Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

perjantai 5. lokakuuta 2012

346-sana on ”Huomenna hän tulee”



Samuel Beckett kirjoitti näytelmänsä, Huomenna hän tulee, hyvin lyhyessä ajassa. Hän aloitti kirjoittamisen 9. päivä lokakuuta -48 ja sai sen valmiiksi 29.1.1949. Näytelmäkäsikirjoituksen jälkisanoissa kerrotaan, että Beckett oli ryhtynyt kirjoittamaan sitä joutoaikoinaan, odottaessaan proosateoksistaan vastauksia kustantajilta.

Ensimmäinen tutustumiseni näytelmään tapahtui opiskeluaikoina pohjoisessa. Meillä oli aivan uskomattoman hieno äidinkielen opettaja, joka perusti näytelmäkerhoja opiskelijoille ja ohjasi niitä omalla ajallaan. 

Luimme kerhossa mm. tämän näytelmän. Ja luettavakseni osui Estragonin rooli, mikä oli sangen sopivaa, sillä Estragonin tapaan olen usein hyvin huolissani jaloistani ja kengistäni.

Eri ikäisenä näytelmää katsoessani, se on avautunut minulle eri tavalla. Nyt teksti lävähti päin kasvoja keskeisen teemansa, odottamisen, kautta. Näytelmän päähenkilöt odottavat jotakin tulevaksi. He odottavat ihmistä, Godot´a, joka lähettää kuitenkin pojan kertomaan, että tulee vasta huomenna. Eikä sitä huomista tule, sillä jokainen päivä alkaa aina alusta ja joka kerta poika tulee tuomaan viestinsä kaveruksille ensimmäistä kertaa.

Kun minulla nyt kerta kaikkiaan näyttää olevan tapana tulkita teatteria omalla omalaatuisella tavallani, löysin lukemastani paljon yhtymäkohtia itseeni, muihin ihmisiin ja jopa siihen, miten ihmiset joskus suhtautuvat ajan ilmiöihin. Me odotetaan. Jo juutalaiset odottivat. He odottivat Messiasta, joka tulee ja pelastaa, nostaa, kantaa ja armahtaa. Siunaa saaliit moninkertaiseksi, tekee vedestä viiniä ja jopa tekee hetkeksi melkein taivaan maan päälle.

Näytelmässä ei ole oskaan selvinnyt, ainakaan minulle, kuka Godot on, mikä hänen tehtävänsä olisi, mitä hän toisi tullessaan tai mikä hänen sanomansa olisi. Pelastaisiko Godot kurjissa olosuhteissa elävät kumppanukset? Antaisiko hän heille rahaa, jotta heidän ei tarvitsisi elää pelkillä nauriilla ja sattumoisin löytyvillä porkkanoilla? Pelastaisiko Godot peräti koko maailman?
Näytelmäkäsikirjoituksen jälkipuheessa kerrotaan, että Beckett itse ei koskaan antanut selitystä siihen, kuka oli Godot tai ketä näytelmän ihmiset edustivat ja näytelmän onkin nähty kertovan jopa Natsi-Saksan ajoista. Sen on joskus tulkittu kuvaavan Jeesusta ja kahta ryöväriä ristillä tai Englannin miehittämää Irlantia. 

Jälkisanoissa sanotaan myös, että Beckett ei tarkoittanutkaan näytelmää miksikään syvälliseksi ja selityksiä kaipaavaksi teokseksi. Sen vuoksi ajattelen, että minulla on lupa linkittää se omalla tavallani elämismaailmoihin ja todeta, että me nykyihmisetkin odotetaan ja että jokainen odottaa omaa Godot´a. Aika monelle Godot saattaa olla lottovoitto, yksinäisille naisille ja miehille se voi olla elämänkumppani ja jollekin se saattaa olla tulevaisuus, joka juoksee edellä karkuun kuin näytelmän Lucky, joka on saanut taakakseen Pozzon, öykkärin. Sillä Pozzo on meissä itsessämme asuva vaatimus, joka piiskaa meitä ihmisiä yhä kovempaan vauhtiin, juoksemaan yhä kovemmin ja tanssimaan nopeammin ja iloisemmin, jopa kärsimyksistä piittaamatta.

Ja kuinka moni meistä ihmistä odottaakaan, että joku tulee ja pelastaa. Ottaa mukaansa ja vie pois. Johonkin parempaan.

Mutta Godot ei koskaan tule, vaan siirtää paluunsa aina huomiseen, eikä sitäkään tule. Jokainen päivä toistuu eilisen kaltaisena, eivätkä näytelmän Vladimir ja Estragon sen enempää kuin tosielämän odottajatkaan lähde itse muuttamaan olosuhteitaan, vaan jäävät omille tunkioilleen Godot`a odottamaan.

