Juna keinuttaa vielä kehoa. Erilainen vuode tuntuu selkärangassa. Heräsin kuukkelin ääneen. Tirskahdukseen ja vihellykseen. Olen onnellinen, että se on asettunut äänimuistoihini.
Suomi on pitkä maa; eilen Levillä lunta, Rovaniemellä maa
musta, Oulussa lunta, taas Oulun jälkeen sulaa. Pitkin matkaa valkoisuus
vaihteli vyöhykkeinä, kunnes pimeni. Liukasta kotitiellä. Täysikuu.
Matkalaukku odottaa suu ammollaan eteisen lattialla. Ennen sentään purin laukut ja järjestin tavarat paikoilleen heti tultuani. Vaikka aamuyöllä.
Hyvä on olla täällä, vaikka kaipaan jo takaisin.
On se vaan jännää, miten jo oven avauksessa loputkin arjen
asiat hyökyvät päälle. Osa istuu olkapäälle jo Pännäisissä. Muutama rojahtaa
syliin Seinäjoella ja loput odottavat kotioven sisäpuolella, ja ovat hiljaa
vain siihen saakka kun saan takin päältä. Sitten ne jo alkavat vaatia huomiota
osakseen.
Mietin junassa, miten ihanaa ja samalla hankalaa on elää
kahden paikan loukussa. Onkohan tunne samanlainen, jos elää kahden miehen tai
naisen loukussa?
Kun on toisen luona kaipaa kotiin ja kotona kaipaa sen toisen
luo?
Minulla on toinen jalka pohjoisessa, toinen täällä. Palkisissa maailma on toinen. Koen siellä oloni vapaaksi,
enkä edes tiedä mistä. Täällä on arki, Palkisissa tuntuu olevan aina sunnuntai.
Kotona täyttyvät perustarpeet, ja soppa kiehuu punaisessa puolalaisessa
emalikattilassa. Palkisissa saan ylimääräisen annoksen kermavaahtoa kakun
päälle ja kinuskikastiketta kaupantekijäisiksi.
Entäs jos minulla olisi mahdollisuus muuttaa kokonaan
Palkisiin? Hapantuisiko kerma pidemmän päälle? Tulisiko kinuskikastikkeesta kovaa
ja kokkareista? Tulisiko kakusta ajanoloon kuivaa? Maistuisiko keitto samalta kuin
aina, vaikka siinä kuinka olisi papuja ja paprikoita, punasipulia ja chiliä. Niin
kuin etelän soppa välillä tekee? Tuttuudellaan.
Jaahas. Pitää tästä käydä matkalaukun kimppuun. Ja
ART-Hämeen. Ja pyykinpesun. Ilontytölle
pitää soittaa, että maailman kärsivällisin ystävä on hankkinut meille
sirkusliput kahden viikon päähän. Että valmistautuu. Hänestä odottaminen on
ihanan kärsimätöntä. ”Se kutittaa aivoja” hän sanoo.
Pirskatti sentään, kalenteri esiin ja heti! Kokouksia ja
koulutusta! Tekstit seuraavaan Luovan kirjoittamisen työpajaan on saatava
viimeistellyiksi. Esseetä luovuudesta on vielä viilattava torstain kirjalista
iltaa varten ja uusittava kuntosalikortti toiseksi kuukaudeksi. Huoh..
rooibosteetä mukiin. Kyllä se taas tästä.
Teksti ja kuvat: AnnaY
Ymmärrän tunteesi, AnnaY. Olen ollut viikon syyslomalla ja huomenna pitää taas nousta kuuden maissa. Olisiko loma tuntunut yhtä ihanalta, ellen tietäisi, että työkiireet odottavat? Vaihtelu virkistää mieltä ja sielua...
VastaaPoistaNiin Milena. On se jännää, että tuntee samanlaista vastuuta näistä "harrastusvastuista", joihin on lupautunut, kuin työstä aikanaan. Ja loma niistä tuntuu lomalta. Paluu arkeen on edessä, mutta onneksi mun ei tarvitse herätä enää kuudelta. Ellen halua.
PoistaTsemppiä työhön ja aikaisiin herätyksiin. Ja tottakai, kirjoittamiseen!
En tiedä kahden-naisen suhteen loukusta, (neljän kyllä, aikoinaan) mutta oman asunnon ja jonkun toisen asunnon välisen matkamietteet muistan hyvin, silloisten tunteiden ollessa aina samankaltainen kuin tuossa yllä kuvaat.
VastaaPoistaAikakautta kesti elämässäni 1989 - 2011 asti, nyt onneks jo laantunut.
Hotellihuoneissa asuminen reissutöiden aikaan hieman tuosta poikesivat, mutta vain hieman ja olivat paljon tylsempiä ja kylmiä kortteereita.
Onneksi en ole juurikaan ollut reissutöissä. Sen mitä kiersin, asuin kelpo hotelleissa, mutta tylsiähän ne olivat. Jotenkin samanlaisia kaikki. Ja kulkeminen rasitti, se vähäkin.
PoistaNää mun oli niitä Demo esittely hommia joten hotellit oli ihan normaali tasoa, ja firma maksoi.
PoistaMutta kylmiä ja koleita silti, heti kun oven kiinni vetäisi.
Ainoo lämmin paikka oli sänky, sen pehmeän peiton alla, kirja ja tilkka konjakkia...
Matkustajakodit muu reissutyössä tappauset taas erikseen.
