Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Huoh… ei nukuta



Pitää etsiä iloa sieltä mistä sitä löytää. Kakkukapasta, kukkakaupasta. Kynttilöistä.

Kuljen pää kumarassa. ART-Häme on ohi, mutta sen aiheuttama stressi valvottaa vielä. Jälkistressi. Päässä pyörii kysymyksiä. Mitä olisi vielä pitänyt tehdä seuran näkyvyyden parantamiseksi? Niskaa painaa ikeen lailla sekin, että toisen yhdistyksen tilinpäätös on työn alla. Pienihän se, helppotekoinen, mutta tehtävä kuitenkin.

Työpöydällä makoilee napakampaa otetta odottamassa ystäväni Ahdin elämäntarina. Se pitäisi editoida, kuvittaa, ja saattaa painokuntoon viikolle 45. Kahden viikon päässä odottavan Repliikeistä dialogiksi-koulutuksen ennakkotehtävä tuntuu mahdottomalta, pitäisi kirjoittaa kahden liuskan dialogi jossa keskustelijat eivät ymmärrä toisiaan. Puhumattakaan Luovan kirjoittamisen kurssin ennakkotehtävistä, jotka ovat jonossa max. kymmenliuskaisina tekstikokonaisuuksina.

Pohjoisessa otetut 145 valokuvaa pitäisi käsitellä, lajitella ja ”mapittaa” koneen kansioihin.

En saa nukutuksi. Toinen yö peräkkäin meni harakoille, mutta sain onneksi luettua kertaalleen Taija Tuomisen kirjan ”Minusta tulee kirjailija”. Kuluu kahvia ja Rooibos-teetä. Valvoessa on valmistunut kaksi sukkaparia. Tai oikeastaan kaksi puolikasta, sillä kudoin kaksiin päkiän kohdalta pohjistaan puhjenneisiin uudet terät ja sukista tuli kuin uudet. 

Olen villasukkien suurkuluttaja. Pidän sukkia yötäpäivää. Paitsi juhannusyönä. Nukkumasukat ovat äidin aikoinaan kutomia, käytössäni hiutuneita ja vanuttuneita. Pehmoisia.

Minulla on liian paljon ajateltavaa. Sekin, että kirjamessuilla suurimmat seinillä olevat valokuvat kertoivat, että kirjailijat ovat varsin nuoria ja kauniita. Kaikki. Minulla mitään saumaa….

Tämä syksy? Eilisen satoi vettä. Maa puistoissa on mustaa, kuin karrelle palanutta. Kulottunut ruoho makaa likaisenruskeana eikä edes yritä olla mitenkään elossa. Puut ovat kääriytyneet viluviittoihin ja naakat, naakat ovat vallanneet taas kirkonkaton ja istuvat apeina kukin omalla laatallaan. Nokkaisevat, jos toinen yrittää  kylkeen. Ihmisetkin? Nokkivat toisiaan. Kaikkea sitä… 

Onneksi pohjoisessa odottaa oma suojelusenkeli!

Teksti ja kuvat: AnnaY

8 kommenttia:

  1. Huomenta! Täällä toinen aamuvirkku. Ei anneta periksi! Minullakin pitkästä aikaa uusi romaani aluillaan, vaikkei entisistäkään yksikään kustantaja ole kiinnostunut. Jos saan tämän kokoon, saattaisin julkaista oma- tai puolikustanteena,

