Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

tiistai 20. tammikuuta 2015

RIEKONPYYNTIÄ

Talvijälkiä
- Se nukku Anna kymmenen tuntia yhtäsoittoa, Oiva ilmestyi mökistä. - Sei noussu ees kattomhan, hätkähteli vain ko pakkanen kiersi nurkkia ninettä hirret paukku.
- Siekö se olit taas takan kylessä, Risto hytisi. Se yritti ajatella olevansa arktisiin oloihin kehittynyt vetojuhta. Tai käristysliha, se äkkiä muisti ja kahlasi lämmittelemään metriseen hankeen.
- Pakkasta pitelee. Anna katto aamulla mittaria ja sano, että kahtakymmentäviittä näyttää, Oiva tiesi.

Kummallistako?
Kaverukset tuijottivat mökin savupiippua.
- Hakiko se jo puita? Pena laukkasi paikalle kuin tuulispää.
- Mitä jos haki tai ei hakenu?
- No, että näkys, onko sen häntäluu parantumhaan päin.
- On se jo parempi, vaikka Anna istuuki vielä tyynyn päällä, Oiva valisti tovereitaan.
- Mitä se tyynyn päälä istuu? Kirjottaako se taas? Niitä luita?
Luut vaivasivat Ristoa. Pena hymähti. Ristoriepu se ajatteli, mutta ei sanonu sitä ääneen. Sanoi vain, että on sillä tavalla pehmosempaa.

- Soli kyllä aamulla vähä ärmäntilhän. Oiva pyöräytti päätään. - Se luki siitä konheestaan uutisia ja kirvasi ko Raattaman pankopoika halkorantteella hutin lyöessään.
- Konheesta? Uutisia? Riston arvuutteli.
- Kone on se millä se kirjottaa ja uutiset on maalimantapahtumia, Pena opasti tietävällä äänellä, ja vilkaisi Oivaa. - No mitäpä uutista se mekotti?
- No sitä kutaas oli joku ämmiriepu lähettänny rahhaa vieraan maan veitikalle ja menettäny melki  neljäkymmentäviistuhatta! Ja ottannu vielä velekaa avuks.
- Velekaa?
- Annahan Risto olla, kuuntele vaan. Jospa net maaliman ihmeet vielä sullekki selvenevät. Pena kahlasi ihan Riston viereen. Se näki että poikaa paleli.

Riekot "puvunvaihtopuuhissa"
- Sitä se Anna kuulu jupisevan, että mistä näitä vähä-älysiä ämmiä oikein piisaa!! Se oikein ääneen kirvasi, ja sano, että ova ko riekot, jokka lämpimällä menevä hangen alle kieppiin, mutta pakkasella touhottavat pensaiden alla, ninettä jäävät kaulastansa ansalankhaan kiini.
- Saattava ämmit olla ottanheet lämpimikseen muutaman leuallisen kirkasta, vai liekkö ovat oikeasti niin rakkauenkippeitä, että tulevat sokkeiksi, Pena pohdiskeli ja huomasi, että Risto vapisi vähemmän.

- Siepäs se olekki lämmin, Risto sanoi. - Jospa net ämmikki palelevat ja tarttevat jonku lämpösen kylkheensä?
- Taas sie osasit sanua viishaan sanan. Pena myönsi.  - Net saattava palella sisältä ja siksi uskovat kaiken mitä joku hulijanteri niile amerikan kielellä kirjottaa.
- Piessa ko kiristyy tuo pakkanen. Sisältä palelemista Risto ei enää ymmärtänyt, mutta oli taas hyvillään Penan kehuista.
- Se pakkanen kiristyy joksiki aikaa ko taivas valakenee, Anna tuli hakemaan puita. - Mie laitan takkatulet jo iltapäivällä. Ei tule yöksi liian kuuma, hän jutteli puoliääneen. Lumitraktori ilmestyi pihatielle.
- Kattokaas pojat, seki senhtään ilmesty lopulta, Anna hihkaisi, mutta näki enää pulskat takalistot pomppimassa metsän puolelle. - Pitäsköhän minun pistäytyä kaupalla?
- Suksibussillako? Oiva palasi pihaan.
- Pakko vissiin!

Ref.  MTK:n sivulta
Riekko, elämän lintu.

Enontekiöllä ja Utsjoella on paikallisilla asukkailla lupa harjoittaa perinteistä riekonpyyntiä. Metsästysaika alkaa marraskuussa ja päättyy maaliskuun lopussa. Paikalliset suosivat vanhaa tapaa; ansapyyntiä. 
Ansalla pyytäminen sopii riekonpyyntiin, sillä ravintolat eivät osta ammuttuja riekkoja haulien takia.
Enontekiön Vuontisjärvellä asuva Pauli Laakso harjoittaa maatilan töiden ohella talvisin ansapyyntiä. Hän kokee ansat kahdesti viikossa. Ajaa ansapolun moottorikelkalla ja yhdelle reissulle saattaa kertyä matkaa kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen kilometriä. 
Riekot asuvat tunturikoivikossa ja ansat asetetaan niiden ruoanetsintäalueelle. Riekkokanta on Laakson mukaan melko vahva pohjoisimpien kuntien alueella. Ravintoloiden linnuista maksama hinta vaihtelee kysynnän ja tarjonnan suhteessa.
Riekonpyytäjät oppivat ansapyynnin salat isältään ja siirtävät osaamista eteenpäin. Perinnettä halutaan jatkaa, sillä riekkoa on pohjoisessa aina pidetty elämän lintuna, ja varsin tärkeänä lisäelinkeinona. 

Teksti ja ref.  AnnaY
Kuvat yle.fi - arkistosta

5 kommenttia:

  1. Kiva juttu taas. Sisäinen vilu täälläkin

    VastaaPoista
  2. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012019053006_uu.shtml

    Lisää huijattuja ja siihen suostuneita!

    VastaaPoista
  3. Mielettömän hyvää dialogia nää sun Lapin juttusi! Ja kieli on tosi kiehtovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petriina. Kirjoittajakoulutuksessa ja ennakkoteksteissä yritän aktiivisesti perehtyä dialogiin, ja Marian Luut on alkanut elää ihan eri tavalla.
      Tuosta "murtheesta" en ole aina varma kaikkien sanojen oikeellisuudesta, mutta muistelen lapsuuteni kieltä ja erityisesti sen sointia. Kun käyn pohjoisessa, piipahtelen kaupoissa ja kuppiloissa kuuntelemassa henkilökuntaa ja paikallisia ihmisiä. Sirkan kauppa on kielen kannalta ehdottomasti paras. Alkossa on nuori mukava nainen, joka puhuu vanhalla nuotilla, ja olen saanut häneltä joskus vinkkejä myös sanoista..

      Poista
  4. Hieno tunnelma ja kauniit kuvat jälleen kerran. Tulee mieleen tuosta murteesta Tuntemattoman dialogit joita on kuulemma paranneltu oikeaoppisemmiksi. Murre dialogina ei ole helppoa, varsinkaan ko murtehet heleposti erilaistuu paikkakunnan ja kylänkin mukaan ja oma muisti ei enää riitä.

    VastaaPoista