Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Joskus on päiviä

No hyvä on. Poroja.

joina ihmisen ei kannattaisi lainkaan nousta vuoteesta! Tästä päivästä on hyvää vauhtia tulossa sellainen. Heräsin jo viideltä. Tärinöihin. Sydän kosti eilisen kahdeksan tunnin kirjoittamisputken. Ja sen, että revin illan mittaan kaksi paperikassillista joulu-, syntymä,- ym. kortteja kuopuksen poltettavaksi, ja muita papereita toiset kaksi kassillista. (Olen muuten aina miettinyt, mitä teen niillä upean mustankiiltävillä NP-myymälän kasseilla, jotka annetaan jokaisen ostoksen kantamisvälineeksi, T-paidasta kaksiin farkkuihin.)

Nyt kasseille löytyi jatkokäyttö.

Mutta eihän minun niistä pitänyt... vaan aivan muusta. Kun menin aamulla keittiöön kahvia laittaakseni, pudotin enstöikseni puoliumpiunessa avonaisen kahvipurkin keittiön lattialle. Ainakin puoli pakettia poroja levisi pitkin mattoa kuin ne kuuluisat Hujasen eväät. Mutta olin niin väsyksissä heräämisestä tunnin välein, että en jaksanut edes kiroilla, vaikka vanhastaan tiedän, että se auttaa.

En tohtinut alkaa hurisuttaa imuria, vaan potkin porot kauemmaksi ja avasin uuden kahvipaketin. Kaadoin sisällön kahvipurkkiin ja sekoitin. Kun kaadoin valmiin kahvin maidon joukkoon, ihmettelin sen vaaleutta. Etsin pussin roskiksesta ja näin, että kahvi oli keväällä mökille saamaani vaaleapaahtoista pannujauhatettua, enny viitti sanoa mitä.
No, väliäkö hällä. Kahvia tuli kummiski. Vähän vaaleatahan se oli, mutta täydestä meni. Leipäkin. Ja juusto, jota ei yhtäkkiä jääkaapissa ollutkaan? Eilen ostettu juusto? Katsoin kerran jos toisen. Ei juustoa! No, menihän se leipä semmoisenaankin, nektariiniviipaleiden kanssa.
Kahvin jälkeen palasin varmuuden vuoksi vuoteeseen ja luin kaksi tuntia Maria Jungstedtin kirjaa Hiljaisuuden hinta. En pidä siitä. Se on tusinatuote. Aihe on tavanomainen, rytmitys kehnonlainen, liian pitkät kappaleet, ja käännös yllättävän huonoa suomenkieltä.

Kahdeksalta uskaltauduin imuroimaan. Kun petasin, näin lakanoilla mustia pilkkuja? Kahvinporot olivat kantautuneet sukissani petiin.. huoh. Vaihdoin lakanat. Huiskaisin imurilla koko huushollin ja kun pääsin keittiöön, sohaisin kyynärpäällä suola-astiaa, joka oli eilisestä jäänyt liian lähelle työpöydän reunaa. Ja niin oli lattialla kahvinporojen seassa sormisuolaa ja 40-luvulta peräisin olevan vaaleanvihreän lasipurkin sirpaleita parin desin verran. 
Yllätin itseni, sillä en kironnut vieläkään, mutta pakko tunnustaa, että sisällä alkoi pikkuhiljaa kuplia. Keräsin sormin suurimmat lasinpalat ja imuroin loput. Ja keittiön.

Minulla on tapana imuroinnin lopuksi irrottaa putki letkun päästä ja imuroida lattiasuulake. Se on parkettisuulake, ja minua ei mikään ota niin paljon päähän, kuin se, että pöly tukkii harjasten välit. Tai – no – ottaa, mutta siittä toiste.
Laitoin letkunpään hetkeksi tiskialtaan reunalle ja irrottelin pölyä ensin sormin. Enkä huomannut, että letkunpää sujahti tiskialtaassa olevaan murokulhoon, jossa oli VETTÄ! Huomasin sen vasta, kun imuri röyhtäisi kuuluvasti ja hidasti kierroksiaan. Tempaisin letkusta, mutta myöhäistähän se. Arvatkaapa kirosinko?

