Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Jätkänkynttilä


Voi herrajjestas tätä maailmaa! Mihin se on menossa?

Ei pitäisi lukea lehtiä. Drive-In-seksikioskeja kaupungin rakennuttamassa autokatoksessa Sveitsissä Zyrichissä. Ja vielä hinta? 1,73 miljoonaa euroa. Sillä on saatu yhdeksän autokatosta. Voiko tällainen olla totta? Voi meitä ja voi maailmaa. Sveitsiläisillä ei liene muita murheita?

Lukiko kukaan sitä yhden aamun uutista, jonka otsikko oli jotensakin tähän tapaan: Kolme ihmistä kuollut sienimyrkytykseen. Kun uutisen avasi, yksi oli kuollut kai jo 2004 tai 2005, muut 2009 mennessä. Ja miekun luulin, että juur viime viikolla. Otsikkoon uskoen.

Muutoinkin uutiset ovat pääasiassa kehnonlaisia. Maailmalta. Ja meiltäkin. Ja sekin harmittaa, että Tero Pitkämäki ei tuulettanut kakkossijaansa. Miksi ei? Olis kyllä ollut aihetta. Niin kuin sillä 50 km:n kävelijälläkin, joka tuli liki viimeisenä maaiin. Nostin peukkua hänelle. 

Olen täs miettinyt sitä, mikä tekee ihmisen onnettomaksi ja tyytymättömäksi? Onko syynä se, että ei aseteta elämässä riittävän realistisia itselle sopivia tavoitteita ja odotuksia, vaan kurkotetaan kuuhun lyhyemmilläkin koivilla, kun kerta nuo toisetkin kurkottavat. Miksei huomata, että ylemmäksi yltävillä on pidemmät jalat, fyysisesti ja henkisesti.

Lyhkäsenä ja pikkasen pulskana ihmisenä ei tulisi kuuloonkaan, että olisin aikoinani pyrkinyt koripallojoukkueeseen, mutta matonpesussa olin nuorempana melkoinen haka. Lyhyet tukevat kintut kontallaan laiturilla ja puhdasta tuli. Mäntysuopa hajosi harmaana rantaveteen ja aurinko paistoi. Enkä muuten joutunut häpeään lypsyjakkarallakaan! Uskokaa pois.

Kesänavetalla Kukkolassa me serkukset nojattiin aikuisten tapaan otsamme lehmän lämmintä kylkeä vasten ja lypsettiin niitä hereämpiä ja kiltimpiä, Marjattaserkku vanhimpana hoiteli ne tiukemmat ja kiukkuisemmat.

Sain eilen viestin, jossa minulta kysyttiin, mitä on onni ja onnellisuus. Vastasin, että minulle se on sitä, että olen oppinut asettamaan tavoitteeni sellaisiksi, joihin yllän, joskus helpommin, joskus jakkaran avulla.

Olen täs vanhemmiten alkanut ajatella, että tyytyväisyys liittyy realiteettien ymmärtämiseen ja niiden hyväksymiseen. Kun oppii siihen, että yrittää muuttaa vai niitä asioita, joihin voi vaikuttaa, elämä kevenee ja olo tuntuu paremmalta. Tuulimyllyt eivät ole enää minua varten.

Kirjoitin naamakirjaan, että Ystävät! On! Miten se onkin niin rauhoittavaa, kun ymmärtää puolesta sanasta olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Se elähdytti ja ilahdutti. Isosti.

Teksti ja kuva: AnnaY

14 kommenttia:

  1. Ei hoppee oo häppee, vaikka harmittaa. Eniten ilmeisesti Pitkämäkeä itseään kun kirkkain mitali olisi ollut vain 10, tai siis 11 sentin päässä. Melko vaisu tilaisuus se mitaliseremoniakin oli ja mikä siinä minua eniten kismitti, oli se, että samalla kun kaikkien kolmen maan liput kohosivat stadionin salkoihin, tv-katsojille näytettiin vain voittajamaan lippua! Että jäi siniristilippu siltäkin osin näkemättä... Naisten keihäänheiton mitalienjakoko se oli, jossa nähtiin saavutukseensa tyytyväinen, iloisesti yllättynyt hopamitalistikin?

    Olisiko niin että mainitsemasi realiteettien ymmärtäminen ja hyväksyminen kasvaa vasta iän myötä? Välillä harmittaa, että tuli nuorempana käytettyä turhan paljon aikaa kuplien perässä juoksemiseen... Mutta ehkä niilläkin oli oma tarkoituksensa. Hieno teksti Sinulta taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minunkaan mielestä.

      Luin ihmetyksen vallassa, että Tero Pitkämäki on "syntynyt voittamaan." Miksi muka? Kuka voi olla syntynyt voittamaan?

