PORONPURENTAA PALKISESSA

Porojen ruokintaa Sammuntuvalla.

- Silloli poropiirakkaa, eilen? Joko se tekkee lähtöä, vaikka vasta torstaina tuli? Risto kyseli huolissaan. Anna oli lämmittänyt lauantaisaunan ja laittanut piirakan uuniin. 

- Se vielä mihinkhän, Oiva lohdutti. Son viisaampaa nuinki iso piiras heti alkhuun laittaa, ettei tartte sitte lopussa itteään ihan tunkiksi asti appaa.

- Se on syöminen oikeastansa taitolaji, niinkö juominenki, Pena arveli. - Net saattava monellaki olla väärissä mitoissa.

- Miten niin väärissä mitoissa? Risto ihmetteli. - Sitä pittää syyä ko hiukoo, ja jannoon pittää juua. Se kuopasi lunta.  - Piessa viekhön, ko tätä on pian jo metri!

- Anna se kolasi pihhaa tällä reisula jo toista kertaa, Oiva tiesi.
- Tunti siltä taas vierähti, mutta sei vishin ees hengästynny, vaikka otti muutaman laukkoaskelhenki kolan perässä kasan suunthaan.

- Ei se Anna raskaammin ees tunturissa huohota, Pena muisti,
- mutta sie se Risto sanot äskön viishaan sanat!

- Miekö? Risto äimistyi. - Miekösemuka viishaan? Ristosta alkoi tuntua mukavalta.  Se tepasteli edestakaisin tienpäällä. Nilkat naksahtelivat, kun koparat levisivät jäistä tienpintaa vasten. Lumi kaikui jalan alla.
Suksibussin jarrut ulvoivat.
- Herrajjumala mikä hömelö sie oikhein olet! Oiva huusi hädissään.
- Tule heti poies sieltä kekkaloittemasta.  Risto ampaisi karkuun. Onnekseen se loikkasi oikeaan suuntaan, ja jäi kintut vapisten ravin reunalle.

- Siinä se viisaus taas nähthiin, Oiva sanoi vihaisena. - Huntalo mikä huntalo.

- Sanose silti viishaan sanat, Pena väitti. - Moni ihminen syöpi enämpi huvikseen, tai siksi, että jos ei koko ajan apata jotakin sissäänsä, elämä tuntuu liian tyihältä. Sama son juomisenki kanssa.

- Onneksi meilä poroila on toiset taiat, Risto yritti vielä viisastella.
- Met poka syömmä, jos löyämmä jotaki.

- Anna se mietti illalla saunassa, että miksiköhän jokku pitävä tipatonta tammikuuta ja toiset ova sata päivää juomatta? Ja jokku pitävät syömisensä suhtheen jos minkälaisia kuureja. Eikö se sillon ole ni juominen ko syöminenki aina mielessä, tai sen oottaminen, että millon sitä saapi taas asettua viinalle ja lenkkimakkaralle? Oiva pohdiskeli.

- Nii-i! Sitä mie justinsa tarkotin, ko sanoin että met syömmä, jos löyämmä jotaki. Risto ilahtui. - Vaikka ei senpuolhen, onhan se silläki tavalla ruoka aina mielessä, se huomasi.

- Nii-i! Pena huokasi.  - Siltiki mie sanon, että sillonko on sopivasti kaikkea saatavilla, ei piä kuoria maion päältä enämpiä kermoja, eikä aatella kuureja summuita. Sekö ellää vaan, ja nauttii mistä nauttii!

https://www.youtube.com/watch?v=5WoemdyXMio

Teksti ja neljä pihakuvaa: AnnaY
Porokuva Sammuntuvan www.sivuilta