Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

”Mistä sinä Anna tiesit?”


”Sitä saa mitä tilaa”? (Tuntematon ajattelija)
Pitkin kevättä ja kesää ja osin alkusyksyä olin puuhastellut milloin minkin asian kimpussa ja väleen jo ihmetellyt mihin kaikkeen olinkaan sitoutunut. Alkusyksy meni kuitenkin rauhallisesti, että arvelin jo loppuvuodesta tulevan tyynen, mutta toisin kävi.

Minua on aina harmittanut ne kuuluisat eläkeläisten kiireet, ne kaikki harrastukset ja työrupeamat, missä osa ikäisistäni ystävättäristä on mukana. Yhtäkkiä ymmärsin olevani samanlainen, vaikka toisin olin vannonut. Olin huomaamattani ottanut syksyn mittaan vastaan kaksi palkkatyötä opiskelun, parin vapaaehtoistyön ja novellikokoelman viimeistelyn päälle. Voi herrajjestas sentään.

Tiistai-aamuna lojuin petissä ja lueskelin tyytyväisenä kuluneen vuoden allakkaa. Palkkatyöt oli saatettu kunniakkaaseen loppuun, viimeinen ilta syyslukukauden opiskelua oli takana ja oli ensimmäinen päivä joulukuussa, että allakassa ei kerta kaikkiaan ollut merkintää tekemisistä.

Mutta totuus kahahti naamalle aikas pian. Pomppasin lämpimästä petistäni melkein ilmaan, kun muistin, että toimittamani Samuli Parosen seuran joululehdykkä piti hakea kirjapainosta ja viedä postitettavaksi ja että olin luvannut laittaa seuran nettisivuille kirjoittajaryhmien jouluajatuksia.


Heitin lakisääteisen ja luvallisen heräämisajan jälkeen koneeseen kasan pestäviä vaatteita. Tyhjensin astianpesukoneen, laitoin riisipuuron uuniin hautumaan ja aloin ajatella.

Ei olisi pitänyt edes aloittaa, sillä muistin, että elämäkerran tilaaja oli saanut kirjat painosta maanantaina. Piti tarkistaa, että kaikki sen suhteen olisi kohdallaan. Onneksi oli, mutta soitto tilaajalle poiki lisäpuuhaa, sillä kasa kirjoja piti saada postiin. Viimeistään tiistaina, jotta ne ennättäisivät joululahjoiksi sukulaisille ja ystäville. Huoh..  Ennättivät sentään ajoissa, vaikka osa osoitteista olikin hakusessa.

Olen ylpeä siitä, että sain aikaan 164-sivuisen kirjan (kokoa A4) ihmiselle, jonka elämäntyö merkitsee monelle meistä tosi paljon, ja josta iso osa on käytössä myös tänä päivänä. Toimitin tekstin, muokkasin ja asemoin kuvat ja tein taiton painovalmiiksi. Neuvottelin painotyön hinnan ja -aikataulun, tarkistin kaksi vedosta, toisen niistä kuvien kontrastin ja valoisuuden muuttamisen takia.

Työn tilaaja sanoi olevansa hyvin, hyvin, hyvin tyytyväinen työn tulokseen.  Minäkin olen. Erityisesti siihen, että pääsin lähelle varsin mielenkiintoista ihmistä. Väleen minusta tuntui, että pääsin melkein hänen sieluunsa asti.  Ai miksikö? No siksi, että kun näytin hänelle ehdotukseni kirjan nimeksi, motoksi, kanneksi ja takakanneksi, hän nyökkäsi ja sanoi hiljaa: "Mistä sinä Anna tiesit?"

Ja nyt telakalle. Kirjoittamisesta. Joksikin aikaa. Leipokaa te toiset, minä lapan napaan riisiuunipuuroa. Kanelin, voin ja sokerin kanssa. Paitsi Tapanina. Silloin on muuta puuhaa. Vaikka… mistäpä senkään niin varmaksi tietää?

Teksti ja kuvat: AnnaY

3 kommenttia:

  1. Hei AnnaY!

    Kerroit samakasassa joulusilakoista ja sillisörsselistä.
    Tässä nyt varovaisesti kyselen... ovatko reseptisi kovinkin salaisia, onko mahdollisesti niitä saatavissa?

    Nyt tähän jouluun en uusia silakkareseptejä ehdi käyttämään / kokeilemaan, mutta... kevään silakkaonginnan saaliiseen voisin hyvinkin kokeilla.

    t.raija


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raija hyvä, eivät niin salaisia, ettenkö voisi ohjetta laittaa. Teen ne maanantaina ja laitan ohjeet blogiin, kun saan mukaan kuvat. Ohjeet sopivat myös suurille silakoille.

      Olen onkinut takavuosina Lauttasaaren sillalla. Yhtenä keväänä kalat olivat tosi isoja ja tein niistä uunisilakoita punaisen peston kanssa. Vihreä tillipesto sopii myös silakoille. Basilica mielestäni ei.

      Poista
  2. Jee! Kiitos!
    Odotan ohjeita ihan innolla! Vaikka, vasta keväällä niitä ois aikomus käyttää. Inkoon Barösundin sillalta olen silakoita käynyt onkimassa.
    t.raija

    VastaaPoista