Makeaa mahan täydeltä, taas!

Pikkukotikaupunkini kesän avaa maanmainio musiikkitapahtuma Riihimäen kesäkonsertit. Kauden avaus nimeltä Kotiinpaluu, oli sunnuntaina. Kaksi Riihimäen musiikkiopistossa opiskellutta nuorta miestä, tai mun mielestä nuorta, palasi taas kerran kotiestradeille. Tommi Hakala, hurmaavista hurmaavin ja taas -mun mielestä - maailman parhain Toreadorin tulkitsija, oli koonnut ohjelmistonsa Sibeliuksen ja Kuulan musiikista, Bachin kantaatista ja Bizetin oopperasta Carmen.

Juha Riihimäki, enemmän tenori kuin kukaan tuntemani, esitti Ernesto De Curtisin, Cesare Bixion ja Oskar Merikannon lauluja ja musiikkia oopperoista Carmen ja Trubaduuri. Yhdessä herrat paneutuivat loistavasti yhteen laulaen Donizettin L´elisir  d´amore – oopperan duettoihin. En ollutkaan ainakaan viiteen vuoteen ollut konsertissa, jossa esiintyjät lauloivat kolme ylimääräistä ja saivat loppupeleissä aplodit liki 400-päiseltä seisomaan nousseelta yleisöltä.

Unohtaa ei sovi Kristian Attilaa. Pianistia, joka kannatteli hartioillaan koko konserttia väliin rauhanomaisesti ja väliin sotaisasti, kuin sukunimensä mukainen hunni Attila aikoinaan. Kristian Attilan hienovireinen ja solisteja tukeva säestys sai minut etsimään kuukkelista konsertteja joissa hän toimisi solistina. Voin myös hyvin kuvitella hänet hiukset otsalle valahtaneina pikkasen epävireisen pianon ääreen soittamaan jatsia savuisessa kapakassa New Orleansissa. Luulen, että hänestä olisi siihenkin.

Herkuttelu jatkui maanantaina. Sain äkkikutsun Hesaan. Kävin syömässä nepalilaisessa ravintolassa ja istuin kaksi tuntia Temppeliaukion kirkossa kuuntelemassa Avantia. Orkesterin johtajana toimi silmällekin runsain mitoin iloa tuottanut venäläinen kapellimestari Dima Slobodeniouk. Hänen ja Avantin yhteistyönä Beethovenin Sinfonia nro 2 D-duuri nousi aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Varsin asiantunteva ja sivistynyt seuralainen saattoi minut junalle, rutisti syliinsä asemalaiturilla ja sanoi, että hänen mielestään Avanti yhdessä Diman kanssa oli kuin Kulman Kundit, jotka kulkivat Kinginsä johdolla taivaasta helvettiin ja taas takaisin. (Senkin hän toki sanoi, että mukavaa, kun olet tässä.)

Vuodelta 1804 on peräisin kuvaus, joka kertoo, että Beethovenin 2. sinfonian finaali on ”sivistymätön hirviö, haavoitettu lohikäärme, joka kieltäytyy kuolemasta vaikka vuotaakin kuiviin, raivoten ja pieksäen turhaan ilmaa viuhuvalla pyrstöllään.”  (Lainaus ohjelmaesitteestä: Antti Häyrynen) Ohhoh.. mutta osu ja uppos.

Edellä kirjoitettu tuli tosi tarpeeseen, sillä hetken jo pelkäsin, että minusta on tullut ”kiireinen eläkeläinen”!

Laiska töitään luettelee, mutta kuukauden sisään olen tehnyt nettisivut www.samuliparosenseura.com, koonnut ja kuvittanut seuran 20-sivuisen tiedotteen, suunnitellut ja koostanut julisteen kirjoituskilpailusta, viimeistellyt oikoluennan jälkeen romaanikäsikirjoitukseni, koonnut vihdoinkin novellit kokoelmaksi ja opetellut taitto-ohjelman käyttöä. Aion taittaa ja jopa kuvittaa kokoelman itse!

Ai niin. Ja saanut perusopinnoista opintosuoritusotteen, jossa komeilee kuudesta kurssista kerättynä viisi viitosta ja (piru vieköön) yksi nelkku! Ja yksi mun runoni on lähtenyt kiertämään kotimaata ja julkaistaan SI of Finland-juhlakirjassa … ja …. olen selvinnyt tästä kaikesta jotenkuten hengissä, vaikka uutena riesana rinnallani alkoi kulkea tinnitus – että kiitos siitä pirulauta! Jonnekkin?

I am still alive! Vetäydyn viisaan lepoon. Jaa niin minä? Hih

Teksti: AnnaY