet, jo aikuiset ja vielä
kasvavat, olisivat potentiaalisia raiskaajia ja naisten ahdistelijoita. En
suostu uskomaan, että he kimpassa hyökkäisivät toreilla äitiensä tai siskojensa
kaltaisten kimppuun ja alistaisivat heidät kaikilla mahdollisilla tavoilla. En vain
usko. Taidan olla puolueellinen?
Onneksi –
yleistyksistäni huolimatta – kaikkien ääripäiden väliin jää suuri joukko
tavallisia naisia ja miehiä, joiden aika ei riitä toreilla vouhkaamiseen. Se
menee asioista huolehtimiseen ja valitun kumppanin huomioimiseen. Sängyssäkin.
Teksti ja kuvat: AnnaY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti