Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Saamarinmoinen soppa!



Aamun parhaat naurut sain Ylen uutisesta, jonka mukaan Ruotsissa on poissaolevana vangittu kaksi setämiestä (?). He ovat salakuljettaneet kiinalaisia valkosipuleita Norjan kautta Ruotsiin ja sieltä edelleen muualle EU:n alueelle. Ymmärrän toki sen, että tullimaksut, verot sunmuut ovat jääneet saamatta ja se on paha se. Mutta sekin nauratti, että Ruotsin poliisi tulee tekemään etsintäkuulutuksen Interpolin kautta näistä veijareista.

Sana salakuljettajat muistuttaa minua siitä, miten kotiseudullani jotkut soutivat iltapimeässä joen poikki kahvinhakuun Ruotsin puolelle. Mutta heitäkin kutsuttiin vain jobbareiksi. Olenkohan jotenkin vinksallaan?

No joka tapauksessa uutisesta suuresti riemastuneena päätin keittää kanakeiton, jossa melkoista osaa näyttelisi valkosipuli.  Piipahdin (lue viivyin reilusti tunnin) kolmen hehtaarin lähikaupassa ja lastasin kärryihin lihatiskin valikoimasta kanan rintafileitä au naturel. Pohdin hetken josko pakastekasviksia, mutta päädyin punnitsemaan (Wotkinin kananrintoja aidosti kunnioittaen) porkkanoita, palsternakkaa, purjoa, punasipulia ja hyllyn päädystä vahingossa löytyneet kaskinauriit. Ja tietenkin kiinalaisia valkosipuleita. Niitä salakuljetettuja.

Kotona kuorin ja pilkoin kasvikset ja lorautin roimasti basilicalla maustettua rypsiöljyä puolalaiseen punaiseen emalikattilaan. Annoin kasvisten riekkua siinä hetken keskenään ja samaan aikaan asettelin 72 vuotta vanhalle valurautapannulle kananrinnoista leikkaamani suikaleet.

Kymmenen minuuttia erillään oloa tuntui riittävän molemmille osapuolille, sillä kanapalat löysivät yllättäen itsensä kasvisten kainalossa punaisesta kattilasta. Kun ne olivat yhdessä aikansa hautuneet ja sopeutuneet pikkuhiljaa toisiinsa, ripottelin kattilaan kurkumaa, kuivattua rakuunaa, limetinlehtimurskaa ja mustapippureita. Suloiseksi sovuksi, tai ainakin sovun hieromiseksi, kaadoin lopuksi koko komeuden päälle kaksi desiä paksua kookoskermaa ja jätin ainekset toviksi miettimään kannattaako kinastella vai elää sopuisasti.

Mutta missä on dzeizei, eikun siis valkosipuli? No viisi tosi isoa kynttä päädyin pusertamaan keittoon viittä vaille syömisen! En keittänyt. Sillä näin se on parasta tähän soppaan, mutta harvakseltaan. Onneksi tänään ei ole tulossa ketään, vaikka sopasta toki olisi useammallekin.

- Viiniä? Keskellä päivää? Kuulen sieluni korvilla närkästyneitä kannanottoja. Kyllä vaan, aina silloin kun se sopii ruokaan jota erityisesti haluan. Ja kyllä. Keskellä päivääkin joskus! Miksi ei?

Ilo löytyy pienistä asioista! Suunnittelen tässä vaniljalla maustetun kahvimukillisen kanssa, että alan taas olla iloinen. 

Olenko muuten muistanut mainita, että pikkukotikaupunkini Atomissa oleva A-kauppa saa taas kerran parhaat arvosanat palvelusta ja valikoimasta? Ikinä!

Teksti ja kuva AnnaY

10 kommenttia:

  1. Vesi kielellä katselen kuvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Petriina. Yllätyin itsekin, kuinka hyvää siitä tuli. Siirryn täst kohta sohvalle ajattelemaan syvällisiä. Esm sitä, että kuinka hyvä on elää, että ei tarvitse inhota kaverin tupakanpolttoa tai varoa itse käyttämästä valkosipulia.

      Halit toki olisivat aina tarpeeseen.

      Poista
  2. Hyvältä vaikuttaa Anna ja tämä taustasi on huurteisen kaunis! Tuohon alkupostaukseen sanoisin, että ehkä pahempiakin rikoksia tässä ja jossakin muuallakin maailmassa suoritetaan, valkosipulit kuulostavat kyllä aika hauskalta:) Ja miksikäs ei, hieno nainen nauti viiniä hyvän ruuan kanssa vaikka aamupäivällä, tosin joskus silloin kun me olimme nuoria, korostettiin ettei koskaan ennen klo 12 milloinkaan ja naisen nyt ei sopinut ottaa ennen iltakuutta edes maitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mustissisko. Minut kirvoitti sekä kiukkuun että iloon tuo uutinen. Kiukkuun siitä, että raha on tärkeämpi kuin ihmiset, saahan nakkivaras usein kovemman tuomion kuin esm. pahoinpitelijä. Nauruksihan se lopulta meni, ihan sopuisasti.

      Soppa on vallannut tuoksullaan jo koko residenssin. Saatoin pikkasen liiotella siinä valkosipulissa?

      Viini sopii mun mielestäni välillä mihin vuorokauden aikaan vaan. Olenpa joskus nauttinut ihan vain huvikseni pikkupullon kuoharia sunnuntaiaamiaisella. Yksinkin!

      Poista
  3. Kun kärpäsestä tehdään härkänen silloin on vaara syntyä pahakin soppa. Sinun sopastasi tuli varmaan hyvää ja "sopuisaakin". Sait minut iloiseksi vienosta hymystä naurunpyrskähdyksiin jutullasi.
    Hyvä kauppa teillä sitten on.

    Tulin omasta hautajaistunnelmastani puolellesi etkä ikinä ennenkään ole pettänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ripsis. Toivon, että kirjoitukseni antavat ihmisille aihetta nauraa, vaikka aina ei jaksaisikaan.

      Olen jostakin kuullut tai lukenut, että aivot eivät välttämättä ymmärrä nauraako ihminen oikeasti vai vetääkö vain tarkoituksella suupielet nauruasentoon.

      Kumpikin aiheuttaa sellaisen reaktion, että aivot antavat käskyn vai oliko se niin, että alkavat itse tuottaa mielihyvähormoonia.

      Niin tai näin, kannattaa vetää naamaa naurunrypyille, vaikka ei aina niin naurattaisikaan.

      Näkisittepä ilmeeni... hih..

      Poista
  4. Hihii, vieläkö haiset, korjaan, tuoksut? :)))

    Nauru tekee tosi mannaa vatsalihaksille, oikea kunnon äänekäs hohotus. Liian harvoin on mahdollisuus sellaiseen, ikävä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan ja koko huusholli. Onneksi tänäänkään en tapaa ketään. On kirjoituspäivä. Ajattelin lähteä kohta lenkille ja katsoa, josko ihmiset väistävät toiselle puolen katua..

      Poista