Kyllä se varmaan niin olisi, että asiat alkaisivat tuntumaan arkisilta, jos aina olisit pohjoisessa. Kesääkin on aina mahtavampi odotella, kun talvi on välissä, osaa antaa arvoa kesän ihanuudelle. Kahdesta miehestä en osaa sanoa, mutta yksikin mies, on ihanaa, kun välillä saa olla ihan itsensä kanssa, mutta kaipuu yhdessäoloon tulee aika pian, siis tuntuu siltä että olisi kiva olla yksin, mutta kun on yksin, niin tuntuu että olisi kiva olla kaksin. Me ihimiset ollaan niin kummallisia. mukavaa talaven tuloa!
VastaaPoistaSaas nähdä miten viihdyn talvella, kun tähänastinen viihtyminen on perustunut metsään ja tunturiin. Kävelemiseen ja kiipeämiseen. Hiihtäminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta, mutta lumikenkiä olen jo harkinnut! Ilisihan se.. ihana, oma mies, mutta kun on osansa valinnut niin ei auta valittaa. Onneksi ympärillä on hyviä ystäviä, joiden kanssa viihtyy. Ja tekemistä väleen liiankin kanssa. Me ihmiset ollaan aikamoisia pähkäilijöitä. :)
PoistaPähkäilystä huolimatta tai juuri sen vuoksi kiva juttu ja olen joutunut ajattelemaan tätä samaa ..suo siellä vetelä täällä, ikuinen hemmottelu vaihtuu kiukutteluksi ja huolenpito saarnaamiseksi, tosin papista olen aina haaveillutkin, mutta turhaan:)
VastaaPoistaNyt paistaa aurinko ja on kauniimpaa kuin konsanaan keväällä, ehkä siksi että se ei kuulu ikäänkuin vuoden aikaan. Kaunista pyhäpäivää Annalle.
Niinkuin jo Plättyselle sanoi, pähkäilijöitähän me. Joskus tuntuu, ettei osata päättää edes sitä, laitetaanko näkkileivälle voita reiälliselle vai tasaiselle pinnalle. Pappi vois olla paikallaan - mene tiedä! Hieno päivä, meni pari tuntia ulkona ja tuntui oikeasti keväältä. Kiitos toivotuksesti, Sinullekin monia monia kauniita pyhäpäiviä. Arjesta huolimatta!
PoistaKiitoksia:)
PoistaPähkäilyä se on elämä täälläkin residenssissä,mutta joltakin osin olen jo ratkaisuni tehnyt.Sitä en tiedä onko hyvä ratkaisu,mutta huono ei ainakaan:) Onko niitä välimuotoja?
VastaaPoistaIloa ja valoa elämääsi Anna!Ja kohtahan on jo Joulu....
Pähkäilyä joskus on koko elämä. Sen miettimistä tekikö oikein vai väärin ratkaistessaan elämänsä tarpeita. On se jännää, miten luulee kypsyneensä ja tietävänsä monta asiaa paremmin kuin nuorempana. Eikä sittenkään tiedä. Onko välimuotoja, vai ovatko välimuodot niitä kompromisseja, joita itsekukin tekee tänän tästä?
PoistaKiitos myrskysisko, valoa ja iloa myös Sinun elämääsi. Joulu, voi herrajjestas sentään!!
Olisiko mahdollista olla joskus pohjoisessa pitempään, kuukausi, ehkä useampikin?
VastaaPoistaOn toki ja tarkoitukseni onkin viipyä jatkossa siellä ainakin kaksi viikkoa kerrallaan. Jo matkojenkin vuoksi. Tämän ensimmäisen vuoden haluan olla joka kuudes viikko ja katsoa kaikki vuodenajat, jotta voin päättää milloin haluan viikkoni viettää. Ja jos kompastun jossakin rahakasaan, mikä lienee silkkaa haavetta (?), aion ostaa talosta toisenkin osuuden, jos vain saatavissa on.
PoistaJännä tuo ihmismieli. Siskoni on ollut naimisissa Saksassa 50 v ja sanoo olevansa onnellisin matkalla joko Saksaan tai Suomeen. Itse olen vaihdellut asuinsijaani harvakseltaan. Mutta aina näin syksyisin haluaisin mennä lämpimään, en tykkää runtata vaatteita päälleni talvisin, pipot ja rukkaset ym ahistaa.
VastaaPoistaHienoa, jos saisit pidennettyä noita aikoja Lapissa, ehtisit rentoutua paremmin ja kotoutua. Olen kyllä pikkuisen kade kun pääset porojen seuraan, musta ei enää olisi hiihtäjäksi, senverran hengästyttää liikkuminen.
Ymmärrän sisartasi. On se vain jännää, miten voi viihtyä junassa matkalla toiseen paikkaan. Luen ja makoilen menomatkalla yön yli makuuvaunussa. Unta en juurikaan kolkkeelta saa. Kotiin palaan yleensä päivällä.
PoistaEn miekään hiihdä, tai ajattelin kyllä kokeilla. Vuokrasuksilla. Niihin saa juur oikeanlaisen voitelun. Luulen että jatkossa keskityn enemmän siihen, että olen pohjoisessa keväästä syksyyn, jos saan vaihdettua viikkoja toisten omistajien kanssa. No - aika näyttää. Senkin.
Voi olla, että minua aletaan siellä pitää höpsönä vanhana eukkona, joka kulkee pitkin metsiä ja puhelee poroille ääneen.