Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kun mitään ei voi heittää pois


Palkisen pihassa 21.2.2014
Kaipaan lunta ja ikävöin Palkisiin. Näen jopa unta lumesta.

En jaksa enkä halua ajatella Obamaa enkä Putinia sen enempää kuin barrikadejakaan. Niitä on maailmalla jo niin paljon ja niin monessa paikassa, että haluan vain hiljaa pysytellä omassa pienessä rajallisessa elämässäni ja keskittyä läheisiin ystäviini ja heidän jaksamiseensa.

Ihminen on hamsteri, joka ostaa ja ostaa. Usein tarpeeseen, mutta jotkut ostavat myös sillä ajatuksella, että ”aika tavaran kaupittee”, ja samalla ajatuksella säilytetään kaikki mahdollinen ja mahdotonkin. 
Olen ollut mukana joidenkin ihmisten muutoissa. Maailman kärsivällisimmän ystävättären kanssa ei muutossa ollut hätää. Hän kulkee niin, että mukana on vain tarpeellinen. Muutto oli helppo, asiat löysivät paikkansa ja astiat sujahtivat hyllyilleen kuin ne olisivat niille syntyneet.
Äitini asunnon tyhjentämisessä  noin 10 % tavaroista meni hylkyyn, kasa siskolle, osa Harakanpesään, mutta osa viettää edelleen aikaansa kuopuksen navetan vintillä ja kerää pölyä niskaansa. Siellä yrittävät kietoutua maailman pahuudelta pölypiiloon myös Harakanpesän tavarat. Muutama laatikko lienee vielä purkamatta sen jäljiltä, kun viime vuosisadalla muutin omakotitalosta kerrostalokaksioon.
 
Olen muuttanut elämäni varrella usein ja yrittänyt aina siinä yhteydessä hävittää tarpeetonta, mutta silti vaatehuoneen ovea on vähän hankala saada kiinni. Ja jos jotain sieltä sattumoisin etsin, muistan sen majailevan takaseinän ylimmäisellä hyllyllä. Huterat pahvilaatikot lattialla eivät houkuta kiipeämään, tarvitsen tikkaat ja se edellyttää, että saan lattian vapaaksi.  Nostan laatikot eteiseen manaten sitä, että en ole raskinut ja että mitähän minä tälläkin teen. Harvoin tähän ryhdyn, paitsi joululiinojen tai juuri sen oikean maljakon suhteen.

Mutta miksi jotkut ihmiset säästävät astioita, joissa on säröjä? Miksi loppuun raavittuja pinnoitettuja paistinpannuja, mustuneita alumiinikattiloita ja –kahvipannuja? Pinnasta lohkeilleita emaliastioita, joissa on jo näkyvillä enemmän mustaa kuin emalia, puhumattakaan nyt vanhoista verhoista, matoista ja vuodevaatteista, ja ajansaatossa tuhriintuneista sohvatyynyistä. 
Miksi niitä kuluneita patjoja ei voi heittää pois, vaan ne on rullattava muoviin ja varastoitava kylmävarastoon ajatuksella ”jos sitä joku vielä tarttee”?
Olivatko ne käytössä säröytyneet astiat aikoinaan häälahja äidiltä, täkit ja tyynyt mummun ja papan antamat? Sohvatyynyjen ristipistot kummitädin ja patjat lahja enolta, joka kuoli jo ajat sitten? Siksikö ne pitää säästää. Muistojen takia? Varastoimmeko me muistoja? Pelkäämmekö unohtavamme?

Jaa –a.. miksi näitä mietin? Kahdestakin syystä. Olen viime aikoina ollut apurina muutoissa ja kantanut paikasta toiseen tarpeellista ja tarpeetonta. Olen nähnyt tavarakasoja ja ”varastoituja” muistoja. Laatikkokaupalla maksettuja laskuja ja muita asiapapereita vuosikymmenten takaa. 

