Pitkin kevättä ja kesää ja osin alkusyksyä olin puuhastellut milloin minkin asian kimpussa ja väleen jo ihmetellyt mihin kaikkeen olinkaan sitoutunut. Alkusyksy meni kuitenkin rauhallisesti, että arvelin jo loppuvuodesta tulevan tyynen, mutta toisin kävi.
Minua on aina harmittanut ne kuuluisat eläkeläisten kiireet,
ne kaikki harrastukset ja työrupeamat, missä osa ikäisistäni ystävättäristä on mukana. Yhtäkkiä ymmärsin olevani
samanlainen, vaikka toisin olin vannonut. Olin huomaamattani ottanut syksyn
mittaan vastaan kaksi palkkatyötä opiskelun, parin vapaaehtoistyön ja
novellikokoelman viimeistelyn päälle. Voi herrajjestas sentään.
Tiistai-aamuna lojuin
petissä ja lueskelin tyytyväisenä kuluneen vuoden allakkaa. Palkkatyöt oli saatettu
kunniakkaaseen loppuun, viimeinen ilta syyslukukauden opiskelua oli takana ja
oli ensimmäinen päivä joulukuussa, että allakassa ei kerta kaikkiaan ollut
merkintää tekemisistä.
Mutta totuus kahahti naamalle aikas pian. Pomppasin lämpimästä
petistäni melkein ilmaan, kun muistin, että toimittamani Samuli Parosen seuran
joululehdykkä piti hakea kirjapainosta ja viedä postitettavaksi ja että olin
luvannut laittaa seuran nettisivuille kirjoittajaryhmien jouluajatuksia.
Heitin lakisääteisen ja luvallisen heräämisajan jälkeen
koneeseen kasan pestäviä vaatteita. Tyhjensin astianpesukoneen, laitoin
riisipuuron uuniin hautumaan ja aloin ajatella.
Ei olisi pitänyt edes aloittaa, sillä muistin, että elämäkerran
tilaaja oli saanut kirjat painosta maanantaina. Piti tarkistaa, että kaikki sen
suhteen olisi kohdallaan. Onneksi oli, mutta soitto tilaajalle poiki lisäpuuhaa,
sillä kasa kirjoja piti saada postiin. Viimeistään tiistaina, jotta ne
ennättäisivät joululahjoiksi sukulaisille ja ystäville. Huoh.. Ennättivät sentään ajoissa, vaikka osa
osoitteista olikin hakusessa.
Olen ylpeä siitä, että sain aikaan 164-sivuisen kirjan (kokoa
A4) ihmiselle, jonka elämäntyö merkitsee monelle meistä tosi paljon, ja josta
iso osa on käytössä myös tänä päivänä. Toimitin tekstin, muokkasin ja asemoin kuvat
ja tein taiton painovalmiiksi. Neuvottelin painotyön hinnan ja -aikataulun, tarkistin kaksi vedosta, toisen niistä kuvien kontrastin ja valoisuuden muuttamisen takia.
Työn tilaaja sanoi olevansa
hyvin, hyvin, hyvin tyytyväinen työn tulokseen. Minäkin olen. Erityisesti siihen, että pääsin
lähelle varsin mielenkiintoista ihmistä. Väleen minusta tuntui, että pääsin melkein
hänen sieluunsa asti. Ai miksikö? No
siksi, että kun näytin hänelle ehdotukseni kirjan nimeksi, motoksi, kanneksi ja
takakanneksi, hän nyökkäsi ja sanoi hiljaa: "Mistä sinä Anna tiesit?"
Ja nyt telakalle. Kirjoittamisesta. Joksikin aikaa. Leipokaa
te toiset, minä lapan napaan riisiuunipuuroa. Kanelin, voin ja sokerin kanssa.
Paitsi Tapanina. Silloin on muuta puuhaa. Vaikka… mistäpä senkään niin varmaksi
tietää?
Teksti ja kuvat: AnnaY
Hei AnnaY!
VastaaPoistaKerroit samakasassa joulusilakoista ja sillisörsselistä.
Tässä nyt varovaisesti kyselen... ovatko reseptisi kovinkin salaisia, onko mahdollisesti niitä saatavissa?
Nyt tähän jouluun en uusia silakkareseptejä ehdi käyttämään / kokeilemaan, mutta... kevään silakkaonginnan saaliiseen voisin hyvinkin kokeilla.
t.raija
Raija hyvä, eivät niin salaisia, ettenkö voisi ohjetta laittaa. Teen ne maanantaina ja laitan ohjeet blogiin, kun saan mukaan kuvat. Ohjeet sopivat myös suurille silakoille.
PoistaOlen onkinut takavuosina Lauttasaaren sillalla. Yhtenä keväänä kalat olivat tosi isoja ja tein niistä uunisilakoita punaisen peston kanssa. Vihreä tillipesto sopii myös silakoille. Basilica mielestäni ei.
Jee! Kiitos!
VastaaPoistaOdotan ohjeita ihan innolla! Vaikka, vasta keväällä niitä ois aikomus käyttää. Inkoon Barösundin sillalta olen silakoita käynyt onkimassa.
t.raija