Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

torstai 12. syyskuuta 2013

Doddii!



Duha. Ja yskä. Pää tuntuu halkeavan joka yskäisyllä. Mutta sydän - kumma kyllä - värisee vähemmän. Se vissiin saa potkua yskimisestä. Olisikohan tässä uusi lääke tärinoihin ja värinöihin? Yskä?

Kipeänä ei pitäisi ajatella! Ei sitten yhtään. Ei edes nälkäpäiväkeräystä ja maailman hädänalaisten tarvitsemaa apua. Alkaa vain surettamaan lisää. Vaikka onkin joutilas ajattelemaan, kun ei pysty muuhun kuin niistämään ja yskimään. Toinen rulla MicrosoftEmboa jo menossa.

On se sitten kummaa, miten ihminen vanhetessaan alkaa yhä enemmän muistuttaa vanhempiaan. Näen joskus äitini kurkistavan minua eteisen peilistä. Olen alkanut myös ostaa kirjavia puseroita, vaikka inhoan niitä koko sydämestäni. Olen aina ollut yksi- tai korkeintaan kaksiväristen vaatteiden ystävä. Äiti muuttui vanhetessaan kirjavammaksi. Lieneekö se ollut pakoa siitä omaehtoisesta yksinäisyydestä johon hän eristäytyi? Mene tiedä!

Olen aina ennen niistänyt Nessu-nenäliinoihin ja vienyt niistämäni paperit suoraan roskaämpäriin. Nyt huomaan kokoavani vessapaperit äitini tapaan pieneen muovipussiin yöpöydällä. Miksiköhän? Matonhapsuja en sentään oio, sillä matoissani, niissä vähissä, ei onneksi ole hapsuja. Paitsi Palkisessa. Siellä oioin ja motkotin itselleni ääneen, että Elli se tässä taas matonhapsuja rapsii!

Kahvia olen alkanut laittaa äidiltä perimässäni pienessä teräspannussa ja eilen yllätin itseni repäisemällä ostamastani kylmäsavulohirasiasta hintalapun pois ennekuin laitoin sen jääkaappiin. 
Äiti teki niin aina ja minä motkotin hänelle siitä. Sanoin, että mistä tiedät milloin ruoka on ostettu ja menee vanhaksi, kun aina irrotat nuo laput pois. Äiti vastasi, että ei sen ole väliä. Hän syö ne joka tapauksessa. No, lohi oli ainoa mikä eilen maistui, että ei senpuoleen…

En edes uskalla ajatella, missä kaikessa muistutan isääni! No, onneksi ei edes tarvitse. En tuntenut häntä aikuisena kovin hyvin, enkä tiedä hänen tavoistaan ja maneereistaan. Muistoni hänestä ovat enemmän lapsen maailmasta.

Mutta se on hyvä, että BB-talossa tapahtuu. Mikä ihme sai Anun lisäämään väriä Andy-paran tauluun? Ei ihme, että herkkä taiteilija veti asiasta herneen nenään ja tarjosi Anulle luista vitosta! Oikeassa oli Antti. Mutta sitä minä ihmettelen, että Marianne, joka asiasta Antille kertoi, saikin syyt päälleen koko jupakasta ja vielä Anun kimppuunsa siitä, että rolli Antille asian. Anuhan se sotki Antin taulun? 

O tempora o mores! Ei ihme, että Antti lähtee vaimonsa hoteisiin. Vaikka voisihan sitä niinkin ajatella, että kannattaisi jäädä kärsimään, jos vaikka kärsimyksestä ja kolhuista syntyisi sitä elämää suurempaa taidetta.

Mistäkö minä sen tappelun tiedän? No kun siitä uutisoitiin lehdissä niin suurella intensiteetillä – jumalauta- että tärkeä asia se sentään oli – vaikka ei poistanutkaan maailmasta nälänhätää, sotia, eikä sairauksia. Vielä.

 Teksti ja kuva: AnnaY

9 kommenttia:

  1. No jo minä ihmettelin, että katsotko Sinäkin BB-talon touhuja, mut eihän niitä tarvitse telkasta katsoa kun media vouhkaa joka ikinen vuosi siitä kuka siellä kenenkin peiton alla möyrii ja kuka kyllästyy ja lähtee pois jne. Kun uutinen kuin uutinen liittyykin BB-taloon!
    En ole kertaakaan edes vilkassut ko. ohjelmaa, joten ei kai sitä pitäisi pelkkien lehtitietojen perusteella arvostella...

    Vetävästi kirjoitit tämänkin tarinan, vaikka duhainen odetkin! Paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petriina. En ole katsonut sitä vielä kertaakaan! Vaikka valehtelijana pitäisitte. Katson muutoinkin telkkaa niin vähän kuin vain voin. Ruokaohjelmista yritän seurata Australian Master Chef-kisaa, silloin kun muistan. Se on niistä paras, eikä vähiten hurmaavien tuomareidensa vuoksi.

      Teemalta katson oopperoita ja konsertteja, niitäkin vain jos muistan. Kirjat ovat mun mielestä paljon mielenkiintoisempia.

