Ennen ajattelin, että kun takkuaa niin takkuaa, ja kun niin
käy, silloin on paras tehdä vain pakollinen. Mutta parista liian
pitkäksi venähtäneestä kirjoitustauosta viisastuneena olen täs koko alkuvuoden puolipakottanut
itseni näppäimistön ääreen, sillä novellikokoelma uhkaa muutoin ilmestyä vasta
syksyllä. Olen lupaillut sitä jo niin moneen suuntaan, että paras on vain
palata ruotuun, menetän muuten kohta kasvoni.
Huomasin helmikuussa, että vanhoista tarinoista voi
tuunata uusia, kahdesta vanhasta voi koota yhden uuden, tärkeintä on että
kirjoittaa joka päivä. Olen penkonut perusvarastoa, käynyt läpi
vanhoja blogikirjoituksia ja onnistunut löytämään melko mitalla tuunattavaa.
Olen selannut vanhoja valokuvia ja löytänyt herkullisia henkilöhahmoja tarinoihini.
Ja olen lukenut, lukenut ja lukenut.
Olen palannut päiväjärjestykseen. Aamulla
kirjoittamista kolme tuntia, sen jälkeen kauppareissu, jos on tarvetta, lenkki
harjulla kuntosalin sijasta kolmena päivänä viikossa, ennen kokkailua. Ja iltapäivällä suuri
kannullinen Rooibos-teetä ja toinen kirjoitusrupeama.
Kun valo lisääntyy, herään aikaisemmin. Eilen aamusta kirjoitin kaksi tuntia, ja kiersin toisen kaksi tuntia pikkukotikaupungissa. Löysin paikkoja, joissa en ollut aikaisemmin käynyt. Löysin kiviaitaa ja kallioita.
Poika sojotti oksanpätkää
minua kohti ja sanoi, että se on pyssy. Pum! Hviuu! En kysynyt mihin hän sitä tarvitsee,
sanoin vain että autsh ja että nimpäs onkin, ihan on pyssyn näköinen. Tyttö nosti ylähuultaan, häneltä puuttui toinen etuhammas.
Sanoi, että käytiin hammaslääkärissä näyttämässä. Tyttö kertoi lääkäritädin
sanoneen, että kyllä sen voi ottaa pois kun hän on jo viiden.
Maitohammas,
ei sattunnu yhtään, tyttö tuhahti ja jatkoi vielä painokkaasti, että me mennään päiväkotiin ja äiti
menee koko päiväksi paariin. Äiti hymyili pikkasen nolona ja sanoi, että hän
menee kymmeneksi töihin Ravintola A:n ruokaravintolaan jossa on erikseen "baarin" ja kahvilan puoli..
Löysin kummallista kuvattavaa. Meillä näköjään numeroidaan
kivet ja puut. Ainakin harjulla. Ja puihin ripustetaan outoja pusseja. No,
tapansa kullakin, mutta hylätty jalkapallo kyllä suretti, olenhan syntyjäni futarisukua.
Lähden ensi viikolla pohjoiseen ja palaan vasta huhtikuussa.
Olen päättänyt kaivaa Palkisissa Marian Luut esille ja käyn
käsikirjoituksen vielä kerran läpi.
On mielenkiintoista katsoa sitä liki viiden
kuukauden tauon jälkeen, tietäen, että se oli sentään seitsemänkymmenen
parhaan joukossa 770 kilpailijasta.
Teksti ja kuvat: AnnaY
Se mikään "pussi" ole vaan rastilippu! Tiesit kyllä.... ja odotit että kommentoin :)
VastaaPoistaTuhannet kiitokset, että kommentoit ;-)
PoistaTuhlaavaisia ovat suunnistajat, kun jättävät pussejaan tuolla tavalla metsiin! Arvelin toki - en ollut ihan varma, niitä nimittäin roikkui muutama lähes näköetäisyydellä toisistaan? Mutta että kivet ja kannot numeroidaan, sitä en kyllä ymmärrä. Ei lie tarviskaan. MUTTA siivotonta menoa se on yhtäkaikki!
Postauksen pointti oli tosin se, että kun tekee hankaliakin hommia sinnikkäästi, ne alkavat jossakin vaiheessa taas muuttua mukaviksi. Kun löytää oikean rytmin.
Katsos ehkä heillä suunnistelijoilla oli ns. rinttireenit menossa tai tulossa, notta nuo lippuhärpäkeet oli juuri rentouttavan sormireenisi aikana paikoillaan odottamassa pussinmetsästäjiä. Ja kas... toisilla saattoi olla toiset pussit kuin toisilla. Ei saa käydä toisen pusseilla.
VastaaPoistaRinttireenit ja paikalliset rinttikilpailut oli vissiin jo viime kesänä, sen verran rähjääntyneiltä pussit vaikuttivat. Olis luullu että on ollut aikaa kerätä ne pois puista. En usko, että ne odottivat mun pyyhältävän paikalle sormireenieni kanssa. ;-)
PoistaOnhan nuo yleensä aika räjähtäneen näköisiä nuo harjoitusliput, kun ne metsässä ja kortteleissa ovat 2-3 kertaa viikossa läpi vuoden säässä kuin säässä :). Jos eivät häviä, niin sitten vaan yhteys RiSuun (Riihimäen Suunnistajat)
Poistamoi anna täältä puolimatkasta! täällä herättiin joutsenten ylilentoon ;)
VastaaPoistaoon ajatellu tuota mainitsemaasi aikataulutusta eli kun parina aamuna kirjoittelin heti herättyä, se tuntuikin kovin mukavalta. minulta kun tahtoo aamut venyä eikä sitten saa oikein mitään aikaan.
sulle ihanaa pohjoista oloa!
noita kivien ja puiden maalaamisia en oikein ymmärrä, ei sellaista saa tehdä!
VastaaPoistaMukavaa, että olet puolimatkassa. Mieki näin joutsenia junamatkalla. Palajon! Niillä oli kokoontuminen Pohjanmaan pelloilla. Kiitos toivotuksesta, olen vielä Kemissä. Palkisissa sitten, toivon mukaan, viikolla 13-14.
PoistaHyvää kirjoittelua Anna, tuttu oli tuo tunne kun suoriutuu satojen joukosta johonkin, aikoinaan pinnani loppui kuitenkin liian lyhyeen kun ei suorinta tietä päässyt. Ja eihän kirjoittaminen olisi minua elättänyt, kyllä raakaa työtä piti tehdä. Nyt sitä voisi harrastusmielessä ajatella, mutta niinpä tuo väsyttää kaikki.. Kaunista kevättä ja intoa matkaan.
VastaaPoistaKiitos mustis. Sain uutta puhtia siitä. On taas mukava kirjoittaa. Suorinta tietä ei taida päästä mihinkään, korkeintaan alaspäin. Mutta muutoin joutuu monta mutkaa kiertämään ja mäkeä kiipeämään.
PoistaVarmasti olisi paljon vaikeampaa kirjoittaa, jos olisi pakko saada sen avulla elantonsa. Onneksi on eläke! Hurraa sille.
Hei sinä ja kauttasi muutkin samakasalaiset! Olen niin laiska tai oppimaton, etten ole saanut omaa sivua aikaiseksi. Ehkä joskus. Olen facebookissa, mutta olin sieltäkin poissa melkein koko talven.
VastaaPoistaIloista kevättä! Meidänkin luovan kirjoittamisen kerho loppui, mutta syksyllä alkaa uudelleen. terveisin merilii