Sain ystävättäreltä lahjaksi repun. 
Kun menen Palkisiin, menen valmiiseen. Olen ostanut täysin kalustetun asunnon astioineen päivineen ja maksan hoitovastiketta siitä, että jos joku tavara rikkoutuu, uusi hankitaan tilalle.
Olen hankkinut sinne vain raastimen parmesaania ja sitruunankuorta varten ja kun seuraavan kerran menen, vien mukanani maidonvaahdottimen, minulla on niitä jostakin syystä täällä etelän kodissa kaksi.

Kun kyselin kerran pojiltani, mitä he tavaroistani haluaisivat, he vastasivat, että kaikkea on.  

Ja huomauttivat ystävälliseen, mutta varsin tiukkaan sävyyn, että minun on syytä ennen kuolemaani myydä kirppiksellä kaikki ylimääräinen sälä, ja käyttää saamani rahat iloiseen elämään, ettei heidän tarvitse raahata tavaroitani kierrätyskeskuskeen. Se jos mikä on rakkautta. Kait?

Sain tiedon, että lokakuussa 2013 kuollut enoni on testamentannut omaisuutensa SPR:n katastrofirahastolle. Pidän ajatuksesta.
Teksti ja kuvat: AnnaY

17 kommenttia:

  1. Myin viikko sitten pianon poies. Turhaketta ei oltu pimputelru pariin vuoteen ja nyt oli vielä voimia kantaa se seuraavan omistajan riesaksi.

    Ja tilaa tuli 2 neliötä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullon vielä huuliharppu... jossakin vaatehuoneen uumenissa. Ja nokkahuilu.

      Poista
    2. Juu, sekin löytyy. Lisäksi varttikaulainen kitara, katkennut quiro, tamburiini, pikkubongot, "maran kassit" ja vaikka mitä. Melodica ja Aulos-nokkahuilu vm 1967.
      Vois perustaa vaikka apinaorkesterin.

      Poista
    3. Mie osasin ennenvanhaan soittaa huuliharpulla virsiä ja myöhemmin soitin kitaralla Rautavaaran tutuksi tekemää kokokansanlaulua "Itse tuoppini jäljet mä tunnen".
      Minkähän kaapin uumenissa muuten mun ksylofonini on?

      Poista
  2. Asiaa. Puolin jos toisin. Kun äitini isän kuoleman jälkeen 20v sitten muutti pienempään asuntoon, hän heitti paljon pois, mutta myös säilytti paljon (juurikin, että jos joskus tarvitsee). Hän oli heittämässä pois vuonna 1948 häälahjaksi saadun Arabian 12 hengen astiasto kaikkine kulhoineen päivinee, koska "ei sitä ole koskaan tarvinnut". Sen minä pelastin ja annoin omalle tyttärelle häälahjaksi. Vastaavasti äiti halusi säilyttää joitain rutkuvia lipastoja ja pesukomotteja, joilla ei todella ole sen paremin arvo kuin käyttöä.

    Tätini muutopsta pelastin saunan lämmitykseen menossa olleen äitini enon noin 1910 tekemän sivustavedettävän komean sängyn. Siinä nukkuu nyt öitään 2-vuotias tyttärenpoikani.

    Taloyhtiömme (22 asuntoinen rivitalo) pihaan tuodaan joka kevät sekäjätelava kaikenlaisia käytöstä poistettuja ei-maatuvia tavaroita varten. Kertyy aina lavallinen. Mutta yhdellä herralla on tapana penkoa sitä ja kantaa taloyhtiön yhteiseen varastoon "kun joku on heittänyt näin käyttökelpoista tavaraa (muovia, laudanpätkiä yms.) pois ja minun pitäisi puheenjohtajana huolehtia niiden jatkokäytöstä. Kaunis ajatus, mutta kyllä minä vaan ne kannan uudelleen lavalle. Palotarkastus myös huomautti kun lämmönjakohuoneeseen ja sähköpääkeskushuoneeseen oli viety vanhoja valaisimia, pahvirullia yms....