Kun Lucky lakkaa itkemästä, Pozzo toteaa haaveellisesti, että ”Kyyneleiden määrä maailmassa on vakio. Jokaista kohden joka alkaa jossakin itkeä jossain muualla joku toinen lakkaa itkemästä.” Se on hienosti sanottu. Ja toinen ajatus joka kolahti kunnolla, on laitettu Estragonin suuhun, kun hän toteaa, että ”kaikki me synnymme hulluina. Jotkut jäävätkin sellaisiksi.” Voi herrajjestas miten mielenkiintoista!

Teksti: AnnaY
Kuvat: HH

14 kommenttia:

  1. Hieno ja avartava tulkinta ko teoksesta.

    Elämä saattaa jäädä elämättä, jos on kokoajan ventta päällä.

    Eilen joku naisfilosofi radiossa (n. klo 23.50) sanoi, että aika on sitä varten, että kaikki asiat eivät tapahtuisi yhtaikaa. Me ihmiset vain miellämme sen ajan odottamiseksi, mikä ympäröivässä luonnossa on normaali monien aikaavievien tapahtumien ketju.

    Kyyneleistä Irwin Godot-Goodman hoilasi Veksin sanoin: Itkua, parkua jatkuvaa... Sitähän tämä elämä meille yrittää syöttää.

    Tuosta loppuklausuulista, hulluudesta: Mä olen ainakin yrittänyt pysyä syntymähulluna. Ja se taitaa näkyä välillä aika hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pedro. Beckett jätti tässä näytelmässä ovet levälleen lukijan ja katsojan omalle tulkinnalle, sillä niin huikea tarina tämä on. Pidän siitä siksikin, että se antaa luvan ajatella.

      Mua ei juurikaan kiinnosta sellaiset esitykset, jotka pureskelevat kaiken valmiiksi.Hieno tuo filossofin ajatus ajasta!

      Tänään oli pitkä päivä koulussa ja huomenna vielä aamupäivä. Luojan kiitos seuraava viikonloppu on vapaa, paitsi että nyt kyllä tuntuu siltä, että en haluaisi yhtään vapaata hetkeä, että ei tarvitsisi ajatella omaa "odottamistaan".

      Lieneekö sydämentahdistin mun odottamani Godot?
      Ei oikein helpota vieläkään.

      Poista
    2. Mä googletin Beckettin taustoja ja sieltä löytyi viitaus James Joyceen ja tietoa heidän yhteisiltä Pariisin ajoilta. Joycen Odysseus -teos kiehtoo. Kirja taitaa olla minun Godot, jonain päivänä saan sen kokonaan luetuksi.
      Mutta ennen sitä haluan tehdä omat loputkin harharetkeni. Niitä on vielä paljon jäljellä. Toivottavasti.

      Poista
    3. Näytelmän tutkiminen liittyy opiskeluuni, meillä on meneillään draamajakso. Mielenkiintoista on, kuinka tämä oma reaalimaailma antaa aineksia siihenkin kirjoittamiseen, sillä joskus tuntuu siltä, että ei edes mun mielikuvitukseni riitä kuvittelemaan kaikkea sitä mitä live-elämässä tapahtuu.

      Joskus on olo kuin kotipitsalla, kun se kuumana odottaa tiskillä kotiinkuljetusta. Joskus taas on ihan hajalla,kun jäähtyy siinä tiskillä yksin odotellessaan.

      Paskafiilikset ja kipeä olo valvotun yön jälkeen. Sydän reuhtoo miten sattuu. Pelottaa, mutta kyllä minäkin vielä niille harharetkilleni lähden.

      Ei sitä ihmisen kannata sentään Penelopeksi heittäytyä ja jäädä vain kuolemaa odottamaan.

      Poista
    4. Ei todellakaan kannata heittäytyä odottamaan! Harharetkille vaan, se rikastaa elämää, eipähän tarvitse sitten katua tekemätöntä ja kokematonta, kun on rohkeasti mennyt eteenpäin, avoimin silmin - ja sydämin!

      Toivottavasti kaikki menee hyvin.

      Poista
    5. Harharetket rules! Kiitos Laali.

      Poista
  2. Olipas mielenkiintoinen tulkinta!

    Olen aina kunnioittanut Beckettiä siitä, että hän toimi natseja vastaan. En muista hänen teoksiaan, vaikka minulla on mielikuva että olen lukenut jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laali. Pedrolle jo perustelinkin, miksi pidä tästä Beckettin tekstistä.

