Miten se taas - näille urille?

Hurraa elämälle! ajattelin vielä eilen. Vaikka satoi. Edessäni oli taas uusi ja aivan ennen kokematon viikko! Jostain kumman syystä teki mieli silittää pöydille puhtaat liinat ja vaihtaa matot lattioille, vaikka minulla ei edes ole vaihtomattoja. Mutta....

"Tämä päivä oli kadota kokonaan.
Iloinnut en mistään, surrut mitään,
en mitään ollut noussut kiroamaan.
Polun varrella saniaisen näin kuolevan
- näin, enkä nähnyt.
Kahahti lehti - ikuisuutta en kuullut."
jne...(Juha Mannerkorpi)

Tänään on ollut tällainen päivä! Joskus näitä on. Tyhjänoloisia päiviä, joita täyttää näennäispuuhastelu. On nyppimistä ja napsimista. Pussinpohjien tutkimista; mitä sitä söis vai söiskö mitään? Epävarmuutta, väsymystä, ihmisen ikävää. Ihmisen ikävää?

Kuva: Tom Kalima

Onneksi painajaisunet kahdesta vasemmasta kädestä ja irronneesta jalasta ovat loppuneet. Näin kahtena yönä saman unen. Minulla oli kaksi vasenta kättä. Toinen käsi oli hullunkurisesti takaperin, mutta minua ei naurattanut yhtään. Unessa oli uhkaava ilmapiiri. Olin ahtaassa matalassa huoneessa ja oudot eläimet pyrkivät sisään. Ne raapivat ovea ja minä huusin, että eivätkö ne ymmärrä, että en voi avata, kun olen oikeakätinen.

Toisessa unessa, jonka senkin katselin varmuuden vuoksi kahteen kertaan, oikea jalkani mätäni ja irtosi. Kun kinkkasin unessa lääkärin luo, valkotakkinen hymähti jalalleni ja sanoi, että mädät oksat on aina karsittava pois.

Nyt ajan taas unissani autoa, vaikka minulla ei ole ajokorttia. Sekin on uni, joka toistuu jaksoittain. Joskus painajaisena ja pelkona kiinnijäämisestä, joskus salaisena ylpeytenä siitä että olen sen oppinut itse.

Unet ovat ihania ja kamalia. Painajaiset ravistelevat pahan kerran. Kun näkee unta, jossa näkee itsellään kaksi vasenta kättä, ei selitystä tarvitse etsiä unenselittäjiltä. Niin selvä on unen viesti. Vaikka tarkistin käteni heti herättyäni ja näin kaiken olevan ennallaan, tiesin oitis mitä alitajuntani tahtoi kertoa. Pikaisen tarkistuksen tein myös kun näin unta, että jalkani irtosi.

Ihmisen alitajunta on viisas. Se kertoo unen keinoin vaarakohdista, mutta jättää ihmisen itsensä varaan sen, miten varoituksen suhteen tulee toimia. Jos sitä vaan lepää laakereillaan ja antaa asian olla, uni toistuu tarpeeksi monta kertaa.

Kun lupasin itselleni hoitaa niin vasempaan käteen kuin oikeaan jalkaankin liittyvät asiat kuntoon, unet lakkasivat. Enää mun on mietittävä millä tavalla. Siinä taas auttaa se autolla ajaminen. Senkin minä osaan ilman autokoulua. Alitajuntani on sitä mieltä että osaan itse ratkaista ongelmani. Niin kuin osaavat kaikki, jos vain jaksavat ja haluavat sen tehdä.  Toki asioissa auttaa, jos niistä on mahdollista keskustella joko ammattilaisten tai empatiakykyä omaavan ystävän kanssa, mutta itse on aikuisen ihmisen asiansa lopulta ratkaistava, vaikka neuvojia joskus on yli oman tarpeen. 

On helppo neuvoa, mutta neuvojat eivät aina tule ajatelleeksi, että he ottavat silloin vastuuta toisen elämästä ja päätöksistä. Voi toki sanoa, että tuo pusero ei sovi sinulle alkuunkaan, mutta menepä sanomaan, että jätä se ihminen tai pidä tuo. Tai vaihda työpaikkaa ja/tai ammattia.

Huoh..? Miten se taas -näille urille….?

Teksti ja ylempi kuva AnnaY
Variskuvan alla olevasta linkistä pääse tutustumaan Tom Kaliman kirjalliseen tuotantoon.