Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Takinkääntäjä kääntyilee


Juna keinuttaa vielä kehoa. Erilainen vuode tuntuu selkärangassa. Heräsin kuukkelin ääneen. Tirskahdukseen ja vihellykseen. Olen onnellinen, että se on asettunut äänimuistoihini.

Suomi on pitkä maa; eilen Levillä lunta, Rovaniemellä maa musta, Oulussa lunta, taas Oulun jälkeen sulaa. Pitkin matkaa valkoisuus vaihteli vyöhykkeinä, kunnes pimeni. Liukasta kotitiellä. Täysikuu.

Matkalaukku odottaa suu ammollaan eteisen lattialla.  Ennen sentään purin laukut ja järjestin tavarat paikoilleen heti tultuani. Vaikka aamuyöllä.

Hyvä on olla täällä, vaikka kaipaan jo takaisin.

On se vaan jännää, miten jo oven avauksessa loputkin arjen asiat hyökyvät päälle. Osa istuu olkapäälle jo Pännäisissä. Muutama rojahtaa syliin Seinäjoella ja loput odottavat kotioven sisäpuolella, ja ovat hiljaa vain siihen saakka kun saan takin päältä. Sitten ne jo alkavat vaatia huomiota osakseen. 

Mietin junassa, miten ihanaa ja samalla hankalaa on elää kahden paikan loukussa. Onkohan tunne samanlainen, jos elää kahden miehen tai naisen loukussa? 
Kun on toisen luona kaipaa kotiin ja kotona kaipaa sen toisen luo? 

Minulla on toinen jalka pohjoisessa, toinen täällä. Palkisissa maailma on toinen. Koen siellä oloni vapaaksi, enkä edes tiedä mistä. Täällä on arki, Palkisissa tuntuu olevan aina sunnuntai. Kotona täyttyvät perustarpeet, ja soppa kiehuu punaisessa puolalaisessa emalikattilassa. Palkisissa saan ylimääräisen annoksen kermavaahtoa kakun päälle ja kinuskikastiketta kaupantekijäisiksi.

Sitäkö se on kahden ihmisen kanssa eläminen?

Entäs jos minulla olisi mahdollisuus muuttaa kokonaan Palkisiin? Hapantuisiko kerma pidemmän päälle? Tulisiko kinuskikastikkeesta kovaa ja kokkareista? Tulisiko kakusta ajanoloon kuivaa? Maistuisiko keitto samalta kuin aina, vaikka siinä kuinka olisi papuja ja paprikoita, punasipulia ja chiliä. Niin kuin etelän soppa välillä tekee? Tuttuudellaan.

Jaahas. Pitää tästä käydä matkalaukun kimppuun. Ja ART-Hämeen.  Ja pyykinpesun. Ilontytölle pitää soittaa, että maailman kärsivällisin ystävä on hankkinut meille sirkusliput kahden viikon päähän. Että valmistautuu. Hänestä odottaminen on ihanan kärsimätöntä. ”Se kutittaa aivoja” hän sanoo.

Pirskatti sentään, kalenteri esiin ja heti! Kokouksia ja koulutusta! Tekstit seuraavaan Luovan kirjoittamisen työpajaan on saatava viimeistellyiksi. Esseetä luovuudesta on vielä viilattava torstain kirjalista iltaa varten ja uusittava kuntosalikortti toiseksi kuukaudeksi. Huoh.. rooibosteetä mukiin. Kyllä se taas tästä.

Teksti ja kuvat: AnnaY

16 kommenttia:

  1. Ymmärrän tunteesi, AnnaY. Olen ollut viikon syyslomalla ja huomenna pitää taas nousta kuuden maissa. Olisiko loma tuntunut yhtä ihanalta, ellen tietäisi, että työkiireet odottavat? Vaihtelu virkistää mieltä ja sielua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Milena. On se jännää, että tuntee samanlaista vastuuta näistä "harrastusvastuista", joihin on lupautunut, kuin työstä aikanaan. Ja loma niistä tuntuu lomalta. Paluu arkeen on edessä, mutta onneksi mun ei tarvitse herätä enää kuudelta. Ellen halua.
      Tsemppiä työhön ja aikaisiin herätyksiin. Ja tottakai, kirjoittamiseen!

      Poista
  2. En tiedä kahden-naisen suhteen loukusta, (neljän kyllä, aikoinaan) mutta oman asunnon ja jonkun toisen asunnon välisen matkamietteet muistan hyvin, silloisten tunteiden ollessa aina samankaltainen kuin tuossa yllä kuvaat.
    Aikakautta kesti elämässäni 1989 - 2011 asti, nyt onneks jo laantunut.

    Hotellihuoneissa asuminen reissutöiden aikaan hieman tuosta poikesivat, mutta vain hieman ja olivat paljon tylsempiä ja kylmiä kortteereita.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en ole juurikaan ollut reissutöissä. Sen mitä kiersin, asuin kelpo hotelleissa, mutta tylsiähän ne olivat. Jotenkin samanlaisia kaikki. Ja kulkeminen rasitti, se vähäkin.

      Poista
    2. Nää mun oli niitä Demo esittely hommia joten hotellit oli ihan normaali tasoa, ja firma maksoi.
      Mutta kylmiä ja koleita silti, heti kun oven kiinni vetäisi.
      Ainoo lämmin paikka oli sänky, sen pehmeän peiton alla, kirja ja tilkka konjakkia...
      Matkustajakodit muu reissutyössä tappauset taas erikseen.

      Poista
  3. Kyllä se varmaan niin olisi, että asiat alkaisivat tuntumaan arkisilta, jos aina olisit pohjoisessa. Kesääkin on aina mahtavampi odotella, kun talvi on välissä, osaa antaa arvoa kesän ihanuudelle. Kahdesta miehestä en osaa sanoa, mutta yksikin mies, on ihanaa, kun välillä saa olla ihan itsensä kanssa, mutta kaipuu yhdessäoloon tulee aika pian, siis tuntuu siltä että olisi kiva olla yksin, mutta kun on yksin, niin tuntuu että olisi kiva olla kaksin. Me ihimiset ollaan niin kummallisia. mukavaa talaven tuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä miten viihdyn talvella, kun tähänastinen viihtyminen on perustunut metsään ja tunturiin. Kävelemiseen ja kiipeämiseen. Hiihtäminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta, mutta lumikenkiä olen jo harkinnut! Ilisihan se.. ihana, oma mies, mutta kun on osansa valinnut niin ei auta valittaa. Onneksi ympärillä on hyviä ystäviä, joiden kanssa viihtyy. Ja tekemistä väleen liiankin kanssa. Me ihmiset ollaan aikamoisia pähkäilijöitä. :)

      Poista
  4. Pähkäilystä huolimatta tai juuri sen vuoksi kiva juttu ja olen joutunut ajattelemaan tätä samaa ..suo siellä vetelä täällä, ikuinen hemmottelu vaihtuu kiukutteluksi ja huolenpito saarnaamiseksi, tosin papista olen aina haaveillutkin, mutta turhaan:)

    Nyt paistaa aurinko ja on kauniimpaa kuin konsanaan keväällä, ehkä siksi että se ei kuulu ikäänkuin vuoden aikaan. Kaunista pyhäpäivää Annalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin jo Plättyselle sanoi, pähkäilijöitähän me. Joskus tuntuu, ettei osata päättää edes sitä, laitetaanko näkkileivälle voita reiälliselle vai tasaiselle pinnalle. Pappi vois olla paikallaan - mene tiedä! Hieno päivä, meni pari tuntia ulkona ja tuntui oikeasti keväältä. Kiitos toivotuksesti, Sinullekin monia monia kauniita pyhäpäiviä. Arjesta huolimatta!

      Poista
  5. Pähkäilyä se on elämä täälläkin residenssissä,mutta joltakin osin olen jo ratkaisuni tehnyt.Sitä en tiedä onko hyvä ratkaisu,mutta huono ei ainakaan:) Onko niitä välimuotoja?
    Iloa ja valoa elämääsi Anna!Ja kohtahan on jo Joulu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkäilyä joskus on koko elämä. Sen miettimistä tekikö oikein vai väärin ratkaistessaan elämänsä tarpeita. On se jännää, miten luulee kypsyneensä ja tietävänsä monta asiaa paremmin kuin nuorempana. Eikä sittenkään tiedä. Onko välimuotoja, vai ovatko välimuodot niitä kompromisseja, joita itsekukin tekee tänän tästä?

      Kiitos myrskysisko, valoa ja iloa myös Sinun elämääsi. Joulu, voi herrajjestas sentään!!

      Poista
  6. Olisiko mahdollista olla joskus pohjoisessa pitempään, kuukausi, ehkä useampikin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toki ja tarkoitukseni onkin viipyä jatkossa siellä ainakin kaksi viikkoa kerrallaan. Jo matkojenkin vuoksi. Tämän ensimmäisen vuoden haluan olla joka kuudes viikko ja katsoa kaikki vuodenajat, jotta voin päättää milloin haluan viikkoni viettää. Ja jos kompastun jossakin rahakasaan, mikä lienee silkkaa haavetta (?), aion ostaa talosta toisenkin osuuden, jos vain saatavissa on.

      Poista
  7. Jännä tuo ihmismieli. Siskoni on ollut naimisissa Saksassa 50 v ja sanoo olevansa onnellisin matkalla joko Saksaan tai Suomeen. Itse olen vaihdellut asuinsijaani harvakseltaan. Mutta aina näin syksyisin haluaisin mennä lämpimään, en tykkää runtata vaatteita päälleni talvisin, pipot ja rukkaset ym ahistaa.
    Hienoa, jos saisit pidennettyä noita aikoja Lapissa, ehtisit rentoutua paremmin ja kotoutua. Olen kyllä pikkuisen kade kun pääset porojen seuraan, musta ei enää olisi hiihtäjäksi, senverran hengästyttää liikkuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sisartasi. On se vain jännää, miten voi viihtyä junassa matkalla toiseen paikkaan. Luen ja makoilen menomatkalla yön yli makuuvaunussa. Unta en juurikaan kolkkeelta saa. Kotiin palaan yleensä päivällä.

      En miekään hiihdä, tai ajattelin kyllä kokeilla. Vuokrasuksilla. Niihin saa juur oikeanlaisen voitelun. Luulen että jatkossa keskityn enemmän siihen, että olen pohjoisessa keväästä syksyyn, jos saan vaihdettua viikkoja toisten omistajien kanssa. No - aika näyttää. Senkin.

      Voi olla, että minua aletaan siellä pitää höpsönä vanhana eukkona, joka kulkee pitkin metsiä ja puhelee poroille ääneen.

      Poista