      Poista
  3. Se on kumma juttu tuo ODOTTAMINEN. Senhän voisi jopa tulkita ajan "väärinkäytöksi". Kuitenkin sitä odottaa tiettyjä asioita ja tapahtumia. Useinmiten kun tietty odotus on saavutettu ja toteutunut, ei se hetken päästä tunnukaan enää oikein miltään. Taasen odottamaan seuraavaa asiaa... siis ainaista odottamista. Oikeastaan on olemassa vain NYT hetki, jossa kaikki tapahtuu. Kaikki muu on mielessämme.

    Luulempa viisampien kirjoituksia siteeraten, että odottaminen ja kaipaus liittyvät vahvasti alitajuiseen tuntemukseen palaamista alkulähteeseemme.

    Tässä elämässä kuitenkin odotamme usein sitä toista ihmistä täydentämään sen oman vajavaisuuden tunteemme. Se ei tietenkään ole "väärin". Usein vain käy niin, että yritämme siitä toisesta muodostaa oman mielemme mukaisen "täydennyksen".

    Tässä ja nyt eläminen on paljon helpompi kirjoittaa kuin toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos shamani. Mie kuitenkin tarvitsisin täs kohtaa vain sylin tai edes ystävällisen ja lämpimän sanan tai pari, ihan vaan yksinkertaisesti lohdukseni.

      Toisenlaisessa tilanteessa voisi sitten sopia sellainen eksistentialistinen maailmoja syleilevä tai minua muutoin täydentävä samoinajattelija.

      Kun ihmisellä on paha mieli, hän tarvitsee vain tukea ja lohdutusta ja tiedon siitä, että on jollekin ihmiselle se tärkeä.

      Edes sanan, jos ei syliä ole mahdollista tarjota.

      Poista
    2. Anna, tarkoitukseni ei ollut olla töykeä. Monissa asioissa olen varmaan hyvin paljon samoinajatteleva kanssasi. Joskus kun kommentoin ja kirjoitan jotain, puhun kuin itselleni.
      Usein sitä miettii elämän syntyjä syviä. Joskus saa pienen oivalluksen tuntemuksen, joka voi taas murentua seuraavassa vastoinkäymisessä.

      Sinä olet aivan upea kirjoittaja ja ihmisenä varmaan yhtä upea.
      Pahan mielen karkoittamiseen kaipaa todella lohtua, joka auttaa.
      Toivon Sinulle antoisia hetkiä kirjallisen harrastuksesi parissa ja muutenkin mukavia hetkiä elämääsi!

      Poista
    3. Voi shamani hyvä, et ollut lainkaan töykeä, enemmän minä sitä olin. Paiskataan virtuaalitassua!

      Luin viikonlopun aikaan, että sydämeen liittyvät sairaudet masentavat ihmistä keskimääräistä enemmän ja sen voin kyllä uskoa. Onhan sydän sentään kaiken alku, jos nyt sitten loppukin.

      Joku ihmiskropan tuntija voisi tään varmaan laittaa, että aivot, mutta minä sanon että sydän, ainakin minulla.

      Kaamos-sydän-masennus saa vähän lyhyesti joskus reagoimaan.

      Kiitos ystävällisistä sanoistasi ja toivotuksestasi. Kirjoittaminen antaa luvan leikitellä ja vie arjesta ja ahdistavista ajatuksista pois.

      Poista
  4. Kiitos Anna, tämä oli mielenkiintoinen ja monia solmuja avaava tulkita tästä näytelmästä. Löysin itseni heti tästä, koska olen ikuinen odottaja. Odotin ja odotan, se on kohtaloni, tuskastuttavaa ja hidasta kuin kuolema, enkä ymmärrä, miksi en vain repäise ja elä tätä pientä elämää kuin omaani, jota on jäljellä ehkä enää kovin vähän.

    Sinäkin odotat, siksi kai päädyit aiheeseen sillä tavalla kuin päädyit ja se toi syvyyttä, jota ei olisi ehkä muuten näin koskettavasti tähän tullut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustis. Odottaja olen minäkin ollut, ja ollut sitä ainakin potenssiin sata.

      Olin jo välillä melkein vuositolkulla tartu-hetkeen tilassa, nyt taas odottajana. Paitsi että yritän jo kovasti palata arkeen ja jatkaa eteenpäin melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut.

      Ei se helppoa ole. Kuolevaisuutensa ymmärtäminen taas uudelleen. Tuli pikkasen liian liki.

      Poista