      Poista
    2. Teemalta tulee hyviä ohjelmia, eikä tarvitse katsella mainoksia kesken kaiken! Kesällä minultakin jäi telkan katsominen lähinnä ilta-uutisiin, mutta muulloin seuraan muutamaa sarjaa, katson dokumentteja yms., mutta BB-talon ovea en avaa! Enkä katso mitään valmiiksi naurettua.

      Poista
  2. Ja nyt on nettipoliisi "fobba" jo antanut Antille tuomionsa! Hurraa! Oikeus on taas voittanut.

    Miksi kukaan muu kuin Ristomatti Ratia, ei tuomitse Anun tekosia? Saako "ihan aikuisten oikeesti" mennä sotkemaan toisen ihmisen teoksen, olkoonkin että kysymyksessä oli Antti. Yhtälailla hän on ihminen kuin muutkin ihmiset.

    Saisin varmasti itkupotkuraivarin, jos joku käpälöisi tekstejäni ja lisäilisi niihin omiaan. Mikä tämä maailma oikein on? Vai luenko mie väärää lehteä? Prkl... sentään.

    Taidan olla äkeissäni? No niin olenkin. Tähän saakutin tautiin ei auta terva ei sauna, seuraavaksi kokeilen silkkaa viinaa. ;-)

    VastaaPoista
  3. Hello.
    Kysyt miksi kertoja saa syyt päälleen.
    Syy on yksinkertainen meidän ihmisten ajattelutavan mukaan.
    Viha on tunne jota tunnemme ja suuttus/kiukkumme kohdistuu aina! sellaiseen henkilöön, joka kertoo meille meidän jo aavistetun tai tietämämme totuuden.
    Eli siis suutumme siitä että joku uskaltaa kertoa asian totuuden meille itsellemme.
    Viha saa sijaiskohteen, varsinaisen aiheuttajan jäädessä tois sijaiseksi kohteeksi.

    VastaaPoista
  4. Hei Anna, tuota samaa "äidistymistä" olen tässä juuri myös pohtinut! Miksi näen äitini, kun sängyssä aamulla luen Hesaria, sanon jotain, pukeudun jotenkin... uuuh. Mä en haluu! Ennen aina äiti sanoi minun kaikessa muistuttavan isääni - mutta olisiko se tuossa viidenkympin korvilla muuttunut - en olisi tahtonut! Mutta ehkä tässä on vain pärjättävä, itsensä kanssa. Äidin- ja isäntapaisena.
    Ja tuosta sydämestä! Yskiminen voi hyvinkin sitä hieroa, hengittäminenkin hieroo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, äidin ja isäntapaisena. Heitähän me täs kannetaan - geeneissämme. Jännää vain on, että aloin huomata samoja tapoja vasta kun äiti kuoli. Sitä ennen yritin jopa välttää niitä, jos jotakin huomasin.

      Olen joskus miettinyt, että yritetäänkö me pitää läheisiä ihmisiä jotenkin elossa sillä,että yritetään olla joissakin asioissa samanlaisia.

      En mie silti halua olla äitini kaltainen kovinkaan monessa asiassa. Niin erilaiseksi olen hänet elämässäni kokenut. Vaikka hän olikin minulle valtavan rakas.

      Yritän vielä yskiä ja herraparatkoon hengitelläkin. Syvään. Kiitti yhteydenotosta taivissisko.

      Poista
  5. Äidit joutaisivat jorpakkoon, hirvittää edes ajatella että kohta varmaan hätäilen ja olen yhtä hössö kuin äitikin jonka käskin aina relata ja ottaa vähän iisimmin.. olin tosi cooli, melkeinpä tunnekylmä, äitihän ei ole biologinen äitini, joten en voi olla sillä tavalla kuten hän, mutta ehkä jotakin voi oppia, vaikka ei olisi halunnutkaan? Ja hei, otan aina hintalaput pois, otan muidenkin ostoksista, jos vain näen:) Siihen on syy, jota en viitsi nyt kertoa.

    Sain lahjaksi uuden pienen töllön, niin minäpä olen.. arvatkaa mitä olen katsonut. Voi, miten alas olen vajonnut:) Tosin en seuraa sitä sen enempää, enkä tiedä onko Reetu jo pudonnut, mutta Taivaan pilareita olen seurannut, mutta sekin meni sivu suun.. Tämä on ihmeellistä, neljään vuoteen en ole katsonut teeveetä:) Paitsi kerran pojan kanssa yhden elokuvan ja luontojutun 2010 ja tyttöjen kanssa vuokrafilmejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, äidit tulevat hyvään tarpeeseen. Lapsillekin. Ja niinkin ajattelen, että jokainen äiti saa lapsensa vähän ansionsakin mukaan, vaikka lapset eivät aina ansaitsisi sitä mitä äidit pahimillaan ovat - minä toki mukaanlukien.

      Minä katselen joskus urheilua, mutta älä vaan kerro kenellekään. Pitäisivät vielä varsin matalaotsaisena. Ja brittien komiikkaa katselen myös mielelläni joskus.

      Poista