Tavoistani poiketen

piipahdin tiistai-iltana viihteellä! Voi herrajjestas sentään, olihan menoa ja meininkiä! Arviolta kolmisenkymmentä henkeä oli asettautunut paremman elämän toivossa  Hotelli Levitunturin tanssiravintolaan. Naisia oli reilu enemmistö, varmasti yli puolet. Orkesteri oli Trio Tropicana ja illan teemana Naisten Valta, eli naistentanssit!

Vanha Hullu Poro

Musiikki oli kyllä ihan kelvollista tanssittavaksi, mutta kun minusta ei kerta kaikkiaan ole osallistumaan ”naisten hakuun”. Pelkäsin jääväni jalkoihin, niin vauhdikasta oli naisten rynnäkkö salin harvoja miehiä kohti. Join vissyä ja seurailin maailman menoa. Naiset juoksivat kilpaa.

Ja minä ajattelin, että miksi?

Kun olin istunut sitkeästi yksin tunnin verran, baaritiskiltä asteli pöytääni kohti herrahenkilö!

- Laitettaiskos me jatkossa eläkkeet yhteiselle tilille, oli hänen avausrepliikkinsä.

Katsoin miestä hölmistyneenä, hän näytti huomattavasti minua nuoremmalta. Mies istahti tuoliin vastapäätä, laittoi olutlasinsa pöydälle ja asetteli vatsansa paikoilleen. Sitä oli. - Mikset ole hakenut ketään tanssimaan?

En ennättänyt vastata kun mies jatkoi: - Eipä silti, samat äijät täällä istuu tähän vuojenaikaan illasta toiseen. Tuo pitkä partamies on kylän rikkain poikamies. Sillä on muutama vuokramökki tuossa parin kilometrin päässä. Yhessä se assuu itte. Parraimmassa. On muuten pirun nuuka. Entinen rekkakuski, puutavara-ajoa. Sillon kun sitä vielä oli. Kun täällä oli se kovin rakennuspuumi 90-luvulla, Ristolla oli niissä hommissa kolme rekkaa ajossa. Kuskasi rakennustarvikkeita. Mieki olin sillä kuskina. Mistäpäin olet? Mie olen Pena.

- Etelästä!

- Etelästä? Oletko ujo vai ylpeä?

- En tiedä, ujo kai, aluksi. Yritän olla kohtelias, sillä minua kiinnostaa milloin mies pääsee itse ”asiaan”. Siihen yhteiseen eläketiliin.

- Tanssitko, hän kysäisee.

- Sellaisia hitaampia mieluummin, vastaan ja toivon, että hänen tanssi-intonsa menee ohi.

- Mie en tanssi, Pena yllättäen tokaisee.

- Miksi sitten olet tällä?

- Naisia kattelemassa. Etelän tyttöjä, mies naurahtaa. - Ovat niin sen perhän, että.

- Niin minkä, kysyn, vaikka taidan jo arvata vastauksen.

Pena ei kuitenkaan vastaa kysymykseeni, vaan alkaa taas kehua Riston ominaisuuksia. Näen, että ”Risto” katselee pöytäämme päin ja hymyilee suu korvissa.

- Risto on kova poika. Se jaksaa vielä vaikka mitä vaikka on jo 65-vuotias. Kova poika ja kovasti naisten mieleen.

Minuun iskee piru. Alan kysellä Ristosta lisää. Kysyn josko mies jaksaisi kulkea tunturissa, kävellä rinteitä ylös ja alas. Lähtisi Pallas-Hetta vaellukselle tai kalareissulle Jäämerelle. Pena nyökkää Riston suuntaan ja hymyilee.

- Se on kova poika, Risto, se kyllä jaksaa vaikka mitä, Pena vielä vakuuttaa ja lähtee hakemaan toista tai kukaties viidettä olutta ja jää sille tielleen. Ans kattoo, miten homma jatkuu, mietin samalla kun näen Riston nousevan ja lähtevän toinen polvi jäykkänä pöytääni kohti.

Tunturin syrjä sunnuntaina.

- Laitettaskos me jatkossa eläkkeet yhteiselle tilille, hän aloittaa ja istuu lupaa kysymättä ähkäisten pöytääni ja asettelee jäykän jalkansa pöydän alle. - Mikset ole hakenut ketään tanssimaan? Perhana, kun tuo polvi on kipeä, meni rekkahommissa kuusi vuotta sitten ja on siitä saakka tehnyt kävelemisestä hankalaa. Otatko kahvit, mie en juo viinaa enkä syö pullaa. Pittää ottaa se makea muulla tavoin, Risto sanoo, katsoo kiinteästi rintojani ja vilkuttaa silmää.

- Tuota.. mun taksi tulee juur, sanoin, katsoin kelloani ja nousin lähteäkseni. 

- Hyvää yötä.

- Etkös sinä..? Penan perkele, kuului takaani, kun suunnistin eteiseen.

Kävelin Palkisiin. Kolme kilometriä. Yöllä, yhdentoista maissa. Ja nauroin ainakin puolet matkasta. Itselleni -ja kaikille muillekin.

Teksti ja kuvat AnnaY.

Kameran olin iltareissulla jättänyt kotiin.