Poluilta valtateille..

Lumikinokset kasvavat pikkuhiljaa, taivas ripottelee kirkkaita lumikiteitä. Pakkasta on Palkisissa 14 astetta.

On taas palattava etelään, lähdettävä jo illansuussa. Matkanvarrella kuluu viikonloppu ystävättären muuttoapuna.

Lähtö on tarpeen, jotta voisin palata. Elämä on tällä hetkellä lähtöjä ja paluita. Ja se tuntuu hyvältä.

Siivotessani ja pakatessani päädyin taas kerran ajattelemaan miten sitä oppisi kulkemaan vielä pienemmin kantamuksin. Taas palaa laukussa kotiin nivaska käyttämättömiä vaatteita ja muuta sälää, vaikka olen mielestäni kutistanut pakattavat jo minimiin ja säilytän osan tavaroista täällä. Vielä on kotiin jätettävää. Varuiksi ei kannata tavaroita mukanaan raahata.

Pitäisi oppia pakkaamaan niin kuin poluille pakataan, sillä huomasin, että otan mukaan tavaraa kuin leveille teille. Miksi mukana on kahdet farkut, kun yhdetkin piisaavat? Miksi kaksi takkia ja villasukkia, vaikka niitä on kaapissakin. Kahdet kengät?

”Jos mieli oisi ihmisen kuin pienenpieni reppu.

Niin keveämmin kulkisi pian joka mimmi, heppu.

Jos taakat olis kevyemmät, pienet matkan surut,

helpommin kai löytyisivät tieltä onnen murut. ”

Jukopliut… runosuoni sykkii…??

”Tie leveää – elo keveää! Näin huutaa ihmiskuoro.

Se suurta taakkaa raahaten ei nää; on polun vuoro. 

Vain valittaa ja valittaa, tää laukku liikaa painaa.

Mut ahne on, tien valitsee ja kohta on jo vainaa.”

No.. jopas nyt jotakin? Pesukone laulaa, on vissiin joutilasta aikaa?

Että siittä repikää!

Teksti ja kuvat: AnnaY