Sain eilen aamulla sähköpostiini viestin, joka teki minut
valtavan onnelliseksi. Oli aivan pakko rynnätä Levikeskukseen ja rappusiin.
Portaiden puolivälissä aloin rauhoittua ja kun lopulta maltoin kulkea hitaasti
ja katsella ympärilleni, kokemus hiljaisessa lumisessa metsässä oli lähes
meditatiivinen. Lumi vaimensi rinteen etäiset äänet. Oli aivan pakko kahlata
vähän matkaa umpihankeen, vaikka pitikin sitten tyhjentää lumia kengistä. En
muista milloin viimeksi niin tein. Ehkä lapsena.
Siinä kiivetessäni mietin askelmien merkitystä
elämässäni. Sitä, että elämä panee ihmisen enimmäkseen kiipeämään
milloin loivempia milloin jyrkempiä mäkiä. Tasamaata on harvoin. Mutkan takana on
useimmiten ylämäki ja juuri kun luulee päässeensä perille, mäen takana odottaakin
toinen mäki. Kun lopulta uskoo päässeensä huipulle, huomaa toisen huipun jota lähtee
tavoittamaan. Tätä kaikkea kutsutaan elämäksi.
Eturinteen päällä on museo, jossa esitellään kuvien ja
muutaman esineen avulla porolappalaisten elämää. Sisätiloihin on
rakennettu perinteinen kesämaja ja ulkoalueelle turvekammi, jossa talvisin
asuttiin. Suuri noitarumpu ja lappalaisten maailmankuva on saanut oman
esittelytilan.
Kiertelin ihmisistä tyhjissä tiloissa, mutta onnekseni paikalle tuli museonhoitaja ja sain jutella hänen kanssaan liki tunnin. Mies sanoi olevansa syntyperäinen saamelainen. Hän kertoi noitarumpujen symboleista, seidoista, Pakasaivosta ja muista pyhistä paikoista. Näytin hänelle kesällä ostamani riipuksen, jossa on helisevän hopeapallon seurassa hopeiset aurinko- ja noitasymbolit.
Kiertelin ihmisistä tyhjissä tiloissa, mutta onnekseni paikalle tuli museonhoitaja ja sain jutella hänen kanssaan liki tunnin. Mies sanoi olevansa syntyperäinen saamelainen. Hän kertoi noitarumpujen symboleista, seidoista, Pakasaivosta ja muista pyhistä paikoista. Näytin hänelle kesällä ostamani riipuksen, jossa on helisevän hopeapallon seurassa hopeiset aurinko- ja noitasymbolit.
- Sinulla on vahvat amuletit, kuljet turvassa, mies sanoi.
- Pidän
ajatuksesta, vastasin ja halasin häntä.
Seitsemänsataaseitsemänkymmentä askelmaa.
Osallistuin lokakuussa Gummeruksen romaanikilpailuun. Sinne
oli lähetetty 770 käsikirjoitusta. Semifinaaliin pääsi 72 käsikirjoitusta ja Marian
Luut oli yksi niistä.
Olen onnellinen, sillä olen omassa mielessäni noussut
kirjoittamisessa ainakin seitsemänsataa askelmaa.
Minulle se on paljon.
Niinkuin sekin, että
kustantajan edustaja lähetti viestin, jossa hän kirjoittaa mm. että Marian Luut
kiinnostaa häntä tarinana. Hän kannustaa minua käymään käsikirjoitusta läpi ja
kirjoittamaan sen vielä kertaalleen uusiksi. Etsimään kohdat, joissa tarina
mielestäni hajoaa. Jos hajoaa.
Olen onnellinen.
Teksti ja kuvat: AnnaY
mä ARVASIN! mä arvasin että saamasi sähköposti koski sun kirjoittamistasi ja mä arvasin että sä olit pärjännyt! jee! ONNEA! oot mahtava! sen näki jo niistä ekoista teksteistä eessä!
VastaaPoistamuuten sun kuvaukset sieltä palkisista on saaneet mut haaveilemaan matkasta sinne....vaik ei ole rahaa eikä ison keltaisenkaan kyytiin viel pääse - mut sepä sit kannustaakin lähtemään tästä taas salille vaikkei millään viittis.... haleja ja mukavaa oloa portaisiin ja umpihankeen ja hiljaisuuteen!
Kiitos siskotaivis. Minusta on ihana tuulettaa sijoitusta 72 semifinalistin joukkoon. Kaksitoista parasta nimettiin perjantaina ja - tottakai - olisi ollut mukava olla myös siinä joukossa. En silti sure, päinvastoin. Tämä antaa intoa opiskella lisää ja kirjoittaa myös. Mietitäänpäs sitä palkisasiaa oikein kunnolla. Tilaahan täällä on!