    Kannatan kierrätystä, mutta roskat roskiin lajiteltuna hyöty- ja muuhun jätteeseen. Paremmat kierrätyskeskukseen tai kirpparille eikä omiin tai taloyhtiön yhteisiin nurkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on joskus harmittanut se, että Kukkolan vanha päärakennus paloi iloisesti vesisateessa 80-luvulla. Se syttyi "salamaniskusta" paloi kivijalkaan, sopivasti pois rakennettavan matalakattoisen tiilitalon tieltä. Vintillä oli vanhaa tavaraa pilvin pimein. Suvun tavarat ovat mielenkiintoisia ja varmasti lastenlapset niitä arvostavat, varsinkin kun saavat esineeseen liittyvän tarinan myös.

      Kun olen tällainen aamukukkuja, olen keväisin monena aamuna nähnyt, millainen kuhina on viereisen ja meidän talon pihaan tuoduilla siirtolavoilla. Roskakatoksen lasinkeräyspisteessä käy sama pariskunta vuodesta toiseen pulloja etsimässä. heillä on imukupilla varustetut puukepit, joilla he nostavat ehjät palautuskelpoiset pullot kassiinsa. Polkupyörän sarvissa roikkuu monta muovikassia ja tarakkaan on sidottu olutkori.
      Jos sanon pojanlapsille, että ei hyvää tavaraa kannata roskiin heittää, niin he jatkavat mun nuotillani, että "parempi on, että kunnon tavara päätyy tarvitsevalle"

      Poista
  3. Muuttoja on minullakin monia takana. Ja roinaa seuraa matkassa, vaikka miten yritän siitä luopua.
    Annoin kerran ystävälleni luvan heittää pois turhaani; hän heitti ison laatikollisen mausteita, siivousvälineet ja rakkaan rikkinäispintaisen kirjavarastoni.
    Edellisessä muutos häipyivät kaikki laitelaturini ja jatkojohtoni, kun annoin luvan vanhoja puhelinlatureita hävittää.

    Yhä kaapeissani poisheitettävää. Jostain syystä haluaisin niistä (arvokkaammista) rahaa, tai vähintään että kiertävät ja löytävät jonkun, joka tarvitsee niitä.
    Amerikkalaistyylin pihakirppis ois hyvä ja saattaa jopa toteutua täällä "köyhäinkorttelissa" eli kaupungin vuokrataloyhtiössä, jossa saamme jo viikoittain vanhentunutta leipää ja vaatetavaraa noutaa pihavarastostamme sent by Lähetystyö..

    Ihanalta elämänrikkaudelta kuulostaa tuo Pohjolan kotisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta katosi yhdessä muutossa laatikollinen alusvaatteita, enkä tänä päivänä tiedä mihin ne joutuivat. Silloisen työpaikkani miehet olivat muuttoapuna ja mie olin kirjoittanut jokaisen laatikon päälle mitä se sisälsi. Harmitti vietävästi, tosin olin silloin varsin runsaanpuoleinen ja pikkarit olivat kokoa 46 tai XXL, mutta silti.
      Palkinen on paras hankintani, vaikka jouduin ja joudun luopumaan joistakin asioista siellä käydäkseni. Pelkkä matka maksaa edestakaisin n. 150 euroa. Sen ja yhtiövastikkeen maksan rauhasta ja mahdollisuudesta kulkea tunturissa.
      Tilaahan siellä on. Suuremmallekin sakille. Voisin vaik vuokrata yläkertaa... tai en sentään. Oma rauha on tärkeämpää.

      Poista
    2. Olen ehdottanut pihakirppistä meidän talon väelle, mutta eivät ole innostuneet. "Tulee roskaa ja kaikenlaista kulkijaa" sanoi yksi A-rapun rouva. ??

      Poista
    3. Me pidettiin jokunen vuosi sitten naapureitten kera pihakirppis.
      Vaikka asutaan hiljaisen kujan varrella, porukkaa piisasi ja kamat meni hyvin jakeluun.

