Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Toisinajatteleva toisinajattelija



Eilisen ensimmäisellä lenkillä kirjaimellisesti törmäsin yli kolmikymmenpäiseen porotokkaaan. Jalkani luiskahti jyrkässä alamäessä ja kierin jonkun matkaa alaspäin päätyen melkein porojen syliin. Ensimmäinen ajatus koski kameraa, toinen oikean jalan nilkkaa. Jäin istumaan polun reunaan, avasin repun ja kokeilin kameraa. Helpotuksen huokaus! Se oli kunnossa. Seuraavaksi kenkä ja sukka pois ja hetki lumihierontaa, sukka ja kenkä takaisin ja varovainen ylösnousu. Pisti, mutta toimi! Jatkoin matkaani.

Porotokka oli laiduntanut eteenpäin ja kohtasin sen uudelleen pitkän suoran päässä. Laskin päät, tai  ”persiat”, sillä ne kalvoivat syötävää ohuen lumikerroksen alta. Pääsin kolmeenkymmeneenkahteen. Yksi laumasta kulki  hiihtouraksi hissunkissun muuttuvan purupolun  toista puolta. Se oli erivärinen kuin toiset

Taas ajauduin ajattelemaan ja taas toisin. Oliko se erilainen ajettu lauman sivuun, vai oliko se itse päättänyt kulkea omia polkujaan? Kysyin porolta sen omaa mielipidettä ääneen. Se ei edes vilkaissut minuun, saati vastannut, mutta ohikulkeva naiskolmikko katsoi minuun hämmästyneenä ja iski kävelysauvojaan napakasti puolijäiseen polunpintaan. Siinäpä iskevät, ajattelin. Sitä en sentään sanonut ääneen, mutta päätin samantien, että se erilainen poro oli valinnut oman puolensa ihan itse. Niin kuin monet erilaiset valitsevat.

Toki on myös niitä, jotka suljetaan pois laumasta toisten toimesta ja se on väärin, mutta se ei ole, että itse ei halua kuulua laumaan. Varsinkin, jos jossakin vaiheessa huomaa olevansa täysin vääränlaisten joukossa, väärässä laumassa, ja jumal`avita menossa vielä täysin vikasuuntaan.

Pirullisinta ihmisissä on, että jotkut katsovat olevansa oikeutettuja tunkeutumaan seuraan kuin seuraan ja ottavat naapuripöydistä kantaa käynnissä oleviin keskusteluihin omine mielipiteineen. Ja kun heille ei vastaa, he loukkaantuvat ja sanovat katkerina: Eikö seura kelpaa! Sellaisten sietäisi ajatella, ennen kuin huutelevat vieraisiin pöytiin, se tapa kun kertoo vain huutelijasta itsestään, eikä välttämättä hyvää!

Miten minä nyt tähän päädyin, kun alun perin piti puolustamani oman tiensä valinneita? 

Siksi vissiin, että on tämän reissun toiseksi viimeinen aamu, ja siitä(kin) on kipeä olo. Nilkka on hieman turvoksissa. Tänään ei kävellä – ainakaan paljoa. No, onkin siivouspäivä ja huomenna etelän kotiin. Eilinen oli silti hyvä päivä, niin kuin nämä kaikki muutkin. 

Sillä eilisen paras yllätys oli Selänpesijän tapaaminen. Annoin hänelle pussillisen Takkatulen sytyttäjän tuomia muikkuja ja siikaa, sillä en halunnut kuljettaa hienosti pakattuja ja pakastettuja kaloja sittenkään etelään. Mitäpä ne siellä…

Teksti ja kuvat: AnnaY

6 kommenttia:

  1. Toivottavasti, olet kunnossa, AnnaY! Poroissa ja ihmisissä vissin samanlainen piirre. Joskus haluaa pysyä erossa muista, joskus joutuu eroon muista. Joskus yksinäistä ei hyväksytä ryhmäänkään, vaikka katsoit asiaa toisesta näkökulmasta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milena. Jalka kipuilee hieman, mutta aion käydä tän reisun viimeisen metsälenkin tuossa illansuussa, ennen saunaa.

      Kirjoitin vapaaehtoisen vetäytymisen näkökulmasta, sillä olen kuullut monen ihmisen sanovan, että haluaa enemmän omaa aikaansa itselleen. Siinä asiassa en ole ainoa.

      Se, johtaako eristäytyminen erakoitumiseen ja siitä kumpuavaan yksinäisyyden tunteeseen, onkin sitten toinen asia. Rajanveto kannattaa tehdä selväksi itselleen, eikä ainakaan ruikuttaa yksinäisyyttä, jos erakoituu omasta halustaan.

      Tämä on valtavan mielenkiintoinen asia, sillä muistan äitini. Oman ajan varaaminen vain omaan käyttöön muuttui hänen kohdallaan erakoitumiseksi ja yksinäisyyden valitusvirreksi, sillä hän kieltäytyi lopulta kaikesta. Toki hänellä oli siihen oikeus, mutta silloin ei ole sopivaa valittaa.

      Poista
  2. Voi surkeus miten Sinulle kävi, mutta eipä se onneksi ajatuksen juoksua tai kuvaamistasi haitannut. Kivaa pohdintaa ja minua nauratti kun sanoit että kysyit poron mielipidettä asiasta ja arvasin heti ettei se korviaan sulle lotkauttanut ja näytti kyllä mielestäni ihan tyytyväiseltä yksinkulkijalta mutta surullisesti yksinäiseltä silti.

    Erakkomaisuuteni olen OSAKSI valinnut itse, osaksi se on luonnon valintaa, mutta syyt pidän omassa tiedossani. Kaikille ei ole suotu kaikkea. Silti olen hyvin sosiaalinen eläin, eli kaipaan kipeästi seuraa ja toista ihmistä ja ihmispentu tai pentuja onkin taas onneksi tulossa lomaviikolla ja mikäs sen ihanampaa..

    Kaiken lisäksi luin tuon kamerasi alkuun kamaraksi ja ajattelin että kylläpä Anna sanoi taas hauskasti..

    VastaaPoista
  3. Kiitos Mustissisko. Nii-in, vanhuus (?) ei tule yksin. Kaatuilen, vaikka toivoisin "lankeavani". Mun mielestä tuo poro ei näytä lainkaan surullisen yksinäiseltä, minulla on siitä muitakin kuvia ja se kyllä katsoo hyvin itsetietoisesti ympärilleen.

    Hieno lause tuo "Kaikille ei ole suotu kaikkea." Se on syvästi viisas ja tarpeen sisäistää minunkin aina silloin kun kapinahenki nostaa päätään.

    Kyllä minäkin - tottakai - kaipaan joskus kipeästi seuraa ja toista ihmistä, joka pesisi vaikkapa turpeen pois selästä, mutta sitten muistutan itseäni, että ruikutus pois, oma valinta!

    Kameran tarkistamisesta on tullut tapa, kuvaaminen on niin tärkeä harrastus. Yhtä tärkeä kuin kirjoittaminen.

    VastaaPoista
  4. mukavaa on että kuvaat ja kirjoitat.
    täällä aina lukemassa!
    ja hyvää alastulomatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siskotaivis. Tätä vaan jatkuu ja jatkuu, kaikesta huolimatta. Välillä jo ajattelen lopettaa, ja sitten taas jatkan ja ajattelen että pitäähän sitä antaa ... tai .. no.. mitäpä siitä. Mukavaa että luet ja pidät kirjoituksistani ja kuvistani.

      Poista