Napoleon

KOHTAAMISIA

Ensimmäinen:

Olen alkanut sauvalenkkeillä.  Sakon kohdalla vastaan tuli mies mustan koiran kanssa. Kaksikko hidasti vauhtia ja mies sanoi jotakin. Kuulin huonosti ja tokaisin äkeänä, että aloitan sauvoista, hankin sukset myöhemmin! Jatkoin matkaani.  Takaa kuului hämillinen äännähdys. Käännyin katsomaan, näin että setää nauratti.
- Sanoin vain, että hieno hattu teillä. Viisasta se muuten onkin aloittaa sauvoista ja siirtyä vasta myöhemmin suksiin. Katsoimme toisiamme ehkä viisi sekuntia ja purskahdimme raikuvaan nauruun. Loppumatka sujui kevein mielin. Ja askelin.

Toinen:

- Hahaa, huudahti mustakoirainen mies.  - Missä… hän yritti jatkaa

- Liikaa lunta, tokaisin, kun koira tuli haistelemaan kenkiäni. - Eivät ole vielä alennuksessa, sukset, keskeytin miehen äreästi, sillä tietokoneongelmani olivat edelleen ratkaisematta. 

- En minä sitä. Piti vain kysymäni, että missä noita aispiikin tuulenpitäviä pipoja myydään? Olen uusi tässä kaupungissa, mustakoirainen sanoi anteeksipyytävällä äänellä.

- Rismassa, sanoin ja jatkoin nolona matkaani.

- Kiitos, kuului takaa.  Olivatko ne alennuksessa?

- Normihinnalla!

Kolmas:

- Hahaa, huudahti mustakoirainen mies jo toisen kerran. - Onhan täällä sentään… hän jatkoi, mutta vaikeni kun katsoin tiukasti takaisin.  - Pikkupaikkahan tämä, ei täällä voi olla törmäämättä, sanoin koiralle, joka istahti kohdalleni ja yritti puremalla irrottaa nuoskalumen pallukoita tassuistaan.

- Niin, mies vastasi. - Tarkoitin kyllä, että onhan täällä sentään metsälenkkejäkin. Luulin jo että joudumme Kasperin kanssa tyytymään jalkakäytäviin ja pyöräteihin.

Punastuin ja kumarruin auttamaan Kasperia. - Riuttassa voi hiihtääkin, sanoin koiralle, ja nypin lunta. - Ovat tehneet latuja.

- Missä se?

- Pitää mennä, tokaisin ja silitin lunta koiran turkista. - Konserttiin. Junalla. Hyvinkäälle, kerroin vaikka mies ei kysynyt, ja jatkoin matkaa.

- Hau, sanoi Kasperi ja ravisteli itseään.

Neljäs:

- Hyvä pito teillä, sanoi mustakoirainen mies, kun kapusin koulun takana harjunrinnettä ylös. Tie oli liukas, ja se vähäinen sora, jonka kaupunki oli raskinut kujalle ripotella, oli painunut jään sisään.

- Pakko on olla – näillä keleillä, sanoin vähemmän kitkeränä kuin nuoskalumipäivänä.

Kasper istahti eteeni ja nojasi polviini. Mietin, mistä mies oli tuttu. Äkkiä muistin. Napoleon! Mies oli kuin ilmetty Napoleon, tai kuin Leo Jokela, mutta pönäkämpi.

- Onko nuo ne ne isekupet, vai mitkä ne on nimeltään ne nastakengät?

- Ei ole isekupet, ihan irtonastat vain, sanoin ja silitin koiraa. Ajattelin Napoleonia käsi takin sisässä kolmikolkkahatussaan. Hymy tunki pintaan.

 - Whffuff, sanoi Kasperi ja virnisti kysyvästi aivan kuin se olisi lukenut ajatukseni.

- Irtonastat, toistin ja nyökkäsin Kasperille. Koira lähti kiskomaan isäntäänsä ylämäkeen.

Teksti: AnnaY