Kaiken puuhastelun jälkeen kävin suihkussa ilman suurempia onnettomuuksia ja hain hiusharjaa laukusta. Löysin juuston. Olin laittanut sen käsilaukkuun. Cheddaria. Se oli pehmeä ja haisi. Koko laukku haisi. En ala.

Teksti: AnnaY, kuvia en jaksa..

PS. Mitä tehdä märälle imurille? Koneessa lienee vettä ainakin kolme desiä. Kulho oli täynnä.
A

16 kommenttia:

  1. Onni onnettomuudessa: Murokulhossa olisi voinut olla veden sijasta olutta!

    Eikä se imurikaan tuosta vesitilkasta kärsi, pussi pois ja laita Huuveri kuivumaan siten, että imurin konehuoneeseen ei pääse vesi valumaan.

    Tsemppiä. Koskaan ei mene niin huonosti, etteikö voisi mennä vielä huonommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olutta? Murokulhossa? Ei mulla vaan..

      Poistin pussin ja suodattimen, ne olivat likomärät. Imurin konehuone? Imuri on alassuin pyykkikorissa, auttaneeko?

      Mun pitäisi tänään uskaltautua ulos, mutta en taida. Vetäydyn vielä päiväksi flunssan suojaan. Kiitti neuvoista Pedro.

      Poista
    2. No, ei mullakaan ole vettä pölynimurissa...

      Pistä imuri käyntiin siten, että ekaksi virta päälle ja sitten vasta töpsykkä seinään ja näpit irti märästä koneesta, kuivuu nopeammin.

      Ulos vaan, pe/13 meni jo.

      Poista
    3. Kiitos lisäohjeista.

      Kävin ulkona. Vedin roskat ja lehdet. Piipahdin kirppikseltä vielä ostamassa lukemistakin. Taidan selvitä tästä päivästä, vaikka ei tätä vielä kannata tuulettaa.

      Poista
  2. Olisi varmaan kannattanut kirota heti sitä ensimmäistä vastoinkäymistä, niin niitä muita ei olisi enää tullut. Mulla kerran noin 185 vuotta sitten moottori savutti ja kuoli imuroituani kylppärilattialta kosteutta. Mutta ehkä nykyiset imurit sietää nestettä enempi? Imuroi seuraavan kerran varmuuden vuoksi vasta pääsiäisenä. Kyllä se kevääseen mennessä on kuivahtanut. Sulla on selvästi tärkeäämpääkin tekemistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi, mutta yritin välttää kielensyntiä. Lataan kyllä seuraavalla kerralla aivan surutta!

      Ja on. Muuta tekemistä on. Pitäisi löytää lukujen otsikoita kirjaan, ja sijoittaa mukaan psalmi 130 sellaisena kun se on ollut raamatussa 1990-2006. Vanha versio löytyy äidin rippilahjasta, vuonna 1938 painetusta raamatusta ja uudempi omasta 1964 rippilahjasta. Mutta kun ne on muutelleet niitä tekstejä..

      Jouluksi pitää siivota seuraavan kerran. Kuivaakohan se siiheksi?

      Poista
    2. Ja huomenna tiedän, kannattiko päiväkahvin seurana syödä yön yli käsilaukussa ollutta juustoa, joka piipahti aivan äkkiseltään jääkaapissa kovettumassa.

      Poista
  3. Jahhas. Leuka rintaan ja otta kohti uusia pettymyksiä. Televisiosta meni ääni. Se vissiin hajos. Ei auta temput keinot. Olen yrittänyt kyllä.

    Sitä mie mietin, että miten tarkistaa onko vika siinä saamarin digiboksissa vai itte telkussa. Prkl!!

    VastaaPoista
  4. Sullahan on pieniä ongelmia. Kiroileminen ei taida auttaa. Elämä on elettävä. Vahinkoja sattuu. Naapurissa asiat paremmin. Siisteyttä ei kannata palvoa.
    Kuunnellaan sadetta ja katsotaan syksyn ruskaa niin elämä helpottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähä vastustaa, mutta eiköhän se tästä taas. Naapurit riiteli just eilen illalla rappukäytävässä asti. Ovat nuoria vielä ja jaksavat.

