Onneksi viiniä on vielä.
Sinä kirjoitit toissapäivänä, että
mielestäsi minun vapaa olemiseni on hienoa, ja että sinullä, sinulla on työssä raskasta.
Niin raskasta, että suunnittelit puhuvasi jo lääkärille jaksamisestasi. Sanoit,
että syksyt ovat sinulle aina käsittämättömän raskaita, ja että tämä syksy on
- taas kerran - raskaampi kuin aiemmat.
- taas kerran - raskaampi kuin aiemmat.
Kirjoitit, että haluaisit olla yksin jossain
korvessa. ”Nukkua viikon ja sitten vain olla. Vain olla!”
Ja mie vastasin
uskovani sen, että Sinulla on raskasta. Ja että mie puolestani toivon joskus, että
voisin olla kaksin jossain korvessa. Mutta se menee ohi, kun ei ajattele sen
enempää.
Eikä Palkinen edes ole erämaata saati korpea.
Vaikka ei se minua haittaa.
Eikä Palkinen edes ole erämaata saati korpea.
Vaikka ei se minua haittaa.
”Tämänkin hämärän olemme kadottaneet.
Kukaan ei nähnyt meitä käsikkäin tänä iltana,
sinisen yön tulviessa yli maan. Ikkunastani näin
Kukaan ei nähnyt meitä käsikkäin tänä iltana,
sinisen yön tulviessa yli maan. Ikkunastani näin
laskevan auringon juhlat kaukana vuorilla.
Joskus palanen aurinkoa hehkui kuparilanttina kädessäni.
Joskus palanen aurinkoa hehkui kuparilanttina kädessäni.
Minä muistelin sinua, ja tiedät kyllä
murheen joka ahdisti sieluani.
Missä olit silloin?
Keiden luona?
Mitä sanoja lausuit?
Miksi minut äkkiä valtaa tämä rakkaus
kun olen murheellinen ja sinä tunnut vieraalta?
Putosi kirja, jota luetaan aina hämärän tullen,
ja kuin piesty koira valahti viitta jalkoihini.
Aina, aina illoin sinä kaikkoat
sinne missä hämärä vyöryy ja nielee patsaat.”
murheen joka ahdisti sieluani.
Missä olit silloin?
Keiden luona?
Mitä sanoja lausuit?
Miksi minut äkkiä valtaa tämä rakkaus
kun olen murheellinen ja sinä tunnut vieraalta?
Putosi kirja, jota luetaan aina hämärän tullen,
ja kuin piesty koira valahti viitta jalkoihini.
Aina, aina illoin sinä kaikkoat
sinne missä hämärä vyöryy ja nielee patsaat.”
Pablo Neruda suom. Pentti Saaritsa
Meidän kummankin on vain pakko jaksaa. Sinun
ja minun.
Teksti ja kuvat: AnnaY
tuokin runo! sinullakin! jaksamista, anna.
VastaaPoistaKiitos siskotaivis, yksi merkittävä runo elämässäni, ellei merkittävin. Menetysteni mittavassa kaaressa.
PoistaJa minullakin! Rakas runo kymmenien vuosien ajalta.Mielelle ja ruumiille hyvää oloa toivon sinne pohjoiseen!
VastaaPoistaKiitos myrskysisko. Kun heräsin silmät umpeen muurautuneina, kello oli 7.12!! Olin nukkunut putkeen liki kymmenen tuntia... Tästä päivästä olo paranee! Olin illansuussa oudolla tavalla surullinen?
PoistaHmm.... hieno runo, en voi kieltää.
VastaaPoistaMutta lahjakkaasti ohititte tuon tärkeimmän. Ihmisen ja ihmisen pahoittuneen mielen!
t.raija
mihin mun kommi katosi...
Poistajaksamattomuutta, raija. en nykyöön jaksa ottaa kantaa enöö mihinkään.
vaiikka nythön saan oikein kuvan perstä levätä, kuus viikkoa, käsi kipsissä.
höh, on se että oikealla ei osaa kirjoittaah´kaan ilman vasenta!!! sain paremmat särkylääkkeet ja hoitoa eilen koirulassa, alkaa paremmin taas jaksaakin!
Poista