      Poista
    4. Mun sisko asuu Saksassa, siellä kerran kuussa voi kadunvarteen nostaa "hävitettävät" kamat. Kansa kulkee kuin näyttelyssä, jonkun vanha nojatuoli onkin toiselle uusi jne. Kiva tapa vaihtaa helposti ja hankkia myös "uutta". Loppupäivästä tulee auto, mikä kerää kelpaamattomat . Saisi tulla tähänkin maahan tämmöinen toiminta. Kierrätystä näppärästi!

      Poista
  4. Olen monta kertaa aloittanut "kuolinsiivouksen" ja yhtä monta kertaa se on jäänyt kesken. Vaatteista, joita en ole käyttänyt vuosiin enkä todennäköisesti käytä tulevaisuudessakaan, on vaikeinta luopua! Että jos sittenkin joskus...

    Täällä taloyhtiön roskakatoksessa kerrotaan jonkun - lieneekö talon asukas vai muualta tullut - käyvän penkomassa, löytyisikö asukkaiden kaatopaikka- ja energiajätteistä jotain tarpeellista. (Vai uteliaisuuttaanko vain?) Ja kun ennen putkiremonttia pihaan tuotiin lava, johon sai kantaa tarpeetonta tavaraa, yks herrahenkilö kantoi niistä osan omaan autotalliinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "kuolinsiivous" on hyvä termi. Pitää sanoa pojille!! Hih.
      Alkavat sitten muistuttaa kuolevaisuudesta kysymällä, että joko olen aloittanut kuolinsiivouksen...
      Vaatteista on muuten yllättävän vaikea luopua. Olen kutistunut täs vuosien saatossa koosta 46 kokoon 40, mutta yhä on osa suuremmistakin vaatteista jemmassa. Erityisesti takit. Niin, että jois joku tietää lämmintä talvitakkia tarvitsevan, niin call me!

      Poista
    2. Minusta tuo "kuolinpesä"on myös hauska sana ikävästä asiasta. Mulla on ollut sen tyhjennys menossa jo useamman vuoden.
      Ompelijatuttavani lupasi neuloa käärinliinoihini taskut, joihin voin jemmata pari taskukirjaa matkalukemiseksi.
      Tämä tietysti edellyttää monttubileitä, grillibileistä ne ei taitais selvitä.

      Poista
  5. Mulla ei roiku enää tarpeettomasti muuta kuin ne viimeiset satakunta mappia ja yks rikkinäinen kahvimuki, jota en oo tekstin takia malttanut hukata.
    Siinä nimittäin lukee: Olen erittäin hyvä, ellen jopa täydellinen.
    Avioliitosn aikoina pakkopulla oli Hammondin urut, joissa siihen aikaan oli jo saatavilla lisähintaan "irtopalikka" joka soitti tiettyä kipaletta.
    Tällä soitettiin muutama kipale, vanhimpien tyttöjen musiikki ja laulu harrastuksen takia. Hyvin vähiin nuo soitot jäivät alkuinnostuksen jälkeen.
    Toinen turhake silloin oli Roselew 850w mikrouuni, joka silloin edusti alansa huippua. Käyttö jäi yhden hauen ja parin lohenpalan lämmittämiseen.
    Sen jälkeen se toimi mukiin kaadetun vanhan pannulla keitetyn kahvin uudelleen lämmityksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie hävitin yritystoimintaani liittyvät mapit pari vuotta sitten. Niitä oli kertynyt liki kymmeneltä vuodelta aikamoinen nivaska. Jätin verottajan vaatimat lakisääteiset ja sain ne yhteen mappiin.
      Se on kummallista, kuinka tulee hankittua tavaraa ajatuksella, että entäpä jos se menee rikki. Minulla on aika monta kapinetta kaksin kappalein. Toinen jemmassa. Esm kahvinkeitin ja maidonvaahdottimia, ja jostakin käsittämättömästä syystä olen kerännyt raastimia ja siivilöitä, kumpiakin on viisi! Erilaisia soppakauhoja, leikkuuveitsiä ja -lautoja on myös viisin kappalein?
      Muki on hyvä!

      Poista