      Mie olen kyllä siisteyden kannalla, vaikka en aina ennätä siivota. Puhdas ja tuuletettu koti on mukava ja puhtaat lakanat vuoteessa saunan jälkeen.. aahh!

      Kiitos, sateen ääni ikkunassa voi olla myös rauhoittavaa...

      Poista
  5. jasooo.. ja sama päivä kuin minulle meni KAIKKI pieleen, en edes jaksa kirjoittaa, mutta myöhästyi kaikesta jotka olivatkin vastaa seuraavana päivänä, olin tallentanut koneelleni esityksen, joka oli vuoden takainen ja muistitikku uudemman version kanssa oli kotona jne ja jne jne... Näitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myötätuntoa.

      Onneksi enää harvemmin! Ennen, elämän ruuhkavuosissa, näitä päiviä tuppas väleen jonossa asti. Nyt vanhemmiten on kyllä alkanut helpottaa, eikä vastukset nosta v...tus käyrää tappiin asti niinkuin ennen.

      Nykyisin tuppaa jo naurattamaan kahvinporot sukissa ja lakanalla. Lienen alkanut tylsistyä?

      Poista
  6. Tuo kahviporojen kaatuminen on pientä, sekin on pientä kun minulla toisinaan kaatuu kahvikupillinen tai muita eväksiä näppämistölle. Meillä päin kun kerrotaan levinneistä eväistä sellaista versiota, että kun 70-luvulla Ventoniemen sorarekat jyristelivät pääraittia pitkin, Jokisen Lyyti jäi ostoskasseineen alle. En viitsi tähän ylöskirjoittaa, mitä sen rekan kuski jutun mukaan sanoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki pieniä vahinkoja koko maailman mittapuun mukaan, mutta että ne harmittavat väleen pirusti.

      Erityisesti se, että mun m-kirjaimeni alle on asettunut niin tiukka murunen, että en saa sitä millään pois. Joskus se tuntuu lepäävän ja ämmä toimii kuin ajatus, mutta toisena päivänä takkuaa.. takkuaa.. niin, että tekisi mieli saada itkupotkuraivari.

      On muuten mielenkiintoista, mistä eri sanonnat ovat saaneet alkunsa. Rautateillä kulki aikanaan tarina Nestori Rossista, joka oli niin vetelä mies, että pysyi pystyssä vain rautakangen avulla. Siitäkö lie tullut merkitys sanonnalle, että jätkä on jäykkä kuin rautakangen nielly.

      Työkavereiden toimesta Neko ripustettiin aamuisin sarkapusakan kauluksesta rautakankensa varaan ja miestä kankineen siirrettiin aina sen mukaan tarvitsiko hän valoa vai varjoa. Sateesta ei niin välitetty. Neko kun oli muutoinkin varsin "kostea" tyyppi.

      "Levinneitä eväitä" löytyi myös rautateiltä ja monenlaisia "seittämän leivän uuneja" vastaavia sanontoja myös. Voi sentään, tyypeistä saisi vaikka pakinakokoelman

      Poista
  7. Voi herrajjestas sentäs Anna sun kanssas! Kovasti tunnen surkua päivän epäonnien johdosta mutta samalla sua kiitän - on taas täällä niin maailma päälle tupannut kaatumaan että on itku tullut melkein mistä vaan - ja nyt saan sinun ihanan tekstisi takia nauraa veet silmissä! Ihanuudelta myötätuntoterkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötätunnosta ja terkuista. Halit sinnepäin.

      Mietin täs juuri söisinkö keittiön matolle eilen läjähtäneen balsamicolla karamellisoidun lohenpalanpuolikkaan.

      Tiedä häntä oliko se onni vai onnettomuus, että pala putosi nahkapuoli alaspäin, sillä raaputan aina suomut pois (jos niitä on) ja syön nahkankin. Se on makeaa voissa ja rypsiöljyssä rapeaksi paistuneena.

      Vai söisinkö vain avocadon. Sitä en pystyne pilaamaan... vaikka mistäpä senkään tietää!

      Ps. en muuten useinkaan lämmitä kalaa mikrossa, vaan laitan sen aika kuumalle pannulle kannen alle ja katkaisen virran. Lämpenee sopivaksi ja nahka tulee uudelleen rapeaksi.

      Poista