Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Luova tauko. Osa 2.

Pitäisi kirjoittaa, pitäisi, pitäisi ja pitäisi, mutta syntyy vain villasukkaa. 
Onneksi lankoja piisaa, sillä uskon vakaasti, että kutomisen kautta synapsit napsahtavat taas kohdalleen ja uusi käsikirjoitus jatkaa Martan tarinaa. Tai sitten ei. Ellitarinat nimittäin odottavat vuoroaan. Elli haluaa kirjaksi ja pian, kärsimätön kun oli jo lapsesta. 

Syntyikin ennen aikojaan ja asettui papan piironginlaatikkoon odottamaan kasvamista. Ja Ellihän kasvoi, kasvoi totisesti. Painoi parhaimmillaan tai pahimmillaan satayhdeksän (109) kiloa! Se oli aika paljon Ellin 160-senttiseen varteen. Käytetty pikkufiiattikin kulki salskeasta kuskista huolimatta 
roimasti oikealle kallellaan, mutta onneksi uutena hankittu ”Elitemosse” sentään pysyi suorassa.

Vai pitäisikö palata ”Markkujen” aihioihin. Muutama raakateksti odottaa hiomista. Ovat nekin niin herkullisia veijareita ja moneen raamiin sopivia, että kelpaisivat kokoelmaksi. Monet blogini lukijat muistavat osan ”treffitarinoista” e-marketin ajoilta, ne tarvitsisivat vain lisää lihaa ympärilleen. Miljöötä sun muuta. Pitäisikin aloittaa siittä Rymättylän sällistä joka pani minut yksin pinoamaan viisi mottia puolimetrisiä koivuhalkoja ja söi sillä aikaa mökissä mun ostamani eväät. 

Vieläkin joskus harmittaa, että en kaatanut sitä pinoa poislähtiessäni.

Vai aloittaisiko jotakin aivan uutta? Ja mitä se olisi? Olisiko se dekkari, sellainen veijaridekkari epäonnistuvista roistoista. Vai olisiko se tarina diabetesta sairastavasta majakanvartijan tyttärestä, jonka tapasin matkalla Palkiseen. Hän nousi junaan Toijalasta, istui vieressäni ja kertoi elämästään Ouluun asti. Kun yritin päästä hetkeksi tarinasta irti ja lähdin ravintolavaunuun, hän tuli perässäni ja jatkoi puhettaan. Tunnistin yksinäisen ihmisen ja kuuntelin rauhassa lopunmatkaa.

Huoh..  Onneksi alkaa taas ”koulu” ja saan tukea kirjoittajatovereilta.
Palkiseenkin on jo melkoinen ikävä. Mikä se nyt silleen korventaa ja ravistaa, ytimiä myöten? Sekö, että ymmärrän olevani vielä elossa?

Teksti ja kuvat: AnnaY
ps. Mitä mietit? utsi naamakirja aamulla viiden aikaan. No sitä vaan, että vanhoja ovia ei kannata pitää edes raollaan saati auki. Kun sulkee ne, tuntee hetken surua ja sitten mielen täyttää huojennus. Ilmassa leijuu enää lyhyt kysymys; miksen tehnyt sitä jo aiemmin? Sekin pino olisi ollut kyllä syytä kaataa ... !

15 kommenttia:

  1. Olet kovastikin elossa Anna ystäväni, toisin kuin minä joka olen hukkaantunut live-elämään jonkun sotasaaliin kanssa:) Tarinat odottavat vuoroaan, synnytystuskat ovat joskus vähän pitkiä ja vaikeita, ehkä sen aika on vasta parien villasukkien jälkeen. Onnea tähän vuoteen - elämääsi ja kirjoituksiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siskoseni. Live-elämä olisi mukavaa, mutta eipä se kirjoittaminenkaan paperille maistu, jahkas taas pääsen alkuun. Iloa elämääsi, nauti kaikesta mitä Sinulla on. Täysillä.

      Poista
  2. Vai näin kävi Rymättylässä... Tuostahan saisi irvailtua vaikka vuosisadan rakkaustarinan. Jospa se viisimottinen pino odottaa vielä kaatajaa, voin lähteä kuskiksi.

    Kirjallista hommaa se pukkaa minullakin, kirjoittelen työhakemuksia. Viimeinen hetki päättää, mitä teen isona.

    Hyvää alkanutta vuotta,
    toivoo Pedro

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se halkopino piti tehdä jollakin pikkusaarella jonka nimeä en enää muista. Ajettiin moottoriveneellä liki kaksi tuntia. Me tarvitaan vene kans, mie voin navigoida... :) Vai työhakemuksiksi meni, harmi. Pidän peukkuja. Hyvää alkanutta vuotta, joko Camino odottaa?

      Poista
    2. ...mie voin soutaa.

      Eikä mikään harmi, työvuosia on vielä 5...8 jäljellä.
      Camino taitaa siirtyä pari vuotta tuonnemmaksi.

      Poista
    3. Son vielä löydettävä vene ennen kevättä ja valoisia iltoja! :)

      Poista
  3. Sukkaa pukkaa täälläkin! Tarinoiden täyteistä alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Voi Anna Annaseni, täällä ei pukkaa edes sukkaa. Ei huvita mikään. Myssyohjetta metsästin ja sainkin, mutta arvaapa saanko aloitetuksi. Suunta on siis parempaan päin ja koulussa tavataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulussa tavataan ja tsempataan toisiamme. Hyvä että ohje löytyi, se on alku. Seuraavaksi puikot ja silmukat. Pikkuhiljaa..... hyvä tullee.
      Poistan toisen kommenttisi, se on tismalleen samanlainen kuin tämä.

      Poista
  5. Hyvää Uuutta Vuotta Anna ja kaikkea muutakin hyvää<3 Kyllä ne tarinat siitä ajallaan valmistuvat.Itse muistelen,välillä vähän haikeanakin,niitä vuosien takaisia aikoja jolloin tämä samakasalaisten nettiystävyys alkoi kaikenlaisilla tarinoilla ja omakin kynä vielä liikkui.Ehkä vielä joskus....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin myrskysisko. Kun on tarkoituksella pitänyt taukoa ja puuhaillut kaikkea muuta, paluu arkeen on monimutkaista. Mutta kyllä tämä tästä. Vanhojen ovien sulkeutuminen avaa monta uutta. Ans kattoo mitä vuosi tuokaan tullessaan, meille kaikille, mahdollisuuksia on!

      Poista