    Olet taatusti yhtä hyvä, parempikin kirjoittaja kuin ne messujen seinällä keekoilevat nuoret kirjailijat. Päinvastoin kuin heistä monen, sun ei tarvitse tukeutua alatyyliin eikä rivouksiin, saat sanomasi perille muutenkin. Tekstisi on tuoretta ja elävää, tarinoistasi tulee lämmin ja kotoinen olo. "Puut ovat kääriytyneet viluviittoihin ja naakat..." Oli iloa lukea tätä heti uuteen aikaan herättyäni! Kiitos! .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei anneta periksi Petriina, si sitte millään. Nukutaan kun uni tulee ja muulloin kirjoitetaan. Kirjoittaminen on kuitenkin "se juttu" niinkuin sanotaan. Kustantaminen on pelkkää bonusta. Oma- ja puolikustanteita voi julkaista, sillä kustannuskenttä on muuttunut suuresti. En edes tiedä, josko haluaisin jonkin suuren kustantamon "talliin". Saattaisi tulla liikaa paineita ja tämä ei suinkaan tarkoita, että "happamia, sanoi kettu.." sillä käsikirjoitukseni on edelleen matkoilla.

      Kiitos ystävällisistä sanoistasi, ne ilahduttivat mieltä jo eilen, mutta Ahdin kässäri teetti niin paljon työtä, että en jaksanut keskittyä kirjoittamaan tänne. Kiitos ja Kiitos!

      Poista
  2. Pakkopullana ei kirjoittaminen kuitankaan taida maistua tai ainakaan se ei taida edistyä väkisin yrittämällä. Pitää olla se kunnoon fiilinki että saisi jotakin aikaiseksi, tai ainakin mulla on näin. Se koskee kyllä paljon muitakin tapahtumia kuin pelkästään kirjoittamista.

    Otan osaa tuohon huonoon nukkumiseesi. Mulla on ollut onni nukkua hyvin pitkä aikaa, paitsi se täysikuun odotuksen aika.

    Nyt kuitenkin taloyhtiö on saanyt vuosikaudet pimeänä olleen pihavalon toimimaan ja sen loiste keittiöni ikkunan kautta ja verhojen läpi on haitannut kunnollista, syvän unen nukkumistani jo kolmen viikon ajan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työt ovat töitä ja ne pitää kirjoittaa, vaikka "pakkopullanakin". Sanotaan myös, että jos haluaa kehittyä kirjoittajana, on kirjoitettava joka päivä jotakin. Hyvää tai huonoa tekstia, sen ei ole väliä, mutta kirjoittamisella itsellään on. Sitä ohjetta yritän noudattaa.

      Uskon, että nukkuminen taas tasaantuu. Olen huomannut, että reagoin stressiin samalla tavalla kuin työssäollessani. Valvon. Onneksi nyt voi nukkua päivällä takaisin ne yöllä valvotut.

      Kiitos ajatuksistasi.

      Poista
    2. Niin, ei se ihmisen stressi tai miksi sitä nyt nimittää (ajatukset tulevasta, olevista töistä jne) ole riippuvainen onko työssä vai ei. Ei se "työ" ole elämää kummallisempaa, osa eloa vaan. Onnellinen eläkeläisen (lomalaisen) olo kun saa elää omaan rytmiinsä.

      Samoin olen todennut, etteivät ne työhuolet eroa oman elämän huolista näiden aiheutuvien seurausten osalta. Elämä vaan on.

      Poista
    3. Tekemättömät työt odottavat jonossa. Samassa jonossa seistä töröttävät asiat, jotka odottavat ratkaisuja ja päätöksiä.

      Pirskules sentään, miks aina pitää tehdä ja päättää kaikki itse? Olis niin paljon helpompaa, jos joku muu tekisi hommat ja päättäisi puolest... ---- ?? Mitä mie höpisen siitä ei kyllä tulisi muuta kuin sanomista. Ja isoilla kirjaimilla.

      nimim. Senkin kokenut!

      Poista
  3. Tekemättömät työt rasittavat, mutta ei maailma ole pelkästään nuorten, vaikka niin kyllä tuntuu itsestäkin, olen loppuunkaluttu vanha luu, mutta ,, ja tottakai kirjoitat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä mikään vanha luu.. kun en minäkään! Me ollaan voimissamme. Ja tietenkin kirjoitan, on tärketä saada valmista tekstiä. Julkaiseminen on ihan toinen juttu. Se vähemmän tärkeä.

      Poista