Poistamietitään! mulla on mielessä se ollut. tänään jopa, että miksi en voisi joksikin aikaa muuttaa pohjoisiin...vieläkin? vaikka tänne "takaisin" jo tulinkin...
PoistaSiskoseni, olen seuraavan kerran Palkisissa viikolla 14. Viestitellään...
PoistaOnneksi olkoon, AnnaY! Tiedäthän, että olen aina uskonut sinuun! Ja riippumatta siitä miten sijoitut finaalissa! Pidän tietysti peukkuja!
VastaaPoistaKiitos Milena. En sijoittunut finaalissa. Pidän silti sijoitustani semifinaalissa hyvänä ja olen siitä hyvin onnellinen.
PoistaOnneks olkoon Anna...mä oon kans aina uskonut mahdollisuuksiis kirjoittajana....yht äkkiä tuli mieleeni hauska ja kutkuttava tarina sun pulisevista pyöristä pyörä kellarissa...sai mut aina nauramaan.
VastaaPoistaKiitos Unikko. Moni on tykännyt niistä pulisevista pyöristä. Pitäisi varmaan palata niihin joku kerta. Tarkistella mitä kellariin kuuluu.
PoistaVoi Anna,Anna....On syytäkin olla iloinen ja minä olen myös iloinen puolestasi! Sain eilen loppuunluetuksi Susanna Alakosken Köyhän lokakuu ja se nostatti monia tunteita mieleeni.Nyt tekisi mieli tarttua johonkin "iloiseen"tekstiin.Ihailen kaikkia,jotka osaavat kirjoittaa puhuttelevasti.Sinäkin olet osannut,kun noin pitkälle pääsit.Jatkoa,jatkoa...
VastaaPoistaKiitos myrskysisko. Jokainen askelma auttaa eteenpäin. En tiedä yhtään mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta sen tiedän nyt, että Marian Luut ei ole huono käsikirjoitus. Alan muokata sitä jahka saan opiskeluun liittyvät työt valmiiksi.
PoistaKyllä semifinaaliin pääsy noin isosta porukasta on upea juttu! Ja se, että kustannustoimittaja kiinnostuu tekstistä, kuulostaa enemmän kuin lupaavalta! Eikö lähes kaikilla kirjailijoilla juuri kustannustoimittaja ole se henkilö, jonka antamien vinkkien perusteella teksti kirjoitetaan uusiksi ja hiotaan julkaisukuntoon? Onnea matkaan!
VastaaPoistaKiitos Petriina. Marian Luut on luettavana toisaallakin. Ans kattoo mitä muualta kuuluu. Jos Suomessa lähetetään kustantajille keskimäärin 2000 käsikirjoitusta vuodessa ja julkaisukynnyksen niistä ylittää n.10 %, ainakin laskennalliset mahdollisuudet ovat olemassa ;-)
PoistaSun e-aikaisista blogeistasi mulle on em. puhuvien pyörien ym. lisäksi jäänyt mieleen "ette arvaa pojat, mikä juuri käveli ohitsenne!" Jotenkin tuohon tapaan... riemullista! Ja syvällistä myös, aina tilanteen ja aihepiirin mukana, hallitset monta tyylilajia mikä jo sekin on rikkaus.
PoistaKiitos Petriina. Kirjoittajakoulutuksessa opetetaan, että pitää kirjoittaa joka päivä jotakin, kaikilla mahdollisilla tyyleillä ja vaikka mistä. En tiennyt sitä aikoinaan, vaikka "revittelinkin". Kirjoitin, koska se oli ja on hauskaa. Nyt kirjoitan tarkoitushakuisemmin ja olen siitä jopa harmissani välillä.
Poista"Tieto kasvattaa tuskaa.." Viittaan tuohon Petriinalle antamaasi kakkoskommenttiin :)
VastaaPoistaOnnittelut minunkin puolesta. Pääsit tuohon n. 10 % joukkoon, ja se on tosi upeasti kirjoitettu. Tästä on hyvä jatkaa.
Toivon jatkossakin kirjoittamisen iloa, nythän sitä onkin hyvä tehdä, kun ulkona on harmaata ja paraikaakin on alkanut sataa lunta, ei tarvitse lähteä ulos.. :)
Kiitos Orvokki. Täällä Palkisissa on lunta joka puolella ja pakkasta liki kymmenen astetta. Suuret lumikasat koristavat piha-alueita. Pompin kasoissa vielä ennenkuin tulen sinne etelään takaisin. Lähden kohta kylille kauppareissulle... tulee kuuden km:n lenkki. Enempää en jaksa eilisen tunturivaelluksen jälkeen. Pohkeet ja reidet.. autsch!
Poista