”miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?”

Voi herrajjestas sentään, miten mie olenki tuntenut olevani kädetön jo kohta kaksi viikkoa.

En ole koskaan aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi, miten riippuvainen olen takuutoimivasta tietsikasta. Mutta nyt ymmärrän, sillä olen joutunut asettautumaan toimii – ei toimi – toimii – ei toimi – masiinoiden maailmaan.

Menossa on jo kolmas "varatankillinen". Käytössäni on ystävättären kannettava, jonka tarjoamat palvelut ovat pirun liki vanhaa ”rakastani”. Kumppania, jonka kanssa olen vaihtelevalla menestyksellä taistellut jo niin kauan, että hän on tullut varsin läheiseksi kaikkine omalaatuisine vinkeineen.

Ja miksikö en osta uutta konetta? Miksi en hanki uutta vakaata kumppania, johon voisin taas alkaa luottaa? No siksi, että olen epätoivoisesti etsinyt samanlaista kuin ennenkin. Olen Uskoon, ja jopa Toivoon asti etsinyt. Seikkaillut sopivillä nettisivuilla. Käynyt moneen otteeseen kolmen hehtaarin lähikaupassa, ja katsellut kaihoisasi yhtä valkoista, varsin kaunista ja tosi keveästi kannettavaa mallia, mutta hänen naamataulunsa (lue; työpöytä) on jo saanut minut totaalisesti hermostumaan. Se ei näytä samalta kuin rakkauksistani suurimman, ja masiinan muutkin ominaisuudet ovat muuttuneet. Vanha kunnon Office-paketti on voimassa ostopäivästä vain vuoden ja käyttämäni kuvaohjelma on jätetty Windows-peruspaketista kokonaan pois. Mistään en ole löytänyt samanlaista "pakettia", kuin 2010 hankkimani kumppani on ollut. Eihän sellaista ole mahdollista enää edes löytää! 

Mutta kun minä niin haluaisin! Olen tottunut vanhaan työpöytänäkymään, tuttuun kuvaohjelmaan, PDF-Creatoriin ja siihen liittyvään kanadalaiseen taitto-ohjelmaan. Olen oppinut siihen, että mokkula liittää minut nikottelematta verkkoon samalla kun kone aukeaa, että ohjelmat, mukaanlukien virustorjunta,  päivittyvät omia aikojaan ja pitävät minut, tai ainakin koneeni, ilman tartuntatautien laajaa kirjoa. Siihenkin olen tottunut, että kun käsittelen tiedostojani, tekemäni tallentuu ulkoiselle kovalevylle ilman sen suurempaa kohkaamista.

Voisikohan tässä nyt olla kyseessä joku syndrooma? Esim. sellainen, että ”miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?” Tai että ”vanhassa vara parempi”? Tai että miksi, jukopliut, kaikki muuttuu jatkuvasti, eikä varmasti aina parempaan suuntaan? Tai - mikä pahinta, haluankin elää väljähtäneessä liitossa, jossa ei tapahdu minkäänlaista uudistumista? Pidän vain kynsin hampain kiinni kulahtaneesta suhteesta, ja odotan ihmettä tapahtuvaksi. Kunnes - mitä? Ei mitään!

Tosiasia kuitenkin on, että keskellä kirjoittamisen prosessia on varsin v………a ryhtyä opettelemaan uuden koneen erikoisuuksia ja omituisuuksia. Paljon helpompaa on taistella kolmen osittain toimivan koneen kanssa. Vanhassa miniläppärissä toimii mokkula, toinen (ystävättären laina) antaa työskennellä ulkoisen KOVON kanssa, vanhassa omassa toimivat kaikki tarpeelliset, paitsi USB-portit. Siinä on kuvaohjelma, jota olen tottunut käyttämään, ja PDF-muunto-ohjelma, jota tarvitsen tekstien taittamiseen. Rentturiepu tosin toimii vain laajakaistalla Palkisessa, ja saakin siirtää sinne kirjansa toistaiseksi! Miniläppäri saa toimia sähköpostin avulla sovittelijana.

Vaikeaa? Ei lainkaan! Lähden Palkiseen viikoksi 10.

Teksti:AnnaY