      Mielenkiintoista oli seurata kameroiden suuntauksia. Kyllä se vaan urheilu on sellaista maailmanpolitiikkaa, että!

      Uskon, että itseymmärrys ja realiteettien tunnistaminen kasvaa iän myötä. Saattaisi muuten käydä niin, että nuorena ei edes yrittäisi juosta kuplien perässä ja se olisi surullista.

      On hyvä, että ihminen uskoo itseensä, kun vain jossakin vaiheessa ymmärtää turhaksi tuulten tavoittelemisen.
      Kiitos sanoistasi.

      Poista
  2. Kirjoitit, luhykäisenä ja pulskana.
    Mut tieks mitä.

    Siinä samaisessa n. 130 savun kylätienoossa jossa lapsuuteni olen viettäny just tuo malli tuntuu (vielä nykyistenkin muistikuvien aikana) olleen se yleisin naismalli joka silloin poskiaan kyhnyttivät lehmän kylkeä vasten.

    Seuraavan oli sit ne suuret laihat romuluiset lähes 180 cm versiot. Muutama pieni siro ja hento mahtu joukoon ja joku ihan tavallisenkin kokoinen näishenkilö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalainen matalajalkainen naismalli. Sopiva suolla kävelemään! ;-)

      Poista
    2. Niin :D
      Todella kummallista.

      Kumma kun nämä seuraavat seikat tulivat mieleen...

      Joka tölli tuli tutuksi kun niiden ohi ajettiin meijeriin joka päivä kahteen kertaan monien vuosien ajan, ja lisäks vielä myymäläautolla ja postipoikana ollessa, vaikka kaikki eivät maitotiloja olleetkaan.

      Heimotkin olivat sekaisin, tosin pääosa satakunta ja karjala (räisälä) tienoilta, mutta myös muualta joko reittäpikin tai (1930 luku/frangilainat) pakkohuuokauppojen aikaan tulleita ja muuuttaneita.

      Pieniä sirokokoisia naisia oli joku viitisen kappaletta, tavallisia sellaiset viisitoista, parikymmentä. Lopun näitä.

      Miehistä lähes 95 % oli noita salkeita, lihaksikkaita 175/70kg, kolme neljä tukevampaa, pari painavampaa/lihavaa ja muutama (5)laiha ja pitkä.

      Tässä on mukana yli rippikoulu iän olevat aikuiset nuoret miehet ja naiset.

      Poista
    3. Aika monen kylään sopiva kuvaus asukkaista! Mieleen tulee heti esm. Kurtin kylä Kainuussa.

      Poista
  3. No jos on Anna kertoo olleensa matalajalkasta mallia, mie olin nuorena oikea riippakinttu, 168 cm pitkä laiha luikku. Riippakinttu lienen vieläkin, mutta en enää laiha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun sisko oli laiha laps, mutta onneksi aika teki hänenkin kohdalla tehtävänsä! ;-)

      Poista
    2. Minäkin onnellinen yritin pudottaa painoa. Onnistuinkin, painopiste putos viisi senttiä lähemmäksi varpaita.

      Poista
  4. Niinpä, mihin mualima on menos.. ja minä. Lapsena olin tavallinen, sitten normaali, mutta nyt.. punkero, tankerokielinen,lyhytjalkainen tanttara, siis oikein kunnon tätimalli. Kaikki kajettuu ympärilleni. Lohtuna on se, että kaatuessa on pehmeämpi lento. Tuo maan vetovoima tuntuu, paikat rupee retkottamaan ja roikkumaan.
    Höh, haittaakse muita kuin vain itseäni, toivottavasti ei ainakaan paljoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhenevan naisen "Riippuvat puutarhat". Ne Semiramiin puutarhat Babyloniassa. Me olemme kyllä yhtä kauniita kaikkine poimuinemme.

      Jaakko Haavion runo Syystaivas kertoo, miten ihmisestä riisutaan kaikki värit ja lopulta

      "jää jäljelle
      vain toivon lauha sini.
      Näetkö tähdet?
      Pantu poimuihini."

      Kaunista. Uskotaan siihen.

      Poista
  5. Minä en niin kovin yleisurheilusta ole kiinnostunut,mutta kun koko kansakunnan yhteisillä rahoilla pääsee kisailemaan ja vielä mitalinkin saa,niin kannattais kyllä edes jollain tavoin osoittaa tyytyväisyyttään.Ja jos tuntuu siltä,että pieleen meni,niin eikun kovempaa treeniä ja kulut omasta pussista.Tässä maailmassa,ja tässä maassakin,on niin paljon ihmisiä,jotka olisivat tosi onnellisia ja kiitollisia niistä euroista,mitkä Terollekin on pelkkään urheiluharrastukseen annettu.
    Muuten tekee mieli kompata Anjuusaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut toden sanoja myrskysisko! Todensanoja. Kummassakin asiassa.

      Poista