Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Nunnuka nunnuka ... hmmm?

Kirjoitin "naamakirjaan" että Anna on 

"onnellinen ja lähtee taas tarkistamaan Palkisensa. Nunnuka nunnuka loilaa hoilaa .. täältä tullaanl Mukaan lähtee mutkaton ja hauska ystävätär, jonka kanssa on muutakin yhteistä kuin keliakia ja laktoosi-intoleranssi. (Lue Penat ja Ristot.. ) Palkisissa on lunta ja kiinteistöpalvelu, joka hoitaa lumityöt! Kiitos kummastakin. 

Ja myös siitä, että ystävätär nukkuu aamuisin pitkään. Mun on viimeisteltävä Lappi-novellien osuus kokoelmassa ja kirjoitettava vielä pari-kolme uutta tarinaa. Saas nähdä onko tokassani Petteri, jolta puuttuu osa takapaistia? Jospa kuopus narrasikin minua?"

Mikä se on tuo Lappi, että se saa minut niin hyvälle tuulelle. Jo talon ja tunturin ajatteleminenkin tekee hyvää. Kirjoitin illalla kiinteistöpalveluun ja pyysin laittamaan lämmityskytkimen "kotona-asentoon", vaikka laittaisin sen mieluusti itsekin. Kuudentoista asteen peruslämpötila ei kuitenkaan houkuta kahdentoista tunnin juna- ja kahden ja puolen tunnin bussimatkan jälkeen.

Sitäkin mietin, kun olen pitänyt melkein kaikesta kirjoittamisesta kohta parin viikon vapaan ja lukenut runsain mitoin kaikenlaisia uutisia maailmalta, että kuinka helposti sitä ihminen voikaan samaistua erilaisia onnettomuuksia kokeneiden ihmisten elämismaailmaan. Paljon paremmin kuin itse uskookaan.

Onko kyse siitä, että onnettomuuksiksi laskettavia tapahtumia on jokaisen elämässä paljon enemmän kuin onnelliseksi laskettavia? Vai siitä, että kansakuntaamme vain kertakaikkiaan vaivaa luterilainen ajattelutapa "Kell onni on, se onnen kätkeköön" niinkuin runoilija sen niin ikimuistettavasti sanoo?

Uskotaanko me vieläkin siihen, että jos kertoo ääneen onnestaan, se katoaa? Onko onni ja onnellisuus todella niin haurasta tekoa, että se sanoista katoaa? Entä ne pienet onnenmuruset, jotka meidän jokaisen elämässä vilahtelevat ja vilkuttavat ohimennessään? Ovatko ne liian pieniä, että niihin kannattaisi uhrata kallista aikaa, kahmaista kiinni kaksin tassuin ja vain nauttia hetken?

Onko niin, että me odotetaan vain sitä kaikkein suurinta lottovoittoa, sitä neljäätoista tai viittätoista miljoonaa? Vaikka se 114 euroa on kohdalle osuessaan juuri se jota sillä hetkellä tarvitsemme?

Panee taas ajattelemaan..., täs murusissa kahlatessa. Ja muistuttamaan itselleen, että kertaus se on täskin kohtaa opintojen äiti.

Teksti ja kuva: AnnaY

7 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitit ja pohdiskelit.
    Pidetään vaan onnestamme kiinni ja kuulutetaan koko maailmalle, tai siis melkein koko..) Ei se onni minnekään katoa jos sen julkistaa. Tai no, ehkä en pitäisi suurta ääntä jos voittaisin sen lottomiljoonan.. :)

    Anna, minulla on sinulle yksi juttu blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki, ja kiitos kutsusta, istahdan mielelläni kupposelle kanssasi joku aamu. Ehkä Loppiaisena kun ystävätär vielä nukkuu. Onni ei kutistu kun sen jakaa. Päinvastoin. Lottomiljoonista mieki olisin toki hiljaa.

      Poista
  2. Luppoisaa Lapinlomaa, Anna.
    Tuo pari muovikassillista lunta mukanasi palatessasi tänne etelään.Ihan vaan valon vuoksi kun se Petteri Punakuono vei valot mennessän.

    T Pedro

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pedro. Paluu on päiväjunassa ja kestää bussimatkoineen jokusen tunnin, mutta sopiiko, että tuon kuvia, Pettereistä sun muista! Voi olla, että Penan ja Ristonkin tarina jatkuu.....

      Poista
  3. Muistorikasta matkaa! Jos tuot lunta niin mieluusti sellaista kuivakkaa, joka narahtelee jalan alla mut ei liukasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petriina. Pakattu on. Nyt vain odottelen iltalähtöä ja odottaminen on yleensä minulle varsin haastava olotila. En osaa alkaa mitään järkevää ja juna lähtee vasta illalla...

      Mepä katsomme minkälaista lunta on tarjouksessa.. ;-)

      Poista
  4. Ehkä tuo sananlasku "Kel onni on, se onnen kätkeköön" viittaa vain ihmisten kateuteen. Jos sitä onnea kovin toitottelee, niin aivan varmasti saa palautteen kateellisten ihmisten suusta ja näin ollen tulee omaankin onneen särö ja paha mieli. Samoin kuin "Itku pitkästä ilosta", ei iloakaan saa olla liian pitkään, kyllä aina joku kateellinen tai katkera naapuri tai tutun tuttu sen ilon karsii. Kokemusta on, mutta silti uskallan olla onnellinenkin - aina välillä :) Hyvää talvenaikaa Sinulle AnnaY.

    VastaaPoista