Kuka varasti tunturin?

Nukun täällä valtavan hyvin. Jo toinen kahdeksan tunnin yö yhdellä herätyksellä. Kun mökki jäähtyy yöhön, se alkaa vähän paukkua. Hirret. Pienempiin napsahdukseen en enää herää, suurempiin kyllä.

Yöllä taisi olla liki pakkasta, sillä kun aamulla avasin sälekaihtimet, joku oli varastanut tunturin. Tänään piti olla eka tunturipäivä. No, kai se löytyy tuolta samasta suunnasta kuin viimeksi.

Aurinko alkaa kohta lämmittää rinnettä. Reppu selkään ja menoks. Vesipullo, leipää, kananmuna, leipäjuustoa pala ja pari pientä banaania!

Sitä mie illalla mietin, miten turvalliseksi tunnen oloni täällä, vaikka yöllä on jo pimeä. Harakanpesän aikaan elokuun öiden tulo alkoi joka kesä pelottaa.Vaikka ei minulla ollut siihen mitään syytä. Mitään pahaa ei tapahtunut; ei varkaita, ei yöllisiä häiriköintejä.

Mistä se syntyy ihmiseen, pimeän pelko?

Muistan kun lapsena pelkäsin mörköjä ja uskoin niiden asuvan sänkyni alla. Ja aikuisenakin otan joskus vielä aikamoisen loikan tai ainakin harppauksen, että möröt eivät tarttuisi nilkkoihini. Musta sängynalus on edelleen niille oivallinen asuinpaikka.

Ja verhojen takuset. Sen vuoksi minulla ei ole kotona verhoja, on vain sälekaihtimet.

Kaikenlaisia pelkoja sitä on. Onneksi möröt eivät viihdy täälläpäin. Ainakaan vielä. Vaikka tuo parisängyn alus on kyllä aika musta. Ja yläkerta tyhjä.

Jätän iltaisin varuksi valot parvelle. Valaisin on kuin keltainen kuu.

Teksti ja kuvat: AnnaY